lauantai 23. heinäkuuta 2016

Ilta-auringossa

Eräänä iltana oli todella kaunis auringonlasku ja satuin olemaan niin vikkelä kintuistani, että ehdin napata kameran matkaan ja saada näystä muutaman otoksenkin talteen. Kuvattavana ei (vielä) ole yhtäkään hevosta tällä tontilla, joten malliksi kelpasi ihan hyvin Lyyli, joka säntäilikin innoissaan joka suuntaan keppi suussaan.

Pelkkiä auringonlaskuja ei ole täällä vain ihailtu, vaan olen saanut jotain aikaankin. Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut jo paljon: sain karsinoiden loputkin seinät paikalleen ja toinen karsina on myös levytetty. Taisin päästää myös hieman luovuuteni valloilleen, kuten ehkä tulette alemmaksi selatessanne toteamaan. Vielä riittää tekemistä, talliin vievät ovet pitäisi tehdä uusiksi ja toisten vanhojen pariovien paikalle rakentaa seinä kaiken muun pikkuhomman lisäksi. Muuten alkaa olla paikat siinä mallissa, että voisi hevosen taluttaa sisään vaikka huomenna!

Olen ollut tulevasta niin innoissani, että myhäilen itsekseni päivät pitkät ja istuskelen pitkiä aikoja valmistuvassa tallissa omissa unelmissani. Noh, kohta sitä tulee syksy ja sateet, jolloin saa taas kirota sitä, miksi pitää sataa vettä kolmatta viikkoa putkeen samalla kun rämpii kuravellissä hoitamassa hevosia. On se jännä juttu, mikä mokomissa nelijalkaisissa voi loppujen lopuksi saada ihmisestä niin onnellisen. Vai oletteko samaa mieltä?


Lordin tulevasta lankkutarhastakin oli ihan kivannäköiset maisemat!

Veikkaan, että haluatte kuitenkin nähdä kuvia myös valmistuvasta tallista, joten ehkä nyt sitten yhden raaskin laittaa! Vaikka eihän sitä keskeneräistä työtä saisi kenellekään esitellä...


...saatoin nimittäin ehkä vähän vetää överiksi noiden karsinan yläpuolella olevien listojen kanssa. Erehtyisiköhän sitä vielä joku päivä maalikauppaan ja maalaisi karsinan ovet kaiken kukkuraksi vielä pinkiksi...? 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Puhelimen tyhjennys

Aina toisinaan puhelin alkaa niin kovaan ääneen valittaa tilanpuutteesta, että on aika siirtää kuvia koneelle tai poistaa turhat. Viime aikoina olen ottanut sen verran paljon vähän järkevämpääkin kuvamateriaalia, että ajattelin jakaa osan myös teille.

Olen innosta puhkuen tässä joku aika sitten hokenut muutoksen tuulista - jälleen. Viimeiset pari vuotta hevosrintamalla on ottanut aika koville, sillä koko rakas harrastus on tuntunut vain sulavan käsiin. Mutta sieltä se sitten lopulta taas iski, aivan älytön yrittämisen vimma ja tällä kertaa luvassa ei ole mitään negatiivista (korkeintaan ehkä tulevan talven opiskelun kannalta... mutta eihän sillä ole väliä, eihän?). Mikäli muutaman viikon päästä etsitte minua jostain, voin taata, että tallista mitä luultavammin löytyy.

Muistinkohan muuten mainita, että perheeseen on saapunut uusi valkoinen ja karvainen tassuttaja? Korjataampa virhe ja kerrottakoon siitä nyt: Lyyli sai uuden koirakaverin Lolasta, samanrotuisesta ja -ikäisestä koirasta. Jos yksi koira juoksulenkillä ei ole kääntänyt katsetta, niin olen kyllä huomannut, että kun nämä kaksi samannäköistä karvaturilasta sitoo vyötärölleen ja lähtee tien päälle limputtamaan, niin johan näkee hassunnäköisiä ilmeitä. Ei ole vissiin kovin yleistä ottaa koko eläinkatrasta mukaan lenkille - mutta kun se on paljon kivempi juosta, kun on seuraa!

Kuten olen tainnut vähän vihjata, ei tämä Lola suinkaan ole ainut nelijalkainen, joka tänne on kotiutumassa. Toinen on - kyllä - kaviollinen ja vielä hyvän matkan päässä uudesta kodistaan. Vielä on pientä viimeistelyä tallin suhteen, niin sitten voi rauhassa jäädä odottelemaan, milloin ne kaviot kopisevat tällä pihalla. Toivottavasti pian!

Sain viimeisen portin valmiiksi - yksi askel lähempänä hevosten muuttoon!

Kaksi vesipetoa.

Tän joukon perässä roikkuessa meinasi tulla jo vähän hiki!

Uskolliset henkivartijani.

En kiinnittänyt satulatelineitä talliin jo ennen kuin betonilattiaa oltiin valettu, enhän?

Vetoapua kaksin kappalein valmiina lähdössä lenkille.

Joku oli nukahtanut vähän omaperäiseen asentoon eräänä iltana.

Jälleen yksi saavutus muiden joukossa - tallin heinävintti valmistui!

Välillä piti käydä katsomassa, mitä tälle herralle kuuluu.

Pieni ongelma vaan meinasi olla se, että hoidettavaksi tarjoutui useampi kuin se yksi hevonen!

Minun lempijuoksulenkkini, 10 kilometriä metsäpolkuja ja pitkospuita. Paras ennätys taitaa olla viisi kertaa viikkoon tuo sama reissu - eikä edes kyllästyttänyt!

Tässä me välillä pidetään taukoa koirakavereiden kanssa.

Enkä toki myöskään asetellut kaikkia varusteita paikoilleen, ennenkuin koko tallissa oli yhtäkään karsinaa...

Olipa kerran päivä, jolloin harjasin koiran. Vain yhden.

Alkaahan niitä karsinan seiniäkin jo ilmestyä paikoilleen.

Enempää en taida teille vielä paljastaa, mutta voin taata, että saatte roppakaupalla kuvia tallista, kunhan se valmistuu! Unohtamatta tietenkään niitä kuvia niistä hevosystävistä - erityisesti tästä uudesta tapauksesta, mutta maltettakoon vielä hetki :)