torstai 16. toukokuuta 2013

Muutama uusi juttu

Tuli tänään käväistyä ostamassa ostamassa muutama tarpeellinen juttu. Ensimmäisenä listalla oli shampoo ja harjan sekä hännän kiilloitusaine, joista shampoo oli jo kokonaan loppunut ja kiillotusainettakaan kotona enää tippa jäljellä. Lisäksi tuli ostettua Lahjalle nahkariimu 7.7. näyttelyitä varten ja kaksi kilpailunumeroa myöskin samasta syystä. Lillalle jäi vielä delta tai ketjuriimunaru ostamatta, kun ei ollut. Sitä tarvitaan siksi, ettei sitten tarvitse ohjat kädessä juosta näyttelyissä Lillan kanssa.

Riimu kävi hyvin Lahjan päähän ja se meni viimeisiin reikiin - hyvä niin, sillä varsan pää ehtii varmaan kasvaa vielä ennen näyttelyitä. Lahja antoi sen myös hyvin laittaa päähän, vaikka en avannut niskalenkkiä ("arkiriimussa" ei ole leukaremmissä lukkoa). Ilmeisesti oppi on mennyt perille, kun on harjoiteltu aluksi niin pelottavaa narun tms. silmien yli viemistä. Lahjan mielestä kuitenkin riimu olisi ollu paljon mukavempi syödä, eikä laittaa päähän.

Lillalla olen huomannut tänään hieman kiimamaisia "oireita". Siltä on hirveän hankala huomata niitä, mutta tänään se on kulkenut koko ajan tarhassa perässä, kun on itse siellä ollut ja kerjännyt rapsutuksia (ja myös esitellyt olevansa kiimassa - ei tosin kovin "suurin" merkein, mutta silti). Tuntuu, että siitä on alkanut tulla yltiöystävällinen kiimojen aikaan.


Lahja poseeraa uuden riimunsa kanssa.



Tuleva kenttäratsu? Eikun..

12 kommenttia:

  1. ihana tää uus ulkoasu! :O <3

    VastaaPoista
  2. Haha kivoja kuvia :) uusi ulkoasu on paljon parempi kuin ennen!

    VastaaPoista
  3. Haa mahti toi viiminenkuva :) tää ulkoasu on nyt parempi kuin ennen, paljon pirteämpi, saisi vielä olla jotain kesäistä väriä esim. taustaan?

    VastaaPoista
  4. Uus ulkoasu on tosi kiva! Ja söpö kuva toi missä lahjalla on toi numero päässä :)

    VastaaPoista
  5. Uii-ii ihana tuo vika kuva<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  6. kiva uus ulkoasu :)) lahja taas sulosena ♥♥

    VastaaPoista
  7. Hyvä toi vika kuva! Kiva ulkoasu, mut ois ehk kivempi jos taustalla ois jotain värii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin laittaa taustalle vaikka mitä, mutta en löytänyt mitään kivaa sävyä eilen :DD Liilan jos laittaa, tulee liian äklö ja muuta en oikein keksinyt vielä. Täytyy katsoa, jos joku päivä jotain taustallekin keksin.

      Poista
  8. Killerillähän se näyttely on? Osaatko sanoa mihin aikaan alkaa ja mihin saakka kestää? :) Olisi kiva tulla seuraamaan mutta en netistä löydä mitään infoa tuosta :P Tämä blogi on ihana, tulee aina hyvälle tuulelle kun lukee teidän juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu (:

      http://ics-finland.com/15

      Tuolta löytyy kutsu näyttelyihin, en itsekkään vielä tiedä, monesta moneen näyttelyt ovat. Mutta varmaan lähempänä tulee tietoa siitäkin (:

      Poista
  9. Kyllä siitä kenttä heppa tulee!!:D seon vissi!:D ihan selkeetä kenttä ainesta!;)

    VastaaPoista