torstai 27. joulukuuta 2012

Osa 1/2: Yhteinen alkumme

Kerrataampa vielä hieman tarkemmin, mitä oikein tapahtuikaan koeratsastuksessa, kuinka päädyin ostamaan Lillan ja miten meidän pari ensimmäistä kuukautta meni.

Tarina lähtee siitä, että jo meillä ollut "oma hevoseni" lähtikin takaisin syystä x. Olin epätoivoinen, enkä enää tiennyt löytäisinkö koskaan tervettä harrasteratsua itselleni, vaikeaa se ainakin oli. Takana oli puoli vuotta etsintöjä ja lukuisia hevosia, joiden ostaminen sitten syystä tai toisesta ei onnistunutkaan. Jo aivan tylsistyneenä jatkoin vain ht.netin markkinapalstan selaamista ja törmäsin kuvaan, jossa sinisilmäinen tinker söi ruohoa selässään seisova ihminen. Vinkkasin äidilleni, joka piti tinkereistä. Minäkin pidin ennen, mutta sillä hetkellä olisin ehkä kuitenkin halunnut enemmän suokin tai pv:n.

Ilmoituksessa olevaan numeroon soitettiin ja sovimme koeajan. Paikalla iskin silmäni myöskin myytävänä olevaan puoliveriseen ja tahdoin kokeilla sitäkin. Lilla oli hieman arka silloin ja kavahti mm. satulan laittoa. Muuten se oli kuitenkin oikein rauhallinen.

Kentällä menin ensin Lillan selkään. Sain potkia sitä eteenpäin ja mikään ei ottanut sujuakseen. Vieressä myytävä pv meni oikein hienosti ja itselleni tuli sellainen olo, että haluan tuon pv:n enkä tätä. Sain ohjeeksi, että laukka-avut kannattaa antaa kunnolla, koska laukka ei meinaa nousta aina. No minähän annoin ja hevonen lähti kunnon vauhdilla pierujen kera - ilman pukkeja kuitenkin.

Kokeilin myös pv:tä, mutta mikä oli tulos. En saanut liikkumaan sitä senkään vähää ja jo ravissa pysyminen tuotti ongelmia. Äiti kysyi, haluanko Lillan ja miltä se vaikuttaa, johon muistan vastanneeni "En tiedä, ehkä en". Lopulta sanoin kuitenkin, että "Kai mä sen nyt otan, kun on jo niin kauan etsitty, eikä muutakaan näytä löytyvän, enkä jaksa etsiä enää".

Hoikka Lilla.

Näin sitä yritetään potkia hevosta eteenpäin.

 Niin siinä kävi, minulla oli hevonen, enkä edes vielä tiennyt sen nimeä. Saimme keksiä sille lempinimen ja ehdotuksia käytiin Laikusta Plätsiin. Lilla siitä tuli, eikä loppujen lopuksi hevosen oikea nimi Listakaan siitä kauaksi heittänyt.

28.8.2011 Lillaa mentiin hakemaan Sipoosta. Matka oli pitkä ja oli kuuma. Hevonen käveli hyvin koppiin, hieman hörähteli ennen lähtöä, kun ihmetteli, mitä on tapahtumassa. Pysähdyttiin kerran matkalla katsomaan hevosta, joka näytti voivan ihan hyvin. Kotona sain oman hevoseni käsiini, mutta tunne ei ollut sama kuin pari viikkoa takaperin saadessani hevosen, joka lähti takaisin. En osannut enää kuvitella, että minulla oli hevonen. Totta se vain oli.

Lilla lastattuna juuri koppiin ja valmiina kotiin vietäväksi

3 kommenttia

  1. vähä jännä tarina. Ootan jo mitä seuraavassa kerrotaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Lilla oli kyllä ostos, joka tehtiin "kaikkien sääntäjen vastaisesti". Minun piti löytää osaava harrasteratsu, mutta käsiini jäikin osaamaton projekti, jota en olisi silloin edes halunnut : D

      Poista