lauantai 23. helmikuuta 2013

"Vähän" taas ostoksia.

Varustehamstraaja ilmoittautuu taas. Olen yrittänyt säästää rahoja ja joululahjarahojakin oli vielä jäljellä, joten matkalla tänne lappiin piipahdettiin Pohjoisen ratsussa. Pianhan minulla on myös syntymäpäivät, joten nämä ovat myös synttärilahjani. Tulihan niitä varusteita taas vähän ostettua. "Vähän".

Onhan niitä.
 
Joo-o. Huomaatte varmaan, että menin tyhjentämään melkein koko kaupan. Ajattelin esitellä teille näitä varusteita nyt hieman yksityiskohtaisemmin ja kertoa, miksi minkäkin itselleni haalin. Ja vihdoin, vihdoin sain itselleni Eskadronin kamoja muutakin, kuin ne tarpeettomat etujalan hivutussuojat.

Eskadronin Pro Safe Memo suojasetti. Aluksi katselin ihan niitä perus Eskadroneja, mutta tälläiset kuitenkin sitten tuli ostettua, mustia suojia ei minulla olekkaan. Nyt on hyvä, kun nämä käyvät lähes kaikkeen.

Tätä en olisi tarvinnut, mutta äiti meni kysymään, haluaisinko tuollaisen riimun (niin, miettikää, seuraava kerta, kun äidille tulee tuollainen päivä, että kysyy haluaisinko jonkun, tulee olemaan ehkä valovuoden kuluttua.) Kyseessä on kuitenkin Kinslandin riimusetti, varmaan tulee käyttöön heti, kun kotiin päästään.

Tämän väristä huopaa tulin etsimäänkin. Kuvassa myös ne uudet jalustimet, jotka hankin pari viikkoa sitten, ihan hyvin käy tuohon huopaan, vaikka onkin hieman tummemmat. Tuo huopa on kuitenkin Eskadronin perushuopa, kuten tarkkasilmäiset ehkä näkivätkin.

Roecklinin kesähanskat oli jo ostoslistalla ja ne ovat siis oikealla puolella. Käteen kuitenkin tuli sovitettua myös Kingslandin talvihanskoja ja pakko nekin oli ostaa. On muuten lämpimät!

Kinslandin takki, myöskin oli ostoslistalla. Mitä enempiä selittämään, tulee varmaan tarpeeseen.

Tämä oli se, joka oli aivan pakko hankkia, Eskadronin kiiltäväpintainen musta huopa. Tämäkin käy jalustimiin hyvin, sillä on metallinhohtoinen. Tästä voin sanoa, että varmasti tulee käyttöön ihan suosikkihuoviksi.

Kingslandin ratsastushousut. Tarkoitus oli aluksi ostaa Pikeurit, mutta kuinkas kävikään, nämä löytyivät sitten ostoskassista. Lisäksi tuo KL:n paita oli äidin ehdotus. Ihan mukavan oloinen sekin, vaikkakin takapuolella oleva Kinsland teksti on kyllä aika räikeä... :D

30 kommenttia:

  1. paljonko meni rahaa ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käydä halukkaat laskeskelemassa netistä, saatiin kuitenkin pikkaisen alennusta, kuin noin paljon ostettiin.

      Poista
  2. haha nyt iski materialismikateus :D mäkin haluan! vuokrikselle tekis niin mieli ostaa kaikkea.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän aina säästää ja ostaa sitten kerralla kaiken, jota olen katsellut. Voi olla, että ei taas vähään aikaan mitään ostellakkaan, oli sen verran arvokas paketti : D No, onpahan ainakin synttärilahjaa kerrakseen, vaikka periaatteessa omilla rahoilla ostinkin.

      Poista
  3. Ois kiva tietää paljonko ostoksesi aina maksaa :)
    Mulla on kans noi KL hanskat mut ei kovin lämpimät oo millään isoilla pakkasilla :D
    Jos on 30 astetta pakkasta niin silloin sormet jäätyyy! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä, kehtaanko julkaista tämän paketin kokonaishintaa : DD

      Nojoo, mun sormille varsinkaan ei löydy mistään hanskoja, millä pärjää kelillä kuin kelillä, mutta kyllä nuo ainakin viisi kertaa lämpimämmät tuntuu olevan, kuin tämänhetkiset talvihansikasvarastot. Paremminhan se selviää sitten, kun kokeilemaan ihan kunnolla pääsee, mutta ensivaikutelma oli ihan hyvä ainakin.

      Poista
    2. Ihania ostoksia! Hinnat olisi ollut kivat, niin halukkaat voisivat laskeskella yhteissummaa jos haluavat. Eikä he voi mitään sille summalle, oma raha, itse käytät ;)

      Poista
  4. Kerro paljonko noista tuli yhteensä ?:DD

    VastaaPoista
  5. Voikun joskus olis itelläkin rahaa ja joku kiva kauppa tässä lähellä, nii vois ostella kanssa. Kaikkee kivaa oot löytänyt, ihana tuo musta eskadronin huopa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä Pohjoisen ratsukin tosi "lähellä", 458km meiltä, mutta hyvä siinä oli pysähtyä matkan varrella. Jos oikeasti lähellä tuollainen kauppa olisi, olisin siellä kyllä ihan vakioasiakas : D

      Poista
  6. Kivoja tavaroita ! (: Toi riimusetti on tosi hieno (;

    VastaaPoista
  7. Oi, mitä kaikkea hienoa oot löytäny! :) Tahtoo kans! Ainaki noi suojat ja ton pinkin huovan ja ton riimusetin ja... ja kaikki nuo... ja vielä vähän lisääkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, kaupasta josta löytyy Kingslandia, Eskadronia, Roecklinin hanskoja, Pikeuria sun muuta voi olla varma, ettei sieltä ihan pikkusummalla selvitä : D

      Poista
  8. Kyllä noista iso summa tuli!mutta onhan siinä hypisteltävää pitkäksi aikaa kun noin ihania tavaroita. Itse ostin pari viikkoa sitten aivan ihanan pitkään haaveissa olleen loimen kun hinta oli puolet normaalista. Ostos oli niin hyvä että sitä varmaan hypistelen vielä ensi vuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo hypisteltävää : DD Ehkä saisikin lopetettua hetkeksi varusteiden kuolaamisen netistä, kun on nyt sitä uutta tavaraa ihan tarpeeksi hetken aikaa : D

      Poista
  9. ööhh laskin nopeesti, ja sain summaksi 836 e. :D En tosin oo ihan varma et onko noi housut samat, mitkä maksaa tuolla 210e :D ja tosta takistakaan en oo ihan varma. :D Mut oikeesti ? ihan järkyttävän paljon :DDDDDD vaikka nyt saittekin alennusta. No hyvä jos on rahaa. :DDDDD Ja tää kommentti ei ole mitenkään pahalla tarkotettu sulle, jos sait sellasen kuvan,, lähinnä järkytyin tosta summasta. :DDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen summahan niistä tulee, jos netistä laskeskelee ;) Itse olen yrittänyt joulusta asti säästää ja nyt tuli tuhlattua kaikki. Parempi se toisaalta on kerralla ostaa enemmän, kun saa yleensä pientä alennusta, kuin ostaa kaikki yksitellen : D

      Poista
  10. Mäki tein tänään kalleimman ostoksen mitä olen koskaan tehnyt :D ostin alennuksesta loimen... Joo o, ostan kaiken aina käytettynä ja mahd. Halpana :D ja sitku rahaa on ni on pakko saada tuhlata se heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen voin sanoa kyllä, että ylivoimaisesti kalleimmat ostokset tuli kyllä tehtyä : D

      Poista
  11. Paljonko toi Kingslandin takki makso? :)

    VastaaPoista
  12. Hienoja varusteita oot kyllä löytänyt, mutta huh miten paljon hintaa! :o
    Ikinä en pystyis tuhlaamaan kerralla noin paljoa, mutta omia rahojaanhan saa tuhlata niin paljon kuin sielu sietää (pankkitili antaa myöden!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin ostanut varusteet vuorotellen ajan kuluessa, kukaan ei olisi sanonut mitään, mutta jos säästän ja ostan kaiken kerralla, niin on se niin rahojen tuhlausta : DD Halvemmalla tässä pääsin nyt, kuin sillä keinolla, että olisin kaikki ostanut vuorotellen, koska sain alennusta ostaessani kaiken kerralla.

      Poista
    2. Niin tuo on kyllä totta! ;)

      Poista
    3. Haastoin sut!

      http://maijuandthediamonds.blogspot.fi/2013/02/kesakuvahaaste.html

      Poista
  13. huo te näköjään kävitte ihan naapurissa ;o kummitädin kaverin kauppa tuo pohjosen ratsu (y)

    VastaaPoista
  14. minkä kokoinen tuo riimu on? ihania varusteita! :) ja on lillakin (:

    VastaaPoista
  15. varusteurheilua, no hyvähän se on että poni näyttää hyvältä ja varusteet on laadukkaita, mutta ei se tee kenestäkään parempaa ratsastajaa oli sitten KL'n tai Horzen housut jalassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan sen asian aivan hyvin, etten ole sen parempi, oli minulla KL:n tai horzen takki tai ponikaan ei sen parempi ole, oli sillä Horzen tai Eskan suojat. Jos haluan maksaa enempää, miksen saisi? ;) Maksan mieluummin enemmän sellaisesta, joka kestää, kuin vähemmän sellaisesta, joka ei kestä. Nimim. ostin viime vuonna "halppis" talviratsastusasun, housut ratkesi haaroista ennenkuin pääsin selkään ja vetoketju meni rikki ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Kuin myös "halppis" nahkasaappaat meni kuukaudessa rikki vetoketjuista.

      Poista