perjantai 16. marraskuuta 2012

Irtojuoksutusta kentällä


Tämän viikon liikutukset ovat hieman jääneet juurikin sen tallivuoron takia. Aamulla iloisesti (huomatkaa sarkasmi) nousimme Ninan kanssa kuudelta ylös ensin hoitamaan maneesitallin hevoset + pihattivarsat ja sen jälkeen omat pollet. Tämän jälkeen siivosimme Lillan, Zickon ja Prinssin karsinan, sekä ratsastimme kumpikin kaksi tallin hevosta.

Nälkä alkoi olla, joten suuntasimme kaupalle ostamaan ruokaa ja kävimme syömässä. Palattuamme juoksutimme Zickoa ja Lillaa irtona hetken aikaa. Lilla kyllä oikein purki energiaansa ja välillä veteli ihan täysiä ympäri kenttää. Näytti heppa pitävän, kun pääsi hieman liikkumaan, kun muuten ei ole kerinnyt oikein liikutella (tallivuoro + että meillä on se maneesikielto viikon ja aina ei ole kentällä pystynyt menemään, kun hepalla ei ole hokkeja.). Ensi viikolla sitten taas.

Saatte muuten onnitella, löysin luultavammin työharjoittelupaikan tammikuuksi. Lilla menee sillä välin luultavasti kotiin. Kaverini Sonja tulee myös samaan paikkaan. Tallissa on ilmeisesti vain Irlannin cobeja (siellä kasvatetaan niitä). Aivan unelmapaikka minulle siis (:






Se halus leikkii ravuria : D

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus :D Naurahdin, "pihattivarsoja". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin lainakoneella ja silloin netti oli tosi hidas, huomasin itekkin virheen, mut en jaksanu korjata : DD

      Poista
  2. miks teillä on maneesikielto? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari postausta aiemmin muistaakseni kerroin :D Koska jotkut eivät ole siivonneet ilmeisesti hevosensa jätöksiään sieltä joten meillä on viikon maneesikielto.

      Poista
  3. aika kurjaa että kaikki joutuu kärsimään rangaistuksen siis sen maneesi kiellon kun jotkut ei hoida hommiaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että itsekkin olen pari kertaa unohtanut siivota, mutta tarkoituksellisti en ole jättänyt. Se tässä onkin, kun kukaan ei keksi, kuka ne sinne ois jättäny...

      Poista