tiistai 25. joulukuuta 2012

Parhaat bannerit

Kävin läpi kaikki tekemänne bannerit, joita oli noin kymmenkunta. Mikään niistä ei kuitenkaan niin paljon iskenyt, että olisin laittanut blogiin banneriksi, mutta ihan hienoja jotkin olivat. Tässä teille tulokset, kolme banneria, jotka eniten olivat mieleeni.

Tämä banneri oli ihan mieleinen, pidän vaihtelevista kuvista. Kokeilin tätä huvikseen blogiini, mutta en saanut sitä enää silloin toimimaan. Jos joskus keksin, miten kuvat saa toimimaan bannerissa, niin saattaa olla, että näette tämän vielä ihan blogin ulkoasussa. Tämän bannerin teki Reetta, hänen blogiaan voi käydä vilkaisemassa täällä

Blogissa pääset tutustumaan Reetan elämään, myöskin hevostelun merkeissä. Blogissa kerrotaan aika paljon lämminverisen Poppiksen elämästä, joka ilmeisesti on Reetan vuokrahevonen. 




 Tämä banneri oli ihan mieleeni yksinkertaisuudessaan. Siinä on pientä lisää kuvien lisäksi - lumisadetta ja lumihiutaleita. Ehkä juuri se tekee bannerista mieleisen. Tämän blogin ylläpitäjä Janika on tehnyt kyseisen bannerin.

 Kyseinen blogi kertoo eniten Rita-koiran elämästä ja välillä vastaan tulee kaksi kaniakin. Eläimellistä menoa siis. Blogilla näyttää olevan vielä vähän lukijoita, joten sinne vaan katselemaan ja liittymään lukijaksi, jos kiinnostaa (:





Joannan tekemän bannerin valitsin myös kolmen parhaan joukkoon. Lillan kuva tuolla vasemmalla näytti osoittautuvan suosituksi, sillä aika monessa bannerissa sitä kyllä näki.

Joannan blogi kertoo tietenkin Joannan elämästä, mukana näyttää olevan hevosteluakin. Ja tuli siellä törmättyä Lillan kaimaankin. Menkäähän katsomaan ;)



5 kommenttia

  1. pitikö ne jo nyt lähettää? o.o mulla on viel kesken se D:: muutama on kyllä jo valmiina... :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Aikaa banneria on tehdä jouluaattoon 24.12.2012 asti" <-- Tuo kopioitu postauksesta, jossa bannereita pyysin tekemään (: Toki aina bannereita voi lähetellä, jos banneri sattuu miellyttämään, saatan sen ulkoasuunkin laittaa :D

      Poista
    2. huups XD´alan lähetteleen niit nyt sit XD

      Poista
  2. Kun et nyt sattunut löytämään näistä mieleistäsi niin väsäsin aikani kuluksi yhden ehdokkaan: http://grimhound.net/lillabanner.png

    VastaaPoista
  3. Milestäni tuo keskimmäinen on ihanan erilainen :) Tykkään siitä tosipaljon. Se on talvinen ja ihanan tyylikäs :)

    VastaaPoista