maanantai 26. elokuuta 2013

Parellia ja mietteitä

Lahjan kanssa tehtiin hetki tänään parelliharjoituksia. Friendly gamessa käytin tällä kertaa välineenä isoja pajunoksia, jotka lopulta sitten menivät parempiin suihin. Muuten Lahja toimi tosi hyvin, mutta yoyo gamessa mietti hetken, ennenkuin käveli luokse. Laitoin videoon jokaisen "leikin" kohdalle myös tekstin, jotta hieman tunnistatte, mitä teemme milloinkin.




Lillankin kanssa yritin kolmatta kertaa kuvata parellin aloitusvideota - jos sitä nyt sellaiseksi enää voi kutsua, koska Lilla on jo vähän kehittynyt esim. friendly gamessa. Ekalla kerralla ei aina näkynyt koko hevosta ruudulla, toisella kerralla mustis Lahja esitti koko ajan, että sillä on nälkä ja pyöri muutenkin Lillan ympärillä, joten en saanut täydellistä keskittymistä Lillaan aikaiseksi. Tänään oli sama juttu - ensi kerralla taitaa Lahja joutua kiinni Lillan harjoitusten ajaksi.

Lahjan vieroitukseen on sellainen noin kuukausi aikaa. Se on jo aika möhkäle ja vieroitus aloitetaan yleensä n. 5-7 kuukauden iässä. Lahja on aloituksen aikaan n. 5,5kk vanha. Viimeistään silloin Lilla siis pääsee kauan odottamilleen laukkamaastoille (poni on ihan totaalisen turhautunut kentällä junnaamiseen ja aika energinen tapaus). Toisaalta voisi jo nyt alkaa menemään Lillalla pikkuhiljaa yksin maastoon ja jättää Lahjan tarhaan, mutta mietin vain sitä, tuleeko varsalle liikaa stressiä. Lillaahan ei tunnu kiinnostavan pätkääkään, missä varsa on, mutta Lahjalle voi iskeä paniikki. Se on kuitenkin varma, että Lilla on kovasti vailla laukkamaastoa ja itsekkään en viitsi nyt mennä kentälle vääntämään koulua, kun siitä ei yksinkertaisesti mitään tule. 

12 kommenttia

  1. Oon tosi onnellinen siitä että jaksat hoitaa noita hevosia. Ne näyttää tosi hyväkuntoisilta ja hienoilta <3 Hyvää teille <3

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin jo sujuu noi leikit:) Ja tää blogi on ihan paras!!!:):)

    VastaaPoista
  3. siirryt aina seuraavaan juttuun aivan liian nopeasti. jokaisen tehtävän välillä pitäisi pitää tauko, jolloin hevosen annetaan olla täysin ilman painetta eli annetaan sille ns. rauhapalkka. samalla poni ehtisi myös miettiä mitä juuri äsken tehtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukoja ei välttämättä ole kuvattu videolle tai ne on voitu leikata videosta pois.

      Poista
  4. Mistä muuten tiedät, olenko pitänyt taukoja vai en? ;)

    Jos teen samaa tehtävää, en pidä hirveän pitkiä taukoja, pieni hetki ilman paineita ja sitten pyydän uudestaan. Kun vaihdan tehtävää, saatan pitää tauon vähän pidempään, mutta jos teen päivässä sen 6-7 minuuttia harjoitusta, en yleensä kovin pitkiä taukoja pidä. Silloin myös pidän tauon, jos varsa näyttää siltä, että sellaista kaipaa, mutta silloinkin vaadin kuitenkin pyytämäni tehtävän ensin loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esim. takaosan väistämisestä siirryt aivan suoraan peruutukseen. en tarkoita näillä kommenteillani mitään pahaa! suosittelisin käymään ensin leirin tai kurssin jossa Parellin asioita opetetaan. :)

      Poista
    2. Parellia kun ei opeteta suomessa missään ;) Maastakäsinkurssilla olen kyllä ollut.

      Poista
    3. oijoi kyllä opetetaan: http://www.hippiina.com/(;

      Poista
    4. Tuollakin lukee vain, että luonnollista hevostenkäsittelyä ja parellihan on siitä vain yksi tyylisuunta - nettisivujen perusteella nimenomaan parellia ei opeteta. Maastakäsinkurssilla, missä olen ollut, opeteltiin sielläkin luonnollista hevostenkäsittelytaitoa, mutta ei sitä tyylisuuntaa parelli, mitä taas minä opettelen.

      Poista
    5. ite oon kolmena kesänä ollut leiriavustajana tuolla. Hyvin pitkälle käyetään ainoastaan Parellia, vaikka siitä ei sivuilla mainitakaan. Toki heidän opeissansa on myös heidän "omaa tyyliään".

      Poista