sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ratsastusta kentällä + video

Lilla sai tänään liikkua kentällä. Alkukäynnit menin maastossa. Laitoin satulankin, mutta täytyy se uskoa, että ei se ihan sopiva voi olla, kun meinaa valua eteen (sovitettu sopivaksi siis ennen tiineyttä). Siksi otinkin sen pois kesken ratsastuksen ja jatkoin ilman. Oma veikkaukseni on, että se on hieman kapeaksi käynyt. Nyt siis pitää humputella vaan menemään ilman satulaa, uuttakaan ei viitsisi hankkia, jos Lilla tulee uudestaan kantavaksi ja voi taas "muokkautua" tiineyden aikana. Plus en sillä uudellakaan menisi siinä tapauksessa kuin ehkä marraskuuhun asti, kun en sitten enää tykkää käyttää sitä kun hevoselle alkaa tulla mahaa tiineydestä.

Alkutunnista verkkasin ensin reipastahtisessa ravissa ja laukassa, jonka jälkeen Lilla sai levähtää hetken. Sen jälkeen aloin mennä pitkällä sivulla jonkin sortin avoja, vasta-avoja ja väistöjä(muistakaa että me ei sitten osata niitä kunnolla..). Tuli myös mentyä laukassa kaikenlaista harjoitusta, kerran vaihtaa laukkakin, vaihdot tosin meinaa aina levitä käsiin. Lilla aina "aavistelee" vaihtoa paljonkin etukäteen ja lähtee kiihdyttelemään, etenkin vaihdon jälkeen. Loppuverkat mentiin myös maastossa ja käytiin järvessäkin kahlailemassa.


Jötkälevarsa.

 

16 kommenttia:

  1. Onpas lahja jo iso! nyt alkaa vuohistupsutkin jo näkyä (--:

    VastaaPoista
  2. Kiva video :) Lahja on niin söpö kun se Tossa taustalla spurttailee.

    VastaaPoista
  3. Milloin alat ratsastamaan satulan kanssa? Ihanan rennolta näyttää tuo teidän elämä, ainakin kun viimeisimpiä postauksia katsoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue postaus (: Jos Lilla tulee kantavaksi ja saa varsansa normaaliaikaan(ei siis luo tms.) uuden satulan hankinta tulee vastaan ehkä reilun vuoden päästä. Sitä ennen mennään varmaan aika paljon ilman. Tietenkin jos Lilla ei tule kantavaksi uudestaan, sitten uusi satula on hankinnassa tänä vuonna, mahdollisesti kesällä/alkusyksystä jo.

      Poista
  4. Ah, ihanat nuo lahjan spurtit. Kauhean kovaa juoksee xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se juokse videolla vielä edes täysiä ;D Joskus vetäisee sellaisia pierupukkispurtteja, että ihan hirvittää vauhti :D

      Poista
  5. Olenko ainut jolla näkyy sun vanhemmat postaukset vaan viime vuoden elokuuhun asti? :) Löysin vasta nyt sun blogin ja olis kiva lukea vanhempiakin postauksia.. :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva video ja hyvin menette :) Voii ihana Lahja kun on jo noin iso! :D ihana toi kohta (oisko ollu 0.55), missä Lahjan häntä heiluu tossa videossa :D

    Vinkiksi vain, että hevosen pitäisi olla mahdollsimman suora pohkeenväistöissä. :) (tosin en erottanut kunnolla oliko Lilla suorana, mutta vinkki kuitenkin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka pätkässä on tarkoitus mennä avoa (tai ainakin sinne päin), eli ei siis väistöä. Toisessa pätkässä taas on jotain vasta-avon ja väistön väliltä :D

      Poista
  7. Hyvä video ja hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  8. Millä nimellä sut oikein löytää youtubesta :o?
    Jos se on sattunu jossain postauksessa lukemaan, niin oon sitte missannu sen Dx
    Mutta vähänkö Lahja on jo iso! Yllätyin oikein sen koosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubesta löytää nimellä IdaRajala, tuolla alhaalla on tuo videopalkkikin, josta löytää uusimpia videoitani ja sitä kautta voi mennä kanavaan (:

      Poista
    2. ok :)

      en vaan ole nähnyt, koska käyn täälä puhelimella, nii mobiiliversiossa ei ole tuota videohommaa :P
      Kauhee selitys taasen..

      Poista
  9. Eiko ko ihana Lahja, kun vaan laukkailee täyttä päätä tuola ympäriinsä! Sian kunnon naurut kun kattelin, kun te menitte Lillan kanss avaan nätisti, ja sitten Lahja juoksi perässä miten sattuu ! :D ♥

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat vuohiskarvat tuolla Lillalla!! Mikä säkä??

    VastaaPoista