perjantai 28. joulukuuta 2012

Osa 2/2: Yhteinen alkumme

Kotona ensimmäinen päivä sujui vain tutustuessa, hoitaessa ja varusteita sovittaessa. Taluttelin hevosta pihalla ja annoin sen syödä. Toisena päivänä nousin jo selkään. Kaikki tuntui samalta kuin koeratsastuksessa - paitsi että en meinannut saada tällä kertaa sitä laukkaa oikeasti edes nousemaan. En jaksanut enää, en osannut ratsastaa, eikä hevonenkaan mitään osannut. Aloin jopa hieman katua ostostani. Meillä ei ollut kenttää, minulla ei ollut ratsastuksenopettajaa, joka neuvoisi minua ja hevosta eteenpäin, meillä ei ollut mitään.



Kaikesta huolimatta yritin jatkaa eteenpäin. Hevonen osoittautui ilkeäksi, se yritti toisinaan purra ja väistää sitä ei voinut pyytää, ellet nyt kaviosta olisi halunnut. Heinät sinun piti viedä hevosen huomaamatta tarhaan, ettei se tulisi päällesi.

Ensimmäiset esteet ylitimme syyskuussa - 30 senttistä pystyä. Hypättiin se muutaman kerran. Hevosella ei vielä ollut kehittynyt ensinnäkään kunnon lihasia, eikä se osannut arvioida lähestymisiä saatika esteen korkeutta. Kuinka mahdottomalta se kuulostaakin, mutta meille tuotti ongelmia päästä sen maahankaivetun pystyn yli.



Koitti meidän pelastus, maastakäsittelykurssi, jonne menin Lillan kanssa. Siellä sain paljon tietoa ja neuvoja. Lilla taisi olla kurssin parhaiten toimiva hevonen - kyllä se pysähtyi kun itse pysähtyi ja muutenkin toimi taluttaessa hyvin, mutta silti jokin ei ollut vielä minun ja hevosen kohdalla naksahtanut paikoilleen, koska joissain tilanteissa agressiivisuutta ilmaantui. Epäilin hevosen jo olevan kipeä, mutta kurssin jälkeen luin netistä lisää kunnioituksesa ja luottamuksesta. Tein maastakäsinharjoitteluita useammin ja kaikki vihdoin alkoi naksahdella paikoilleen. Ei enää hyökkäävää olemusta heiniä viedessä, ei enää puremista selkään noustessa, ei enää potkimista väistämistä pyydettäessä.

Lokakuussa hevonen meni hetkeksi eräälle vaellustallille hoitoon. Sielläkään ei ollut kenttää, mutta "rinki" pihassa, jossa ratsastin maastojen lisäksi. Luottamus ja kunnioitus oli saatu kuntoon, mutta ratsastaa en hevosta edelleenkään osannut mitenkään päin saatika opettaa sille jotain.


 
Meidän uusi alku koitti marraskuussa, kun pääsimme vihdoin maneesitallille (jossa oli myöskin toki kenttä). Aloin saamaan hevosen kanssa opetusta ja vihdoin aloimme yhdessä oppia lisää. Siksi olenkin tästä todella kiitollinen, ymmärtänette varmaan tekin, että olisimme vieläkin samassa jamassa, ellei mitään neuvoja oltaisi saatu. Siksi ties monennen kerran haluan kiittää siitä korvaamattomasta avusta, jota monelta olemme Lillan kanssa saaneet!

Olette varmaan huomanneet, että Lilla on nykyään aivan kenen käsiteltävissä vain, se ei varmasti tee mitään. Ja onhan se ratsunakin huimasti kehittynyt. Alku oli ongelmallinen, mutta siitä on yli päästy. Hevonen kokeili minua ja oli osaamaton. Ei ehkä järkevin ostos ollut, mutta nykyään olen erittäin tyytyväinen valintaani. Sitä ei voi sanoin selittää, kuinka tärkeä Lilla minulle on.

Ensimmäinen tunti, josta kehityksemme lähti käyntiin. 

Tähän on päästy ja tästä olen tyytyväinen ja kiitollinen niille, jotka ovat meitä neuvoneet.

4 kommenttia