sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 15: Joululahjoja, joululahjoja!

Jouluaattoon on vielä muutamia päiviä, mutta minun joululahjani postista kolahti jo vähän aikaa sitten. Kumma juttu se vaan on - pariin kolmeen vuoteen en ole toivonut mitään itselleni, vaan kaikki toiveeni on jotain hevosiin liittyvää. Vaikea siis arvata, mitäköhän sieltä postista oikein tuli...


Tälläinen läjä, josta ihme ja kumma tällä kertaa kaikki oli enemmän tai vähemmän tarpeellista. Paketista piti tulla myös Eskadron Nici riimusetti, mutta oli kuulemma loppuunmyyty, vaikka edelleen on sivuilla myynnissä ja kaikki tilausvahvistusta myöten piti olla ok - postista vaan sitten ei tullutkaan riimua.


Tämä harjalaukku on tarkoitettu Lillalle ja se tarvitsikin uutta aika kipeästi. Lilaa tai fuksian väristä laukkua en mistään bongannut, mutta kun tämä tuli vieläpä Eskadronin mallistoon... noh, pakko saada! Eskadron on osoittautunut ihan ehdottomaksi ykkösmerkiksi, alkuvuodesta ostetut suojatkin on vielä kuin uudet.


Lahjalle kerään turkoosia, eikä sillä vielä ole ollut oikeasti turkoosia riimua ja narua, mutta nytpä on. Pony-kokoinen, jo nyt ihan sopiva ja kasvuvaraa on aika paljon. On kyllä hieno, joten toivoa sopii, että Lahja ei päätä kasvattaa päätään kerralla jättimäiseksi.


Eskadron Nici fleeceloimi Lillalle. Lillalta löytyy vain yksi kaulakappaleellinen fleece + villavilttejä kuivatukseen, joten tämäkin oli ihan tarpeellinen. Tästä jäi ärsyttämään, että tuli 15cm lyhyempi loimi mitä tilasin, onneksi tuli tilattua reilu koko, joten tämäkin Lillalle käy ihan hyvin.


Ja viimeisenä (ja tyyriimpänä..) Bucasin toppaloimi Lillalle, jos joskus täytyy saada lisälämmitystä. Ensilumen aikoihin Lilla esimerkiksi oli tärisevänä vastassa yksi aamu tarhassa, kun tuli pakkaset yht´äkkiä, eikä vielä kunnon talvikarvaa ollut, joten tämäkin tulee varmasti tarpeen!

Mitä te olette toivoneet joululahjaksi?

11 kommenttia

  1. Toi fleeceloimi Lillalle on ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania! Lahjalle kyllä sopii turkoosi. ♥ :)

    VastaaPoista
  3. Oi ihana toi harjakassi! Mä en osaa pyytää mitään enään :D

    VastaaPoista
  4. mistä ton pinkin loimen bongasit (siis bucaksen), ite oon tollasta himoinnut jo kauvan, muttei ole löytynyt? :) ja onko toi kaulakappaleellinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat fuksian väristä? Horseprolta, on kiinteä kaulakappale ja 300 gramman täyte (:

      Poista
  5. oi vitsi! mistä oot tuon eskadronin pinkin fleecen ostanut!? ihana :)

    VastaaPoista
  6. muakin kiinnostaa toi pinkki eskadron, mistä olet hankkinut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fuksia eskadronin fleece on Horseprolta (:

      Poista