perjantai 21. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa.

On ihan kiva muistella itsekkin menneitä, joten päätin tehdä postauksen, jossa kurkataan vuoteen 2012.

TAMMIKUU 2012
Tammikuussa meillä oli vielä aika paljonkin kehittämisen varaa laukassa, vaikka se oli paljon kehittynytkin. Laukannostoja harjoittelimme jo satunnaisesti käynnistäkin. Väistöjä opeteltiin käynnissä. Esteitä tuli myös satunnaisesti hypättyä, ihan valmennuksessakin. Tässä kuussa hevosessa riitti virtaa ja kaikkein suurin ongelma meillä taisikin olla pysähtymiset, kun hevonen ei malttanut pysähtyä, vaan kaikin keinoin yritti vaikka hiipiä eteenpäin. Loppukuusta meillä alkoi olla ongelmia satulan kanssa ja meninkin aika paljon ilman satulaa.

Ei onnistunut aina ei.


HELMIKUU 2012
Helmikuu - kuu, jonka aikana onnistuin tulemaan kaksi kertaa alas hevosen selästä. Toisen kerran loppukäyntien aikana, kun hevonen keksi säikähtää jotain ja toisen kerran estetunnilla, kun meillä tuli erimielisyyksiä suunnasta.
Tässä kuussa tuli koettua varmaan myös ensimmäisiä onnistumisen kokemuksia. Hevonen kehittyi koko ajan pikkuhiljaa. Satulansovittaja käväisi tallilla ja Lillalle löytyi vihdoin sopiva satula. Varsakuumekkin alkoi iskeä päälle, olihan sitä oriehdokasta pakko käydä katsomassakin sitten. Ja tietenkin unohtamatta varustehamsterin varustekokoelmaa, joka senkuin jatkoi kasvamistaan.

Hevosen keskittyminen ratsastajaan prosenteissa pyöreä nolla.


MAALISKUU 2012
Hevonen senkuin kehittyi ja edelleenkin varustekokoelma karttui. Käytiin laukkailemassa hangella ja ahkerasti ratsastustunneilla opettelemassa. Saatin avotaivutus-kuuri, sillä tunneilla mentiin usein avoja. Ja muistuu mieleen se yksi tunti, jossa käynnissä piti tehdä väistö ja sen jälkeen heti laukka... Hevosella todellakin riitti virtaa ja tuolloin ei oikeasti meinannut pysy lapasissa. Ja jos oikein muistan, hevonen taisi syödä silloin päivässä 2,5dl kauraa ja 2dl kivennäistä... : D



HUHTIKUU 2012
Huhtikuun alun vietinkin itse lapissa, jonka aikana vuokraaja ratsasti Lillaa. Huomaamatta hevonen vain koko ajan muuttui paremmaksi ratsastaa ja kehittyi edelleen. Jatkettiin ahkerasti tunneilla käymistä, jopa joskus kolme kertaa viikossakin. Huhtikuun lopussa hevonen tulikin jo kotiin.

Lilla ja vuokraaja huhtikuun alussa.


TOUKOKUU 2012
Toukokuussa varsakuume senkuin koveni, mutta ongelmana oli se, ettei hevosesta meinannut nähdä kiimoja. Siksi ehdimme jo sopia, että Lilla menisi kesäkuun alussa orin luo ja olisi siellä niin pitkään, että kiima tulisi. Yksi päivä satuin kuitenkin huomaamaan pieniä kiiman merkkejä ja hevonen matkasikin jo seuraavana päivänä Kille-herran luokse. Kaikki sujui hyvin ja hevonen tuli takaisin kotiin ja toiveena oli tietenkin, että aikaan olisi saatu pieni varsanalku.



KESÄKUU 2012
Tässä kuussa eniten odotettiin tietenkin eläinlääkärin tuloa, joka tuli tarkastamaan hevosen tiineyden. Ilolla ei tietenkään ollut rajaa, kun pieni elämänalku löytyi kun löytyikin. Ratsastusta jatkettiin normaalisti, esteitä ei menty niin usein, mutta mentiin kuitenkin niitäkin. Tässä kuussa tuli kuitenkin maastoiltua paljon, väännettyä koulua ja uimassakin käytiin. Ja tietenkin stressattua siitä, ettei hevonen vain loisi varsaansa.



HEINÄKUU 2012
Tässä kuussa tuli piipahdettua koulukisoissa ihan kokemusta hakemassa. Päästiin HeB:n rata hyväksytysti läpi, joka olikin meidän tavoite ja tästä tyytyväinen. Sain myös yhden yksityistunnin, josta olen todella kiitollinen, koska silloin tajusin paljon asioita, joihin en ennen ollut oikeastaan kiinnittänyt mitään huomiota. Tämä kuu oli myöskin stressaavaa aikaa, sillä en keksinyt millään, miten olisin ratkaissut koulunkäyntini - mennäkkö lukioon, lähellä olevaan maatalousopistoon vai johonkin hevosopistoon.





ELOKUU 2012
Kuun alussa kouluongelma ratkesi ja päätin mennä Perhoon. Kuun puolivälin aikoihin hevonen muutti koululle. Siellä moni uusi luokkakaveri pääsi kokeilemaan Lillaa. Mentiin aika paljon maneesilla ja kentällä, maastossa tässä kuussa ei juuri tullut käytyä. Lillalta ajeltiin myöskin jalkakarvat, joka ei tosin hyödyttänyt tamman kanssa yhtään mitään vuohispunkkien suhteen.



SYYSKUU 2012
Jatkettiin lähes normaalia sileällä ratsastusta tässäkin kuussa. Tuli käytyä myös tunnilla Lillan kanssa pitkästä aikaa. Muitakin hevosen selässä kävi kokeilemassa. Tässä kuussa ei oikein ihmeellisempiä tapahtunutkaan, tavallista hevosenomistajan elämää koulun kera.



LOKAKUU 2012
Lokakuussa alkoi jo näkyä, että Lilla on kantava. Liikuntaa hieman kevenneltiin, aika normaalisti jatkettiin kuitenkin edelleen. Ensilumikin tuli tässä kuussa ja tämä eriskummallinen valkoinen töhnä jaksaa aina vaan kiinnostaa Lillaa. Tällä kertaa se ei vetänyt kuitenkaan kamalaa rodeota, kuten viime vuonna, vaan tyytyi vain kävelemään heinäkasalleen aamulla hieman ympärilleen katsellen.



MARRASKUU 2012
Marraskuussa tuli ratsastettua lähes koko kuukausi ilman satulaa, koska tuntui, että hevonen vain leveni ja leveni ja tuli juurruttua ilman satulaa menoon. Lilla sai juosta monta kertaa irtona. Ratsain tuli liikuttua n. 30-40min n. 3-6 kertaa viikossa. Maha jatkoi kovasti kasvamistaan ja kovasti odottelin, milloin se mahan asukki ilmoittaisi itsestään, mutta vielä siitä ei kuulunut mitään.



JOULUKUU 2012
Voi sitä riemua, kun 3. päivä ensimmäisen kerran mystinen maha-asukki päätti järjestää rodeon ja satuin tämän tuntemaan Lillan mahan lävitse. Riemu loppui kuitenkin lyhyeen, kun hevonen sairastui vakavasti 8. päivä ja pelättiin kummankin puolesta. Sitkeä Lilla selviytyi kuitenkin ehjin nahoin ja on vielä varsansakkin kyydissä pidellyt. Kova jännitys on kuitenkin koko ajan päällä, onko kaikki hyvin. Joululomaksi Lilla tuli tänne kotiin ja on viettänyt leppoisaa elämää kevyen käynti/ raviliikutuksen kera.






4 kommenttia:

  1. tosi kiva postaus!(: ja toivotaan että kaikki menee hyvin ja varsa saapuu maailmaan terveenä kun sen oikea aika koittaa(:

    VastaaPoista