maanantai 1. lokakuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin

Onko sinulla tavoitteita Lillan kanssa?
Ei ole varsinaista tavoitetta, muuta kuin kehittyä eteenpäin niin pitkälle, kuin vain päästään. Olisi mukava joskus tulevaisuudessa päästä HeB:0 rata läpi hyväksytysti. Toki HeA:hankin olisi seuratasolla joskus mukava osallistua, siihen me saadan kyllä harjoitella vielä piiitkän aikaa. Esteillä ei oo niinkään tavoitteita, seuratasolla varmaan alan tulevaisuudessa kisaamaan joissain 60-80 luokissa, kunhan varsa on vieroittu ja treenattu taas : D

Paljon oot pitkä?
Mut on mitattu viimeks kaks vuotta sitten, jollon olin 168,8cm. Sen jälkeen oon kyllä kasvanut, ainakin 170cm olen, saatan olla pidempikin.

Mikä on sun lempiväri?
Riippuen vähän missä yhteydessä. Jos täytyisi ostaa esim. satulahuopa, tykkään kirkkaista väreistä (lime, turkoosi jne.), enkä ikinä tulisi ostamaan esim. harmaata huopaa. Jos taas täytyisi maalata huome, en nyt ehkä sitä ihan limellä rupeisi maalaamaan : D Turkoosi on värinä sellainen, josta ehkä pidän eniten, mutta en sitä kuitenkaan joka paikkaan pistäisi.

 ..Lempiruoka?
Pienempänä mun ehdoton lempiruoka oli perunavelli. Nykyään tykkään kuitenkin aika monesta eri ruuasta, josta en osaa valita. Perus makaroni + jauhelihakastike tai perunamuusi + uunimakkara on esimerkiksi hyvää.

..Lempieläin?
Tartteeko sitä ees kysyä, hevonen tietenkin :D

Ootko koskaan ajatellu lopettaa sun blogia?
En, en enää osaisi elää kirjoittamatta blogia. Tai osaisin, mutta olisi se aluksi varmaan aika outoa.

Miks alotit blogin kirjottamisen?
Ihan vain hetken mielijohteesta.

Kuka on sun lempiartisti?
Älkää tulko kysymään tälläisiä henkilöltä, joka soittaa haitaria, ellette halua päivän nauruja : D Kyllä, pidän harmonikkamusiikista, erityisesti Oleg Sharovista, joka on ollut joskus suomessakin soittamassa samassa konsertissa.



Kuka on sulle tärkein perheenjäsen? Miksi?
Jos Lilla luetellaan perheenjäseneksi, tietysti se ja sitten äiti. Perheeseni ei kuulu Lillan ja äidin lisäksi kuin Thelma-koira. Thelma on näistä se, joista voisin helpoiten luopua, mutta toki en siitäkään halua erota.

 Soittoääni?
Mun puhelimen soittoääni? Harmonikkamusiikkia tietenkin : D

 Lempibiisi?
Oikeesti, mä veikkaan, että kaikki nauraa näille : DD Mutta yksi lempikappaleistani on tuo ylempänä linkaamani Oleg Sharovin soittama Spanish Capriccio. Toinen lempikappale on myös Accordion Boogie.

Missä kaikissa kaupungeissa oot asunu?
Tarkoitetaanko tässä vain kaupunkeja, vai voinko laittaa myös kaikki kunnat, joissa oon asunu? Laitan tähän myös kunnat. Eli, olen asunut Jyväskylässä, Korpilahdella (nyk. Jyväskylä), Joutsassa, Sysmässä ja Saarijärvellä.

 Mikä on sun lempileffa?
Mulla ei oo ihan erityistä lempielokuvaa, mutta Rainman on ainakin yksi, joka on ihan kiva.

Ootko ikinä käyny ulkomailla? Jos oot niin missä?
Virossa, Norjassa, Ruotsissa ja Thaimaassa.

Monta parasta ystävää sulla on?
Yksi, jonka olen tuntenut viisivuotiaasta lähtien.

Minkä värinen teijän talo on?
Sellainen jännän harmaa.

Kesä vai talvi?
Talvella on kylmä, joten kesä. Mutta älyttömät hellekesät ei ole mukavia.

Syksy vai kevät?
Kevät, kun tietää, että tulee kesä : D

Monta sisarusta sulla on?
Kolme, kaikki aikuisia.

 Onko Lilla unelmiesi hevonen?
Ei ollut aluksi, mutta nyt en voisi kuvitella omistavani muunlaista hevosta.

Olisitko voinut blogia aloittaessasi kuvitella, että saat näin paljon lukijoita?
En, blogin kirjoittamisen aloitin oikeastaan vain "huvin vuoksi" ja itseäni varten.

Haluaisitko että Lillan varsa olisi tamma vai ori? Miksi?
Tamma, koska jos varsa on ori, se luultavammin ruunataan. Oria ei saa joka tallille hoitoon ja vaikka se olisi omassakin pihassa, on se aika hankalaa, jos tammalla on kiima. Riippuen tietenkin orista, mutta oma taito ja kärsivällisyys ei varmaan riittäisi aikuista oria käsittelemään jatkuvasti. Tammassa on se hyvä puoli, että sillä voi joskus tulevaisuudessa teettää varsan/ varsoja. Ja ei, en sanonut, että teettäisin Lillan varsalla joskus varsan, jos se on tamma, kerroin vaan, että se olisi mahdollista, jos se on tamma. Toistan sanoja, älkää välittäkö : D

 Jos olisit hevonen, minkälainen olisit (rotu, luonne, yms)?
Varmaankin joku rauhallinen suomenhevonen, jolta löytyisi myös luonnetta ja osaisi olla juntti. Sopeutuvainen, yleensä kiltti. Äh, tämä oli vaikea kysymys x)

Vihaatko jotain laulajaa/bändiä ylikaiken?
En nyt suoranaisesti vihaa, mutta hevi, raskas rock jne. ei oikein iske.

 Millainen ihminen Lilla olisi?
Luultavasti rauhallinen, kärsivällinen, toisinaan sanoisi vastaan, jos jokin ei miellytä. Oppivainen.

Jos saisit toisen hevosen millainen se olisi?

En tiedä. Ehkä toivoisin jotain suokkia/ pv:tä, jolla voisin alkaa kisaamaan pikkuluokissa. Mutta tällä hetkellä aikani ei riittäisi toisen hevosen hoitoon, kun olisi sitten kolmaskin vielä tulossa.

Lempihevosrotu?
Mulla ei ole oikeastaan mitään ihan ehdotonta lempihevosrotua, mutta pidän pv:stä, tinkereistä, friiseistä ja lv:tkin on ihan mukavia tapauksia. Kaikki menee, shettiskin on mukava, harmittaa vaan, kun niillä ei voi enää ratsastaa.

Mikä oli sun lempi kouluaine peruskoulussa?
Ehkä musiikki.

Mitä blogeja luet?
Luen Kaktun ja Futuran blogia ihan lukijana näistä "kuuluisimmista", sen lisäksi luen mm. Laepin ja Janitan & Santun blogia, mutta en ole rekisteröitynyt niihin lukijana.
Flying Christine & Sunday blogia luen myös, koska toinen hevosista on kantava ja saa samoihin aikoihin varsan kuin Lilla ja on kiva sitä seurata (:
Luen myös muutaman kaverin blogia. Muutamia blogeja, joita luen, löytyy tuosta vasemmasta reunasta.

Keihin bloggaajiin haluisit tutustua?
En oikein tiedä, haluaisinko nyt niin välttämättä tutustua kehenkään tarkemmin, mutta olisihan se kiva joskus nähdä joku bloggaaja, jota ei ennen ole nähnyt.

Keitä bloggaajia tunnet?
Mm. tämäntämän ja tämän blogin pitäjät tunnen.

Mikä kamera sulla on? 
Sony A35 järjestelmäkamera.

Jos saisit ison lottopotin, niin mitä tekisit?
Luultavasti jatkaisin elämää, kuten ennenkin.

Onko Lilla sellainen hevonen josta oot aina unelmoinut?
Ei, en unelmoinut Lillamaisesta hevosesta (rotuisesta). Mutta en kyllä enää vaihtaisi.

Onko tähtäimessä kisoja yms. Lillan varsoomisen jälkeen?
Luultavasti jotain seurakisoja, niin koulu kuin este, saa nähdä. 

Miten aloitit heppailun?
Kuusivuotiaana nousin ekan kerran hevosen selkään talutusratsastuksessa. Kahdeksanvuotiaana aloitin vakituiset tunnit.

Mikä on isoin este minkä oot hypänny satulalla ja ilman?
Satulalla n. 120cm ja ilman reilu metri.

Tuleeko joskus tallille lähtiessä sellainen tunne että et jaksaisi lähteä?
Kyllä täytyy myöntää, että tulee. Yleensä kuuden aikaan aamulla, kun pitäisi vääntäytyä ylös ruokkimaan hevonen. Mutta viimeistään tallissa sitä piristyy.

Ensimmäinen hoitohevonen?
Uskokaa tai älkää, minulla ei ole koskaan ollut hoito-, vuokra- tai ylläpitohevosta.

Milloin sait Lillan?
28.8.2011 se tuli meidän pihaan, muutama päivä sitä ennen kirjoitettiin kauppakirjat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti