lauantai 15. helmikuuta 2014

Rentoa meininkiä

Yksi aamu vastassa oli nelijalkaisia, kaksi ihan oikealla puolen tarhaa, mutta yksi. Tämä ruunikko yksilö on keksinyt, ettei seinän vierustalla aidassa ole sähköä (aita seinän vieressä pätkän vain sen takia, etteivät pääse ovenkahvoihin tai lumet tipu niskaan, kun sillä kohdalla ei ole katoilla estoja lumen putoamiselle). Lola seisoi siellä tyytyväisen näköisenä seinän vieressä odottamassa ruokaa. Mietinkin, että miten saan varsan pois seinän viereltä, kun aidassa ei ole porttia, mutta tämä kertoi ratkaisun ongelmaan ihan itse. Käveli päin aitaa, puoliksi läpi, jäi vielä "tahallaan" aidan väliin ja kuoputti vähän lankoja ja meni sitten oikealle puolelle aitaa. Onpas hauskaa.

Lahja nauttii elämästään, sotkee itseään, nukkuu heinäverkon edessä, käy vähän juomassa välillä, nukkuu ja syö. Hienon lumihevosen harja ja häntäkin sai pihassa kyytiä, kun varsa siellä vähän aikaa oli. Täytyisi taas lähteä tutkimusretkille metsään Lahjan (ja ottaa Lolakin mukaan) kanssa, kun se kovasti tykkää käydä aina lenkeillä.

Lillan kanssa on maastoiltu välineinä kaulanaru, tänäänkin käytiin hakemassa posti tienvarresta ja käytiin vähän pidemmälläkin. Lilla ottaa elämän rennosti, vähän mököttelee välissä mahansa kanssa ja palaa taas syömään. Maha ilmoittelee itsestään, yksikin päivä joku paukutteli päähän, kun putsastin kavioita ja pää hipoi Lillan mahaa. Liikunta maistuu tammalle vielä paremmin kuin hyvin, joten edelleen ollaan kaikkia askellajeja menty. Saa nähdä, milloin Lilla sanoo, että nyt alkaa riittää. Hyvähän tuo on, kun vielä liikutus onnistuu ja pääsee vähän taivuttelemaan tammaa, ettei ihan rautakangeksi mene.

Nää ottaa rennosti...

10 kommenttia:

  1. Hahah, miksi syödä seisten, kun se onnistuu myös makuuasennossa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja on harrastanut tätä jo pitkään... ;)

      Poista
  2. Kiva postaus, söpö tuo kuva! :)

    VastaaPoista
  3. Perkeles kun voisin melkein tulla joku päivä viemään ponia mettään mutta mua masentaa vieläki liikaa kotoa poistumiseen! Ostan joku päivä tosi paljon es ja tuun päriC sinne! 8))) Naapuri on puhunut.

    VastaaPoista