maanantai 13. toukokuuta 2013

Operaatio harjaus

Ratsastin Lillan tänään kevyesti riimuilla. Lahja juoksi taas tavanomaiset spurttinsa kentällä ja käytiin pururadallakin, jonka varrella sai juosta metsikössä ja natustaa ruohoa penkoilta, jota meille on pikkaisen kasvanut. Eilen tuli käytyä hieman etelämmässä ja hui että siellä on kesä jo melkein! Meillä ei edes ole koivut hiirenkorvilla ja ruohoa vasta nytten alkanut pikkaisen kasvaa.

Lilla ja Lahja sai kumpikin tänään perusteellisen harjauksen. Lahja sai taas opetella kiinni olemista. Se oli taasen paikoillaan hyvin ja antoi puhdistaa kaviot, väisti kiltisti pyydettäessä ja muutenkin. On se ollut oppivainen varsa. Lillaa hoitaessa varsalle ehti tulla väsy ja se otti päivänokoset sillä välin.

Aloitampa ihan alusta. Palautin luonnokseksi tekstit, jossa kerroin, että Lillalla aiotan teettää uusi varsa ja toisen tekstin, jossa kerroin perusteluja varsan teettämiselle edellisen kommenteiden vuoksi. Jos joku siis ei niitä tekstejä nähnyt, kerron siis uudelleen, että Lillalla aiotaan teettää nyt uusi varsa kesällä. Ajankohta ei ole vielä aivan selvillä, mutta toivon mukaan Lahjalla on pikkusisko tai -veli ensi vuonna. En julkaise enää kommentteja, joissa sanotaan, että perusteeni ovat riittämättömät uuden varsan teettämiseen tai jotain muuta vastaavaa. Lilla astutetaan nyt uusiksi ja se on meidän asia, piste.


Lahja harjattavana



Lilla harjauksen jälkeen.

"Siis hui, emmää tollasta pressuu ookkaa viel nähny!"

   Ei se niin pelottava sitten ollutkaan

39 kommenttia:

  1. Kiva että lillalla teetetään varsa. Jos nyt bloggaamista jatkat,on mukava seurata tiineyttä jne.. täältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mutta Lilla on jo synnyttänyt :-) Huomautin vain! :-)

      Poista
    2. Ehkä anonyymi tarkoitti uutta mahdollista varsaa, vaikkakin komenttista saa kuvan, että kommentoija luuli, että Lahja ei ole Lillan varsa? (:

      Poista
    3. Mutta jos Lilla nyt astutetaan uudestaan, niin loogisesti ajateltuna se tulee taas tiineeks ja voi sit seurata täältä blogin kautta, jos tää blogi jatkuu :)

      Poista
    4. Martta lueppas blogiteksti..

      Poista
    5. Tottakai jatkan blogin pitämistä (:

      Poista
    6. Hups.. Olinpas tyhmä! Luin kommentit ensin, ja sitten vasta tekstin ja nyt muistin kirjottaa että pikku vahinko tuli :D Anteeksi, kun aiheutin täällä tällaisen sekasorron! ;) Mut hei siis tosi kivaa, jos Lillalle teetentään taas uusi varsu♥

      Poista
  2. sun pitää sitte tällä kertaa ottaa lähtötilanteestakin ennen tiineyttä niin kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin (: Jos Lill nyt tulee uudestaan kantavaksi.

      Poista
  3. Luin ne edelliset postaukset, jotkut oli laittanu että tylsää seurata tiineyttä ja et kivempi ois seurata ratsastusta yms. Mä taas tykkään seurata enemmän tiineyttä kun ratsastuksia yms. tuleepahan erillaisia blogeja ja kiva jännitys on siinä :) Ihana Lahja! On kasvanut huimasti! ;)

    VastaaPoista
  4. Kivaa :D Mutta mustakin tiineyttä ei tarvis seurata niin tarkasti mitä tänä vuonna. Kun tyyliin joka päivä tuli jotain mahan kasvu kuvaa, josta ei ulkopuolinen juuri huomannut eroa. Varmaan riittää jos kerran kuukaudessa ihastelee mahan kasvua. :D Mäkin seuraisin mielummin ratsastusta yms. Varsasta voi sit vaahdota kun tiineyttä on jäljellä enää pari kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputiineydestähän tuli joka päivä kuvia, mutta muuten tuli 15pv:n välein (:

      Poista
    2. Niin ja se, että kun liikutus alkaa keventyä, ei liikutuksesta ole muuta kerrottavaa, kuin "kävelin tänään riimuilla ilman satulaa" tai "tänään talutin ponia kilometrin verran", joten muuta seurattavaa ei sitten ole, muutakuin mahan kasvua :DD

      Poista
    3. Voi jeesus, täällä taas jotkut sanelee että ei halua seurata niin tiiviisti Lillan tiineyttä vaikka blogin aihe nimenomaan on puoliksi Lahjan koulutusta ja puoliksi Lillan seuraamista:D Deal with it!

      Poista
  5. Mä ainakin haluaisin lukea sen luonnokseksi palautetun blogitekstin, mua kiinnostaa! Selvennetään myös, että mulle on ihan sama, astutetaanko Lilla uudestaan vai ei - Lilla on kuitenkin törkeen nätti hevonen.

    VastaaPoista
  6. Mä tykkään ihan sairaasti seurata Lillan tiineyttä, tai no tykkäsin. Jännitun täällä itekki 'Millokoha se varsa tulee' ja sit ku se tuli ni tanssein ympäri taloo ja ihastelin sen sulosuutta. :3 Tosi kiva jos Lilla tulee uusiks tiineeks ja Lahja saa veljen tai siskon :) ja tietenki odottlen täällä et tulee samanlaolailla tiheään tahtiin postaulsia tiineydestä ja varsasta sen syntymän jälkeenniinkuin lahjastakin, ei siöti tietenkään unohdeyäta lahjaa ! C': Tallille missä käyn syntyi mtös varsa kyllääkin suokki ja ori, mutta myös erirtäin suloinen ! :)

    VastaaPoista
  7. Onko noi Lahjan tummat kohdat enemmän ruskeita ku mustia?
    ~Vilzu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on sellaisia harmaanruskeanmustia, mutta niistä tulee varmaan ihan mustia sitten, kun varsa kasvaa (: Ihan aluksi ne oli sellaisia haalean mustia.

      Poista
  8. Hyvä, kun astutat Lillan uudestaan! Tykkäsin todella paljon seurata tiineyden etenemistä ja odotan jo innolla uutta varsaa:) pysyy blogikin erilaisena, kun on varsa/varsoja joita koulutetaan:). Toivottavasti Lilla tiinehtyy ensimmäisestä kerrasta jo ja mua ei haittaa mahakuvat yhtään! :) jatka samaan malliin niin varmasti jatkan lukemista!
    Hienoa, kun Lahjankin kanssa sujuu jo noin hyvin, toivottavasti jatkossakin;)

    VastaaPoista
  9. Olen siis tuo anonyymi joka ensimmäisenä kirjoitti ja joo, tarkoitin että jos uusi varsa syntyy. :D

    Kirjoitin jotenki hassusti :D

    VastaaPoista
  10. Oi♥ Toi Lahja on kyllä ihan yli söpö!

    VastaaPoista
  11. Oonko mä ihan väärässä ku oon luullu että tamma ei voi tulla tiineeksi kun vielä imettää edellistä varsaa? :0 voin olla väärässäkin mutta tällänen käsitys mulle on jostain tullu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useat siitostammat astutetaan jo varsakiimaan monta vuotta peräkkäin, jolloin niiden edellinen varsa on vasta muutamaa päivää ennen syntynyt (:

      Poista
  12. Ihanaa!!! Ois kiva jos Lilla sais pikkuveljen tai pikkusiskon.:) Pystyisitkö tekeen videon jossa Näytettäisiin Lahjan kehitystä varsana (koulutuksen suhteen)?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on videota Lahjan väistämisharjoituksista ja jalannostoista, mutta en ole vielä julkaissut. Saa nähdä, julkaisenko joskus :D

      Poista
    2. Julkaise ihmeessä, luulen että aika monta kiinnostaisi ;)

      Poista
  13. Voisitko esitellä teiän tallin, kentän ja tarhat videolla, niin että selität mitä on missäkin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ehkä sitten, kun saadaan talli tehtyä valmiiksi (:

      Poista
  14. Olis kiva jos julkaisisit :D

    VastaaPoista
  15. Oliks tää blogi jollai katkolla tässä yhessä vaiheessa ? En ainakaa päässy tänne ja mietin jo et enkö enäää pääse lukee, tää on huippublogi ja käyn päivittäi kattoo onko tullu uutta postausta =) Ja ihanat tytöt sulla on ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ollu katkolla (: Joskus on ollu vähän aikaa, kun olen vaihtanut ulkoasua.

      Poista
  16. Vitsit! Jos lilla tulee tiineeksi ja teille syntyy toinen tammavarsa niin lumi ois kiva nimi!:) aika aikasessa sanoin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä monta mutkaa ja epäonnistumisen mahdollisuutta olemassa ;) Mutta toivottavasti kaikki sujuisi tiineydessä ja varsomisessa yhtä hyvin, kuin Lahjan kanssa ja tulisi terve varsa!

      Poista
  17. Mua on jäänyt häiritsemään, onko Lahjan molemmat silmät heroja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen on siniharmaa, jossa vaaleansinisiä pilkkuja ja toinen ihan vaaleansininen.

      Poista
  18. se varsahan on niin pieni vielä niin ekaks sen pitäis erottaa lillasta ja sitten astuttaa koska lilla saattaa hylätä lahjan!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö! Siitostammoja saatetaan astuttaa joka vuosi peräkkäin heti varsakiimaan (5-15pv edellisen varsan syntymästä), eikä ne mitään varsojaan hylkää, vaikka tulisivat uudelleen tiineeksi. Lahja ehtii vieroitusikään ja sen ehtii vieroittaa emästä vaikka kuinka monta kertaa, ennenkuin Lilla alkaisi itse vieroittaa ennen seuraavan varsan syntymää.

      Poista
  19. Ihanaa jos teille syntyy uusi varsa. Molemmat ovat tosi söpöjä.

    VastaaPoista