perjantai 4. tammikuuta 2013

Lunta tuiskuttaa...

Tänään sitä on ehditty taas kokea monenlaista. Aamu alkoi sillä, kun vein hevosta ulos ja nappasin matkalla heiniä. Lilla yritti napsaista tietenkin heiniä, kun niitä otin ja kun en antanut, poni selvästi suuttui ja lähti kävelemään itse tarhaansa ja meni mököttämään keskelle tarhaa. Onko lie mahdollista, että hevonen voisi tunteitaan osoittaa tuolla tavalla, mutta alkaa tuntua, että Lillasta puhuttaessa kaikki on mahdollista...

Päivällä minulla meni varmaan varttitunti ihmetellessä, miksi Lillan virtsa on hieman punaista. Havuja se ei ollut syönyt sen jälkeen, kun yksi kerta niitä mielenosoitukseksi söi, koska kameran kanssa menin tarhaan ja Lillaa ei olisi kiinnostanut. Aloin etsiä katseellani jotain, jota Lilla olisi voinut syödä ja josta olisi aiheutunut virtsan punaisuus. No löytyihän se - järsitty pajupuska. Ehdin kymmenessä minuutissa kuvitella taas hevosellani olevan ties mitkä sairaudet, kunnes syödyt pajut näin. Ylireagointia?

Kahdentoista maissa varustin Lillan ja mentiin rauhalliselle n. 45-60 minuutin kävelylenkille,  jossa ravattiinkin pieni pätkä pariin otteeseen. Lähellämme on paljon taloja, joissa on koiria, joten oli huvittavaa, kun yksi haukunta lakkasi, niin eikö jo seuraavan talon luona alkanut uusi. Olipahan meillä ainakin laulukonsertti koko matkan, esiintyjätkin vaihtui moneen otteeseen.

Järsitty pajupuska.





Lilla ei tainnut ihan innostua pinkistä...

7 kommenttia:

  1. Mitähän meidän tinker tamma tykkäis pinkistä? :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on semmosta tää hevosenomistajuus että sitä tullee ihan vainoharhaseksi ja kerkeää kuvitella kaikenlaisia vaivoja ennen kuin saa vaihteeksi huomata että on ihan turhasta tuli taas hötkyiltyä:D Ei se ole kuitenkaan pahasta että seuraa huolellisesti hevosen vointia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, parempi kai ylihuolehtivaisuus kuin välinpitämättömyys hevosensa terveyttä kohtaan (:

      Poista
  3. Ihanat meksikolaiset! Mistä sä oot ostanu ton pehmusteen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värjäsin sen pehmusteen ihan omin kätösin : DD

      Poista
  4. Hevosen pissa "muuttuu" lumessa oranssiksi/punaiseksi, näin ainakin meillä 9 hevosen kanssa eikä niistä mikään ole kipeä. Ei siis heti vaan ajan kanssa:)

    VastaaPoista