perjantai 4. heinäkuuta 2014

Irtohypytystä ja kentällä ratsastelua

Laitoinkin nopean kyselyn blogin facebook- sivuille siitä, haluatteko te tänään materiaalia Lahjan ohjasajosta vai irtohypytyksestä ja vain hypytyksen osalta tuli oikeastaan kannastusta. Rakentelin siis irtohypytyskujan, jonne Lahja pääsi taas tutustumaan. Viime kerrasta se heti muisti, että palkkio odotti kujan päässä, mutta se oli tällä kertaa vähän edempänä ja Lahja vanhasta muistista meni etsimään sitä aluksi vanhasta paikasta. Uusi paikka kuitenkin löytyi pian ja seuraavalla kerralla suunta olikin jo selvä.

Tein samoin kuin viimeksi, lähdettiin hyvin pienestä ja nostettiin kohtuudella. Haluan pitää irtohypytyskerrat varsalle ainoastaan positiivisina kokemuksina, joten oli muistettava, että se kymmenen kujasta menoa alkaa olla jo aika maximi, ehkä jopa liikaa. Hyppykertoja kertyikin tällä kertaa ehkä kuusi tai seitsemän. Mielellään vähemmän ja esteet pienellä korkeudella, vaikka räpiköiden menisi tämäkin vaikka hyvällä tuurilla yli metristä (hyppäsihän Lahja kolmikuisena tuon jääkiekkokaukalon 120 senttiä korkeasta aidastakin yli...). Ei ole järkeä lähteä latistamaan ja sammuttamaan jopa lopullisesti hevosen hyppyintoa asettamalla sitä liian haastavan tehtävän eteen, vaikka monen varmaan (itseni mukaanlukien) mieli tekisikin korottaa esteitä irtohypytyksessä ja katsoa, mistä asti yli menee.

Tällä tekniikalla, kun hyppykertoja takana ei ole montaa pidän tärkeänä kuitenkin pienillä esteillä kehittää hevosen tekniikkaa ja sitä, mihin sen kuuluu jalat pistää, milloin kannattaa lyhentää ja pidentää laukkaa. Laitoin viimeisen esteen jopa ehkä hieman liian korkeaksi tällä kertaa - kun ei tässä harjoitella sitä korkeushyppyä, vaan taitoa oppia kulkemaan siellä esteiden välissä ja tekniikkaa pienillä, sekä erityyppisillä esteillä, mutta Lahja onneksi selvitti tehtävän hyvin. Reilun vuoden ikäinen kun on kuitenkin aivan täysin keskeneräinen rakenteellisestikkin, joten ei senkään puolesta ole järkeä nostattaa esteitä korkealle. Lapsesta tulee helposti vastusteleva, jos joku ei ole sille mieleen tai se joutuu liian vaativan tehtävän eteen. Kun vielä muistaa itse aina lopettaa siihen, kun menee hyvin, eikä jatkaa niin kauan, että hevosen into alkaa latistua jää hevoselle hyvä kokemus, kuten varmasti tälläkin kerralla. Lopuksi Lahja saikin vain juosta vielä kerran kujasta, johon oli laskettu puomit maahan.











Lillalla menin pikkaisen kentällä tänäänkin. Se oli pikkaisen jäykempi tänään kuin eilen (tai sitten en osannut ratsastaa) ja keskittyminen meni siihen, että hevonen kulkisi edes jotenkin sinne minne tahdon. Istunta menikin sitten siihen tuttuun ikuisuuskönöön, joka tulee aina pahemmaksi, kun keskityn hevosen ratsastettavuuteen. Positiivista on kuitenkin se, että järjetöntä vinoutta joka suuntaan ei ole enää niin pahasti.

Joku päivä olisi tarkoitus ottaa Lordille käsittelyyn uusia asioita. Ihan perus loimeen totutusta, vähän tarkempia talutusharjoituksia, pressuun tutustumista, risun huiskimisiin ympärillä ja muuhun. Jumppapalloon ei voikkaan nyt ainakaan totuttaa, koska Lyyli meni ja tuhosi pallon. Tänään ei tullutkaan tehtyä Lordin kanssa harjausta enempää, mutta josko vaikka huomenna?





30 kommenttia

  1. Hienosti Lahja hyppää ^^ Irtohypytätkö Lillaa ikinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hypytän, mutta en varmasti vielä vähään aikaan maitovarsan takia, vaikka Lilla siitä tykkääkin.

      Poista
  2. Mageita kuvia taas :3 Lahja on kyllä tosi taitava noin nuoreksi, olet huippu kouluttaja ja hevosenomistaja! :D

    VastaaPoista
  3. Onks sulla joku erikois koulusatula kun ainakaan mun mielestä ei yleensä oo noin korkeita takakaaria?? Älä ota pahalla mietin vaan kun näyttää jännältä/erikoiselta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on joustorunkoinen satula (:

      Poista
  4. On noi vaan niin ihania <3
    Liityin nyt sun blogin lukijaks ku tein sen oman "blogin" minun ratsastustunneista ja muista hevosista:)

    -Olli from SSO

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Koska ne tulevat ensin minulle hyväksyttäväksi ;)

      Poista
  6. Lahja näyttää niin isolta, kuinka korkea se on?:D

    VastaaPoista
  7. Voi Lahja hyppää niin hienosti :)

    VastaaPoista
  8. Lahja selvästi tiesi mitä pitää tehdä jo paremmin. :) Hienot täplikkäät sulla!

    VastaaPoista
  9. 7 kuva, näyttää että lahja olisi lentämässä polvillee! :0

    VastaaPoista
  10. Kokeileppa ainakun ratsastat niin pyöräytät hartiat taakse tai otat toisella kädellä kiinni satulan takakaaresta, sitten laita käsi omalle paikalle, ja älä liikuta yläkroppaa. Rentouta käsi, ja nosta sitä, sekä tee selvempi kyynerkulma :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
  11. Sori tää kysymys ei varsinaisesti kuulu tänne mutten keksiny mistä muualta voisin kysyä. Niin että pitääkö sukupostiin laittaa pyyntö jos haluaa että suomessa syntynyt varsa lisätään sinne? :D

    VastaaPoista
  12. Lordi ja Lahja löytyi suoraan sukupostistakin syntymän jälkeen, KUN oli ensin ilmoittanut varsan syntymästä ja lähettänyt varsomistodistuksen Hippokselle (mikäli hevonen sinne rekisteröidään). Lilla tuonnin jälkeen Hollannista rekattiin Hippokseen, mutta siitä piti lähettää pyyntö sukupostille, että lisäisivät myös sinne.

    VastaaPoista
  13. sun ilmeet XD en kestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän aikana on tullut opittua, että joillakin ilmeillä ei ole pienintäkään merkitystä. Arvostan päiviä ilman pienintäkään kipua tai jotain muuta terveydellistä ongelmaa, joka haittaa päivän kulkua (näitä päiviä tässä on ollut viimeisemmän kuukauden aikana ehkä... 5?, kahden vuoden aikana varmasti alle sataan mahtuvat), ihan sama vaikka ne ilmeet jotakuta häiritsee. Sillä ei ole mitään väliä.

      T: refluksitauti, joka on varmasti diagnosoitu väärin (lääkitys ei auta). Epäilen crohnia.

      Poista
  14. yrittääkö varsa astua lillaa ja lahjaa kun aina hyppii silleen pyllyä vasten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosissaan, mutta ori on ori varsanakin ;) Ei se tajua orin hommista vielä mitään varmaan vuoteen, mutta totta nyt harjoitella pitää. Kahdeksan kuukauden iässä erotetaan tammoista.

      Poista
  15. pikkasen söpöi :3 mistä ostit lillan ja tiiäkkö joitakin irlannin cob kasvattajia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fantasy Irish Cobs ja Siofra´s Irish Cobs ainakin kasvattajia (:

      Poista