tiistai 28. lokakuuta 2014

Välietappi saavutettu

Lahjahehkutus jatkuu jälleen, koska se oppi tänään sen mitä olen odottanut!

Aloitettiin ihan samalla harjoituksella kuin eilen, eli maahan menemisellä nostamalla hevosen etujalka ylös ja pyytämällä kumarruksen kautta maahan. Tää meni heti hyvin, joten otin sen raipan mukaan ja tehtiin sama homma lisättynä mukaan etujalkojen naputtelu raipalla. Lahja tajusi pian jo pelkästä naputtelusta, että se tarkoittaa maahan menemistä. Vaikeusastetta vielä kohottamalla varsa käväisi kerran maassa ihan pelkästään raippaa maahan taputtelemalla ja itse kyykyssä olemalla.

Tämä tarkoittaa sitä, että huikea tavoite on viikossa saavutettu ja nyt vaan treenaamaan! Eli toisinsanottuna eri alustoille ja vaikka lenkille metsään, jossa harjoitellaan samaa juttua. Sillä tavalla Lahja luultavasti oppii menemään makuulle alustalla kuin alustalla pyynnöstä. Seuraava tavoite on saada hevonen pysymään rennosti pitkällään ja vedellä pressua sen yli ilman, että hevonen hievahtaakaan. Sekä tietysti se istuminen. Treenataan tämä kuitenkin ensin varmaksi ja vasta sitten siirrytään muihin juttuihin.


Ohi aiheen, ihan kiva tukka jo, mutta Lordi on syönyt siitä ison osan!

14 kommenttia

  1. Ihan uskomattoman taitava polle sulla!♥:)

    VastaaPoista
  2. Lahja on kyllä niin huippu ja sinä olet mahtava opettaja ^^ On kyllä ilo seurata teidän huimaa kehitystä :)

    VastaaPoista
  3. Videolla näytit pyytävän makuulle menoa aina vasemmalta puolelta. Onko tarkoituskin opettaa pyyntö vain siltä puolelta, vai teetkö myös toiselta puolelta? :) Ja oisko mahdollinen joku yksityiskohtainen video erilaisista "perus" maastakäsittely jutuista, esim väistöjä jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus on, että Lahja menee makuulle, vaikka näyttäisin merkin kymmenen metrin päästä siitä (: On tulossa postausta väistöistä (:

      Poista
  4. Tosi ihanaa <3 upea Lahja! se menee maahan niin mielellään ja helposti. Oon huomannu että omalleni tuo on jo vähän työläämpää tuo kellahteleminen, kun on jo 18 vuotias, niin aika harvoin enää teetän maatemenoa.

    VastaaPoista
  5. Lahja on kyllä uskomattoman älykäs! Meillä saman ikäisen kanssa harjoitellaan vasta talutusta ja peruskäyttäytymistä. Tosin, vasta kuukausi ollaan yhdessä touhattu :) Tavoitteena on saada Albertista yhtä kuuliainen kuin Lahjakin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsat on nopeita oppimaan, luulen, että Albertkin on pian monta asiaa osaava hevosenalku ;)

      Poista
  6. Hienosti osaa Lahja!!! :3 Ja Anniinan kanssa samaa mieltä, huikean älykäs poni pallero!

    VastaaPoista
  7. Wau, eihän teitä voi kun ihailla :) ihailen sun tyyliä opettaa hevosia, tuu toki opettaa tää munki poneille ;)

    VastaaPoista