perjantai 8. marraskuuta 2013

Tätä et ehkä tiennyt Lillasta, Lahjasta ja Lolasta

1. Lilla on äärettömän hellyydenkipeä. Varsinkin kantavana sillä on aikoja, jolloin se esittää olevansa ärsyyntynyt, mutta todellisuudessa vain kaipaa rapsutuksia. Kun Lilla haluaa silityksiä, sillä on tapana nostaa pää olkapään päälle.


2. Lillalla on tapana rapsuttaa itsenään aivan outoihin paikkoihin. Kerran se käveli ison kiven luo niin, että kivi jäi mahan alle ja alkoi hinkkaamaan mahaansa kiveen. Joskus hölmöläinen yritti myös hangata takapuoltaan kottikärryihin, mutta ei se nyt sattunut oikein onnistumaan. Mahan alta rapsuttaessa Lilla myöskin yleensä alkaa "venyttämään" itseänsä ja lopulta maha melkein viistää maata, kun taka- ja etujalat on kilometrin päässä toisistaan.

3. Lahja on sitten meidän mustasukkaisin tapaus. Jos uskallatkin tehdä jonkun muun hevosen kanssa jotain, joku tunkee korvat luimussa eteen ja surutta kävelee vaikka toisen hevosen läpi. Lahja on aina onnellinen, kun sen kanssa tehdään jotain tai vaikka vaan huomioidaan se. Tälläisissä toisten päällekävelemisissä ja "häiritsemisessä" varsaa nyt ei tietenkään huomioida - se saa oman vuoronsa rapsutuksia ja muuta, sitten kun sen vuoro on, mutta ei silloin, kun mustasukkaisena tulee tunkemaan väliin, kun jonkun muun kanssa teet jotain.


4. Lola on äärimmäisen sosiaalisen luonteen omaava, mutta koska sitä ei ole käsitelty luultavamminkaan yhtä paljon kuin Lahjaa, se on vielä arka ja pelokas. Tämä on se, joka aina hirnuu tarhassa tervehdykseksi ensimmäisenä ja joka iloisena tulee vastaan Lahjan kanssa, mutta myös se, joka ei anna kiinni varmasti ilman kärsivällisyyttä ja aikaa. Niin, vielä.

5. Lahja on meidän lössykkä ja rauhallisin tapaus. Se ei paljoa hetkahda mistään, sitä voi vaikka retuuttaa harjasta (itseasiassa tuo pitää siitä, kun heiluttaa harjaa niin, että koko kaula ja pää hyllyy...). Lahjan elämäntehtävänä taitaakin olla syöminen, lihominen (sillä on ruuat niin minimissä, mitä kasvavalla varsalla uskallan pitää ja näyttää plussapallolta) ja rennosti ottaminen. Kiltteydensä ja rauhallisuutensa vuoksi moni onkin sanonut ottavansa ponin taskuun ja vievänsä kotiin.


6. Ette ehkä usko, mutta Lahja ja etenkin Lilla loukkaantuu äärimmäisen herkästi. Varsinkin, jos uskallat vähän sanoa tammalle sanoa jostain jotain, tuo vetää herneet nenäänsä ja saattaa parikin päivää olla muka loukkaantunut. Pariin päivään ei sitten saakkaan rapsutella saatika pyytää tekemään mitään, kun Lilla toteaa, ettei nyt onnistu ja häipyy paikalta. Tammoja ei komennella, vaan niiden kanssa neuvotellaan, niinkös se meni...?

7. Lilla on herkkä ratsastaa, eikä yhtään vahva ohjalle, kuten useimmat kylmäverisistä tuntuvat olettavan. Muutenkin ratsastan Lillalla yleensä lähestulkoon painoavuilla. Tamma haluaa miellyttää ratsastaessa ja yrittää tavanomaisesti tehdä kaiken niinkuin parhaiten osaa. Aika moni sanoo Lillalla ratsastettuaan sen olevan todella hyvä ratsastettava, mutta joillakin tuo tuntuu muuttuvan raskaaksi, jää pohkeen taakse tai jotain muuta, vaikka normaalisti on eteenpäinpyrkivä, mutta herkkä.

Herkkyyden takia "varoittelenkin" aina uusia ratsastajia - varsinkin hieman pienempiä ja aloittelevia - että Lilla saattaa yht´äkkisestä pohkeesta ilman edeltävää puolipidätettä ja/ tai painoapujen käyttöä vaikkapa rynnätä eteenpäin vähän liiankin lujaa kuin tarkoitus on ollut.


8. Lahja on meidän ahmatti. Se syö elääkseen ja elää syödäkseen. Varsa on järkyttävä plussapallo, vaikka ei saa oikeasti ruokaa läheskään niin paljon, mitä suunnittelin sille syöttäväni. Jos syöttäisin sen määrän väkirehuja, mitä muutama kuukausi sitten laskin tuon tarvitsevan, varsa olisi varmaan jo räjähtänyt. Lolakin syö paljon enemmän kuin Lahja ja sillä vilkkuu kylkiluut - ne olisi tarkoitus saada siltä peittoon - mutta Lahja on silti vähän liiankin tuhdissa kunnossa.


13 kommenttia:

  1. Kiva ja hauska postaus, Lillalla on hauskojua tapoja rapsuttaa itseään!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja ihanat hepat sulla kyllä on! :)

    VastaaPoista
  3. Ruunaa komennetaan, orin kanssa neuvotellaan ja tammalle lähetetään kirjallinen hakemus kolmena kappaleena ;)
    ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiinnostaako vaihtaa tuo sinun satulasi minulla on vanhalan kuvien perusteella arveltuna Trekker Master 2 leveydellä ja aivan ihana satula tykkään hirveesti mutta kuulemma ois meille liian kapea tämä vaikka luulin leveäksi kun lähetin kuvia arvioitavaksi sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi vaihtaa! Voitaisiin mittailla satuloita vaikka edestä toppausten yläpäästä, jos sattuisi huomaamaan eroa? Laittele s-postia, jos olet kiinnostunut:

      iida_rajala@hotmail.com

      Poista