tiistai 7. toukokuuta 2013

Aitoja, aitoja, aitoja!

Kentälle sain tehtyä aidan ympäri, muutama tolppa jäi uupumaan, mutta laitoin tilalle nyt väliaikaisesti sellaiset "aitatolppatikut" (tajusitte...?). Lahja eilen juoksenteli innoissaan pihalla, kun kävelytin Lillaa ja varsapa päätti hypätä lankojen välistä kentän puolelle. Kyllä, hypätä lankojen välistä. Pitää vissiin laittaa sähkö tuohon nyt ja pitää valvovan silmän alla noita tuolla "kentällä" hetken aikaa, että oppii, ettei aitojen läpi noin vaan voi juosta. En oikein muutakaan keinoa keksi, että oppisi sähköaitaan, ihan tarkoituksella en kuitenkaan halua "houkutella" varsaa koskemaan lankaan, niin että se saa sätkyn. Kyllä varmasti jossain vaiheessa itsekkin menee lankaan koskemaan. Varsa on oppinut jämerään kaukalon aitaan, josta ei läpi juosta, niin tuollaiset pari lankaa ei pidättele mitään... Saa nähdä sitten, meneekö läpi, kun tajuaa, että lankojen ei olekkaan tarkoitus olla niin kestäviä, että kestäisi nojailun/ läpi rynnimisen, vaan niiden idea on se, että niistä saa sätkyn kun koskee.

Kentän aidan lisäksi olen saanut nyt vihdoin tehtyä yhden tulevan tarhankin aitaa tehtyä. Ei sitä ole vielä valmiina kuin ehkä 30 metriä, mutta on edes se. Kyllä sekin pikkuhiljaa valmistuu.. Pitäisi varmaan taas mennä jatkamaan, kun eilen päätin tekemisen siihen kohtaan, jossa tuntui olevan kivi/ kiviä joka puolella. Jos sen tolpan nyt johonkin sinne saisi. Ehkä.

Vielä asiasta toiseen. Nimittäin tänään katsoin, että onpas Lahjan harja kasvanut kovasti jo nyt! Se on alkanut kääntymään sille puolelle, jonne harja tulee. Ärsyttävää on kuitenkin se, että loppuharja on kääntymässä toiselle puolelle. Ärh, pitää alkaa tekemään taivutuslettejä sitten, kun harja on enemmän vielä kasvanut, sillä en halua kaksipuolista harjaa. No mutta, alla parilta päivältä kuvia ja videonpätkäkin.

Löytyi hyvä rapsutuspaikka.


Se on nyt valmis! Aita siis.

Siis jotain niin jännää taas näkyvissä.

"Hui äiti mitä sä teet?"

Tää päätti mennä rämpimään risukkoon, vaikka pururata ois ollu vieressä. No mutta ainakin koipi nousee!




Pöljä mikä pöljä. Mikäs siinä, vetelee pitkin mettiä täyttä laukkaa.

11 kommenttia:

  1. Kovasti hänellä on virtaa :D Ihana!

    VastaaPoista
  2. Onko teillä siis talli omassa pihassa? Ja eikös tuo kenttä ole joku jalkapallokenttä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja on (: Kenttää muokataan soveliaammaksi ratsastuskäyttöön.

      Poista
  3. Ihana kun toinen saa vain perseillä niin paljon ku sielu sietää:D:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varsa aina oikein tuntuu odottavan sitä hetkeä päivästä, kun mennään kiertämään tuo pieni pururatalenkki ja saa juosta siellä radalla/ metikössä ihan niin paljon kuin sielu vain sietää :D

      Poista
  4. Ihanat ponit sulla<3 Varsinkin Lahja kun se juoksee pisin mettiä:D

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo lahja, kun juoksentelee pitkin metsiä ja ihana Lilla!!

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen kuva on IHANA!! Samoin myös se, jossa Lilla piehtaroi ja varsu kattoo vierestä. Ja toki kaikki muutkin ovat ihania!! <3

    VastaaPoista