torstai 29. elokuuta 2013

Ratsastusta ja kuulumisia

Lillalla oli tänäänkin vuorossa kentällä koulua. Menin verryttelyt taas reippaassa tahdissa eteen-alas. Verkkojen jälkeen menin väistöjä, avoja ja sulkuja. Lilla meni ne oikein hyvin. Kokeiltiin taas vaihteeksi ravipidennyksiä, jotka kyllä ovat parantuneet, mutta eivät ole mitään hienoja. Lilla lähtee helposti joko tikittämään, eikä venyttämään askelta ja pidennyksistä kuumui tänään sen verran, että käytiin välissä vetämässä viereisellä sänkkärillä pari laukkapätkää. Palasin vielä kentälle tekemään loppuverryttelyt ja kävelyt mentiin pururata kiertäen ja kersa sekä Lilla pääsi kahlaamaankin rannalle.

Lilla pääsi tänään myös saksittavaksi, sillä tasasin sen vuohiskarvoja kavionrajasta ja siistin korvasta ulos törröttävät karvat. Lisäksi tasoitin vielä hänään ja otsatukan. Lahjan kanssa en mitään kummepaa puuhannut, hoidin sen samalla kun selvittelin Lillan harjaa ja siistin tammaa. Lahja on hangannut päähänsä yhden riimun renkulan kohdalle karvattoman kohdan, jota olen yrittänyt rasvailla. Vaikkakaan riimut ei ole hevosilla päässä yleensä kuin hoidon aikaan mietin, josko varsa voisi olla allerginen riimujen solkien jollekkin osalle ja otin käyttöriimuksi nyt riimun, jossa on messinkisoljet. Saapi nähdä nyt, lähteekö tuo kohta paranemaan ja onko riimuilla siihen mitään vaikutusta.



Loppuravit.



15 kommenttia

  1. Ihan hyvinhän tuo pidennys sujui. Vain vähän lisää treeniä nii kyl se siit paranemaan lähtee :)

    Ja oi Lilla onkin saanut kunnon pedikyyrin :) vaikkei kuvia olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piti ottaa ennen ja jälkeen kuvia, mutta unohtui ;)

      Poista
    2. Ainahan ei voi kaikkea muistaa;)

      Poista
  2. Lillalla on ihana ravi! Täällä Floridassa on niin kuuma että turha yrittää pidennyksiä minun hevoseni kanssa kun se ei ravaa pätkän vertaa näin kesän kuumuudessa.

    VastaaPoista
  3. Todella ihana heppa! Ja tosi nätti!! Siis täähän on ic eiks niin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tämänkin olisi voinut tarkistaa nopeasti Lillan tietosivulta. Hyväksyttiin virallisesti IC:ksi 7.7 jalostusnäyttelyissä 2.premiumilla ja on Hollannin kantakirjassa (:

      Poista
  4. Aivan ihana blogi, löysin tän skh foorun kautta XD Lilla ja Lahja ovat aivan yli-ihania ja tässä kun ollaan vähän ajan päästä omaa hevosta ehkä hankkimassa niin yksi ajatus vois ehkä olla tinker :)

    VastaaPoista
  5. haaste: http://onnellinenponi.blogspot.fi/2013/08/kesakuvahaaste.html

    VastaaPoista
  6. Otsikko " Ratsastusta ja kuuluisia" :D:D

    VastaaPoista
  7. Sulla on tosi kiva blogi! Missä päin asustelet kauraturpiesi kanssa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue alhaalta "Luethan nämä ennen kuin kysyt!" osio.

      Poista