keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Jouhia postiin

Eilen lähti Lillalta jouhia postiin... Mulla on ihan semmoinen tunne, että se on aivan varmasti positiivinen ja sairastaa PSSM1- sairautta, vaikka oireita ei olekkaan. Tuntuu vain siltä, kauhulla saa odottaa tulosta... Kunhan Lordi (ja Lahja) olisi negatiivisia, olisin oikein onnellinen. Kuten selville on varmasti tullut, haaveilen pitäväni Lordin orina ja tarjota sitä joskus yleisesti jalostuskäyttöönkin, mikäli siitä kasvaa ihan kelpo rotumääritelmän mukainen irlannincob. PSSM1- tuloksen ollessa positiivinen se sulkisi sen mahdollisuuden kokonaan pois.

PSSM1 on lihassairaus. Se aiheuttaa ilmeisesti hevosille jonkinlaista rasitusperäistä lannehalvausta. Viljat ja runsaasti tärkkelystä sisältävät rehut eivät sairaalle usein sovi, koska hevonen ei pysty käyttämään sitä hyödyksi ja tärkkelys usein pahentaa oireita, koska silloin lihaksiin pääsee kertymään paljon polysakkaridia(? korjatkaa viisaat, en tiedä sairaudesta vielä paljonkaan). Sairaus periytyy 50 tai 100 prosentin mahdollisuudella sairaalta vanhemmalta riippuen siitä, onko se saanut sairauden toiselta vai molemmilta vanhemmilta. PSSM1- sairaudessa hevonen ei voi olla kantaja. Se on joko aina terve tai sairas. Oireina PSSM voi aiheuttaa jäykkyyttä, epänormaalia liikkumista, lihaskramppeja, runsasta hikoilua ja jopa suoranaisen lannehalvauksen, joka voi johtaa kivuliaaseen kuolemaan. Oireita on monenlaisia. Jostain syystä kaikille sairaille hevosille näitä oireita ei tule tai tulee hyvin vähän, mutta joillekkin sairaus koituu kohtaloksi. Ymmärrätte varmaan, miksi sairautta ei kannata enää jatkaa eteenpäin teettämällä varsoja sairaalla hevosella.

Sairaus nousi esille tässä muutama kuukausi sitten ja ilmeisesti aika suurikin osa irlannincobeista sairastaa tätä. Se vain voi olla vaikea havaita, koska oireita voi olla vähän tai ne voi sekoittaa johonkin muuhun. En tiennyt koko asiasta ennen kun Irish Cob Society Finland ry nosti asian esille ja ilmeisesti nykyään kaikki jalostusorit tulee testauttaa PSSM1- sairauden osalta saadakseen jalostusluvan. Jos olisin tiennyt, Lilla olisi testattu jo ennen yhdenkään varsan teettämistä. Varsojen isähän on negatiivinen, joten riippuu ihan Lillasta, onko meillä terveitä, yksi tai kaksi positiivista vai omistanko kenties vain sairaita hevosia. Tuli tulokseksi mitä tuli, samoja hevosia ne silti on, mutta siinä tapauksessa yhtään varsaa ei positiiviselle hevoselle tule.

Mutta nyt, kyllästetään postaus aina ihanan Lahjan kuvilla!






29 kommenttia:

  1. Oioi Lahja on niin kaunis <3

    VastaaPoista
  2. Apua,ei Lahja voi olla noin söpö :3♥♥

    VastaaPoista
  3. Toivotaan negatiivista tulosta :)

    Itsekin törmäsin tähän sairauteen vasta aika hiljattain ja olen monta kertaa sen jälkeen miettinyt, että näinköhän mulla koeajalla olleella ic:llä tuo sairaus oli. Sillä oli nimenomaan takaosan hallitsemattomuutta ja kramppeja, nämä ei tosin ainakaan meillä ollessa ilmenneet liikkeessä vaan esim. jalkoja nostettaessa. Makoili myös paljon. En tosin tiedä, olisiko tieto sairaudesta vaikuttanut ostopäätökseen mitenkään, koska taivutustulokset oli niin rajut. Mutta se oli niin ihana tamma, että monesti olen sitä jälkeenpäin miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just PSSM1- sairauden oireilta kuulostaa, varsinkin jos söi siihen päälle tärkkelyspitoista väkirehua, niin on voinut vielä pahentaa oireita. Varmaan ensimmäisellä omalla hevosellani (IC) oli kanssa tämä PSSM1, se oli välillä todella jäykkä ja vapaapäivien tai rankemman liikutuksen jälkeen ihan kanki. Joku mystinen ontumakin sillä jossain vaiheessa oli, mutta kramppeja en koskaan nähnyt. Lisäksi sillä oli puhkuri ja kai lopussa jo kasvaimiakin jossain...

      Poista
  4. Voi että lahjasta on kasvanut hieno neiti!<3

    VastaaPoista
  5. Tuleeko pitkiin vuohiskarvoihin helposti punkkeja? Miten niitä voi torjua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, ei oikein mitenkään. Paitsi tietenkin olemata viemättä hevosta talleihin tai paikkoihin, joissa on muita tupsujalkoja, joilla on/ on ollut punkkeja. Punkkien iskiessä sitten hoito ivermektiinillä sisäisesti tai valeluliuoksena 3x2 viikon välein (kaikki samassa paikassa asuvat hevoset tulee hoitaa, tupsujalattomatkin voivat kantaa punkkeja, vaikka eivät oireile niistä) ja samalla käytettyjen varusteiden desinfiointi ja vaikka karsinoidenkin, jos jaksaa.

      Poista
  6. Lahja on niin aikuistunu vaikka reilu yks vee vasta onki :D Ja tukkaa ja jalkakarvaaki näyttää kasvaneen aivan mukavasti! Toivon tosiaan että nuo PSSM1-tulokset ois negatiivisia, todella ikäviä oireita voi näköjään aiheuttaa :( Peukut pystyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkakarvoja toivoisin enemmän, mutta tukka- ja häntäosasto on jo hyvässä kasvuvauhdissa ;)

      Poista
  7. Ompa Lahja ihanan puhdas! :D voisi melkein luulla että on piirretty. Syötävän söpö se kuitenkin on :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puunaan poneja niin paljon, että ne ei ehdi sottaamaan ;) Paitsi nää kyllä tuntuu olevan aika taitavia siinäkin väliin...

      Poista
  8. Ompas Lahja taas jo täysikasvuisen näköinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi eteenpäin niin se on varmasti jo hevosen näköinen ;)

      Poista
  9. Voi ei, Lahjahan on jo ihan hevonen! Ihan vastahan jännäsin blogin matkassa, että millainen otus sieltä syntyy ja nyt se on jo noin iso :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjan varsakuvia katsellessa aina ihmettelee, miten se vuosi sitten on voinut näyttää siltä... :D

      Poista
  10. Tämä alkaa olla yhtä jännittävää kun varsan odottaminen. Upea lahja !

    VastaaPoista
  11. Ihana! Tuo lahjan pää on kuin ying yang taisiis se vastakohtahommeli :)

    VastaaPoista
  12. Voi ei, mua pelottaa, että tulos on positiivinen... :'( Toivattavasti kaikille hepoilla on negatiivinen, niin kamala tauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottamalla se selviää... Viikko-kaksi kestää tuloksissa.

      Poista
  13. Ohhoh onpa lahja kaunistunut! Harjakin jo aika hieno ;) laitatko enää vertauskuvia lahjan harjasta?

    VastaaPoista
  14. Huh huh kuinka iso Lahja on jo!
    Todella kaunis.
    Toivotaan negatiivistä tulosta.

    VastaaPoista