tiistai 13. toukokuuta 2014

330vrk

Hurjalta määrältä tuntuu tämän päivän vuorokaudet 330! Poni on ihan tyytyväisesti kasassa, todettakoon, ettei edelleenkään muutoksia kertakaikkisesti missään. Anteeksi, oli tänään kaksi kertaa pienet keltaiset nokareet nisän päissä, kooltaan hurjan alle millin! Jotkuthan varsovat "keltaisille vahatipoillekkin", mutta nuo olivat niin pienet, ettei miksikään vahatipoiksi voisi sanoa. Nisänpäät eivät kuitenkaan ole täynnä lukuunottamatta ympäröiviä "renkaita", jotka ovat sen viikon päivät kohta olleet. Täytyy vähän tarkemmin tänä yönä ponia seurailla, mutta tuskin se tänne tuuleen ja sateeseen aikoo varsoa, kun ei tosiaan utareet muuten näytä valmiilta.


Pitäis noita yönsilmiä alkaa rasvailemaan ja irrottelemaan jälleen... Lillalla kasvaa ne hirvittävää vauhtia ja ovat aivan kivikovat!

Lahja on ollut eilisen päivän eri tarhassa kuin Lilla, koska Lilla totesi hyvin selvästi olevansa menemättä samaan tarhaan Lahjan kanssa. Ilmeisesti alkaa ottaa pattiin varsan komentaminen tässä vaiheessa, joten Lilla sai olla eilisen päivän rauhassa ja Lahja joutui tarhaamaan yksin. Käytiinkin sitten Lahjan kanssa vähän leikkimässä kentällä illalla ja sieltä tuli muuten vauhtia! Tänään Lilla ei vaikuttanut ihan yhtä närkästyneeltä Lahjan kanssa tarhaamisesta, joten tarhaavat nyt tuolla yhdessä. Harmittaa tietenkin, että ei voi tehdä ratkaisua, jotta kumpikin olisi tyytyväisiä, mutta kunhan Lilla tuosta jakaantuu, helpottuu asiat varmasti taas ja pääsevät kaikki tarhaamaan yhdessä. Tällä hetkellä maha varmasti alkaa kuitenkin jo tuntumaan niin raskaalta ja olo kurjalta, ettei oikein kiinnosta iholle tunkeva Lahja siihen päälle.


Lahjalle on tullut sekakarvaa kupeille, saa nähdä jääkö tuohon vai tuleeko sitä vielä enemmänkin.

6 kommenttia:

  1. Mun ponilla oli silleen että nisät ei olleet ihan kokonaan täynnä, mutta tuli just tollasseet pikkuruiset vahatipat. Sitten seuraavana päivänä nisät oli täydet ja vahatipat jo aika isot. Illalla juuri ennen varsomista vahatipat oli sitten muuttuneet ihan valkeiksi. Joten uskon että noi pikku vahatipat merkkaa varsomista muutaman päivän sisällä. Mutta hepat erilaisia joten ei koskaan voi tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä poni oli viime vuonna ajoissa ja teki nuo pikkuruiset "vahatipat" jo 314 vuorokauden aikaan, kun varsoi 328vrk. Mitä lie tällä kertaa suunnittelee on arvoitus ;)

      Poista
  2. Kyllä se siitä. Lilla odotaa varmaan säiden lämpeämistä, niin kuin sanoit että ei varmastikaan, halua tänne satteiseen ja kylmään varsaansa tuoda. :)

    VastaaPoista
  3. Olisi mielenkiintoista lukea kuinka hoidat yönsilmiä. Voisitko tehdä kenties postauksen aiheesta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä kokonaista postausta taida saada aikaiseksi. Helosanilla pehmitän muutaman päivän ja sitten käsin tai tongilla poikki (:

      Poista