torstai 20. syyskuuta 2012

Tunnilla

Olin Lillan kanssa eilen ratsastustunnilla. Tarkoitukseni oli mennä tallin hevosella, mutta meninkin Lillalla. Tuntia ei pitänyt meille tänään ratsastuksen opettaja, vaan opiskelija. Hui, pelottaa ajatella, että itsekkin tulevaisuudessa joudun pitämään tunteja. En osaa.

Tehtävänä meillä on kahdeksikko. Alkutunnista me verkattiin pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Lillaa pyydettiin menemään reippaammin lähes koko ajan. Se oli alkutunnista hieman tahmea, omasta mielestäni sen ei olisi pitänyt mennä enää yhtään lujempaa, mutta eteenpäinpyrkivämmin.

Siirryttiin kahdeksikolle ja hetken ravailun jälkeen alettiin tekemään pysähdykset lyhyiden sivujen päätyihin ja keskellä käyntiin siirtyminen. Kun se alkoi sujua, vaikeutettiin ja mentiin sama laukassa, mutta ei pysäytetty päissä, vaan tehtiin käyntiinsiirtyminen, jonka jälkeen jatkettiin ravissa keskelle ja nostettiin sieltä taas laukka. Käyntiinsiirtymiset laukasta ei ole se meidän juttu, mutta ne meni ihan kohtalaisen hyvin. Lilla ei puolivälissä tuntia olisi oikein malttanut kuunnella pidättäviä apuja.

Lopussa me laukattiin koko kierros, mutta vaihdettiin laukka ravin kautta aina keskellä. Se sujui ihan hyvin, jos laukka olisi pitänyt vaihtaa suoraan ihan laukanvaihtona, olisin kuollut. Nää meidän vaihdot nimittäin ei ole vielä ihan parhaita mahdollisia.

Illalla sain ratsastaa myös Oonan hevosen Prinssin. Prinssi on lv-ruuna, on ilmeisesti osannut kaikenlaista, mutta sillä ei oltu vähään aikaan menty (ruuna on tullut Oonalle vasta pari viikkoa sitten). Prinssi olikin oikein mukava ratsastaa, tosin meidän ravi meinasi olla välillä joko käynti-ravi sekoitusta tai ravi-laukka sekoitusta, mutta kun ravi sujui, niin se meni hienosti!

Pyydän anteeksi kuvien laatua, alkaa olla taas se aika vuodesta, ettei kameran kapasiteetti riitä kuvaamaan hämärässä maneesissa hyviä kuvia. Tai no, jos ostaisi paremman putken, saisi parempia kuvia hämärässä, mutta ei paljon huvittaisi ostella parin tonnin putkia. Saatte siis tyytyä heilahtaneisiin, tummiin ja rakeisiin kuviin. Sori : D


Oikea laukkakin alkaa pikkuhiljaa sujua (:

Ryhtini on taas 10+





1 kommentti: