sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kysymyspostaus

Itsehän olen nyt viikonlopun kotona, joten mitään ihmeellistä tekemistä ei ole, eikä voi oikein edes postailla, kun ei ole postausaiheita. Ajattelin, että voisin tehdä jonkun erikoispostauksen, mutta päähäni ei pälkähdä tällä hetkellä mitään. Olkaa siis kilttejä ja kertokaa, mistä haluaisitte erikoispostauksen, nyt kun olen kotona, enkä voi kuvata tms. Lillaa. Yksikin hyvä ehdotus, niin varmasti saatte postauksen toivomastanne aiheesta. Tuntuu tylsältä, kun postausväli on alkanut venyä näin pitkäksi, joten haluaisin kirjoitella enemmän. Ainakin suunnittelin kirjoittavani tarinan Lillan kuvitteellisesta elämästä Hollannissa, mutta sitä olen tehnyt jo kaksi sivua ja sekin on toisella koneella koulussa.

Niin ja muuten. Muistatte varmaan kun kerroin teille reilu viisi viikkoa sitten olevani kipeä. Tautini ei ole vieläkään laantunut - ehei, ei tosiaankaan. Olen yskinyt tässä viimiset kuusi viikkoa. Maanantaina sain ajan keuhko- ja poskiontelokuvauksiin sekä verikokeisiin. Siksi en pääse sunnuntaina vielä Lillan luo, mahdollisesti aikaisintaan maanantai-iltana.

Ja niin, tuon kyselynhän voitti video Lillan päivästä. Sellaisenhan olen jo kerran tehnyt, mutta on ihan kiva tehdä toinenkin. Saa nähdä vain, saanko kamerani toimimaan, kun taitavasti tiputin sen yksi päivä betonilattialle ja ainakin putki meni rikki. Ottaa sumeita kuvia ja ei tarkenna kunnolla.Toivottavasti kameran runko ei mennyt rikki, eihän se maksanukkaa ku 700€. Onneksi minulla on kaksi samanlaista putkea, joten vien kotoa koululle ehjän putken ja kokeilen, toimiiko kamera.

Mitäs vielä. Ainiin, ajattelin järjestää taas vaihteeksi kysymyspostauksen, jonka toteutan viikonlopun aikana. Lähettäkäähän niitä kysymyksiä, vaikka sata, jos tulee vaan mieleen. Postauksen toteutuminen on ihan teistä kiinni - jos ei ole tarpeeksi kysymyksiä, en tietenkään voi sitä toteuttaa.




7 kommenttia:

  1. 1. Onko sinulla tavoitteita Lillan kanssa?
    2. Paljon oot pitkä?
    3. Mikä on sun lempiväri?
    4 ..Lempiruoka?
    5 ..Lempieläin?
    6. Ootko koskaan ajatellu lopettaa sun blogia?
    7. Miks alotit blogin kirjottamisen?
    8. Kuka on sun lempiartisti?
    9. Kuka on sulle tärkein perheenjäsen? Miksi?
    10. Soittoääni?
    11. Lempibiisi?
    12. Missä kaikissa kaupungeissa oot asunu?
    13. Mikä on sun lempileffa?
    14. Ootko ikinä käyny ulkomailla? Jos oot niin missä?
    15. Monta parasta ystävää sulla on?
    16. Minkä värinen teijän talo on?
    17. Kesä vai talvi?
    18. Syksy vai kevät?
    19. Monta sisarusta sulla on?
    20. Onko Lilla unelmiesi hevonen?
    21. Olisitko voinut blogia aloittaessasi kuvitella, että saat näin paljon lukijoita?
    22. Haluaisitko että Lillan varsa olisi tamma vai ori? Miksi?
    23. Jos olisit hevonen, minkälainen olisit (rotu, luonne, yms)?
    24. Vihaatko jotain laulajaa/bändiä ylikaiken?

    Siinä nyt "pari" kysymystä..:D anteeeks, en keksinyt enempää ;D

    VastaaPoista
  2. Millainen ihminen Lilla olisi?
    Oletko käynyt ulkomailla?
    Jos olet niin missä maissa?
    Jos saisit toisen hevosen millainen se olisi?
    Lempihevosrotu?
    Mikä oli sun lempi kouluaine peruskoulussa?
    Mitä blgeja luet?
    Keihin bloggaajiin haluisit tutustua?
    Keitä bloggaajia tunnet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä blogeja luet?* siis :DD

      Poista
  3. Mikä kamera sulla on?

    VastaaPoista
  4. 1.Jos saisit ison lottopotin, niin mitä tekisit?
    2.Onko Lilla sellainen hevonen josta oot aina unelmoinut?
    3.Onko tähtäimessä kisoja yms. Lillan varsoomisen jälkeen?
    4.Miten aloitit heppailun?
    5.Mikä on isoin este minkä oot hypänny satulalla ja ilman?
    6.Onko ikinä tullut semmosta tunnetta että oot halunnu lopettaa blogin?
    7.Tuleeko joskus tallille lähtiessä sellainen tunne että et jaksaisi lähteä?
    8.Lempiväri
    9.Ensimmäinen hoitohevonen?

    VastaaPoista
  5. 1.Milloin sait Lillan?
    2.Kenen blogeja luet?
    3.Mikä kamera sulla on?
    4.Mikä hevosrotu olisit? Miksi?

    Tossa vaan pari kysymystä kun en keksiny enempää:D

    VastaaPoista
  6. Jos olisit hevonen, millainen olisit?

    VastaaPoista