tiistai 25. marraskuuta 2014

Testiajo suoritettu ja metsässä rämmitty

Heitin tänään pienen lenkin Lahjan kanssa micklemeillä. Lahjan etukaviot on kuitenkin aika niukat tällä hetkellä ja ne ehti koppurakeleillä kulua jonkun verran. Nyt ne on aika rajoilla, joten odotellaan vähän aikaa varmaan ihan rauhassa, että ei ainakaan lähdetä ihan loppuun niitä vetämään. Siksi mentiinkin vain kierros radan ympäri ja pidetään nyt hetki väliä ajossa. Varsa ois kyllä jaksanut mennä vaikka kuinka lisää ja energiaa piisasi ehkä enemmän kuin koskaan. Jätin potkuremminkin pois tänään, kun ei sillä tarvetta ole ollut. Saa Lahjakin vähän vähemmän remeleitä kannettavaksi.

Huonoa fiilistä suitsista ei jäänyt, mutta en nyt tiedä, onko ne nyt mitkään ihmesuitset vailla vertaa. Toki jollekkin herkkäsuiselle voivatkin olla hyvät, mutta Lahja nyt lönköttää ihan samalla tavalla vaikka sillä olisi mitkä narut päässä. Plussaa tulee kuitenkin kuolainhärpäkeklipsun kehittämisestä, joskus varmaan tulee Lahjan kanssa sekin testattua. Suitsien ulkonäöstä kyllä pidän tosi paljon! Jos nahan laatu ei olisi mitä on, olisin voinut Lordillekkin harkita hankittavaksi tälläiset joskus. Ehkä se saa kuitenkin sitten aikanaan jotkut ihan omanlaiset remelit arvioitavaksi, kunhan nyt ensin vuoden päivät päätänsä vielä kasvattaa.

Valkeamman kanssa käytiinkin tänään ekaa kertaa ihan yksin vähän pidemmällä kävelemässä. Täällä on paljon kivoja polkuja, joita talsittiinkin aika kauan. Lordi tykkäsi tulla perässä ja ohessa tehtiin vähän talutusharjoituksiakin. Kunhan Lordi oppii metsäreitteihin, voisi sen joskus nakata Lahjan kärryjen taakse mukaan perähevoseksi. Me kuitenkin mennään vielä aika kevyitä ja lyhyitä mielenvirkistyslenkkejä, joten Lordi voisi tykätäkkin tulla mukana.



Puhdas ja silleen.









Lahja tykkäsi, kun velipoika kävi tarhan vieressä tervehtimässä.

22 kommenttia:

  1. Lahja on mielestäni niin kaunis tuolta valkoisemmalta puolelta, etenkin päästä! Ihan eri näköinen kun ottaa kuvat toiselta puolelta, jos ei hevosta "tietäisi" niin voisi veikata että kuvissa on eri hevoset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi luulla, Lahja näyttää myös tosi tyhmältä, jos kuvan sen päästä kääntää "toisinpäin"! :D Kiitos.

      Poista
  2. 2, 4, 6 ja 9 kuvat ovat aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
  3. Lahja on niin ihana :-(( En kestä mäkin haluun tommosen

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Eikös noista suitsista saa myös kuolaimettomat? jos saa niin aattelikko kokeilla lahjalle) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa vissiin näistä, niistä multibridle- versioista saa (:

      Poista
  5. heippa, huomasin nuista kuvista et sun rintaremmi on kiinnitetty tonne lähelle vyötä. Kannattaa laittaa se tohon, missä kärryt on kiinni niin siinä on sellainen kohta johon rintaremmi kuuluu. Ajan myötä valjaat hajoaa kun rintaremmi kiinnitetään tuonne eikä se estä sitä kun kärryt vain roikkuvat nuissa kiinni eikä rintaremmi silloin auta yhtään, sama kuin ajaa ilman. sen tarkotuksena on ettei valjaat valu mutta vielä tärkeämpi on ettei kärryt pääse vetämään tuota rautaosaa taakseppäin.. :) En kyl tiedä miten selitin, kun vaikea kirjoittamalla kertoa. :D kannattaa vain siirtää se oikeaan paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuisi, että rintaremmi kiinnittyy hirveän ylös ja nousee ylöspäin, jos remmit kiinnittää pikalukkoihin. Olen tähän asti valjastanut niin, kuin minulle on hevosalan oppilaitoksessa opetettu ja talleilla neuvottu. Täytyy tuota katsoa, miten nuo asettuu, jos pikalukkoon laittaa.

      Poista
  6. Tämä ei liity hevosiin, mutta miten voi tehdä nuo esittely sivut, niinku sulla on ne "Lordi" "Lahja "Lilla". "Iida" "Erikoispostaukset," ja "Miten opetan hevosiani?, sivut? Olen pitänyt blogia vasta vähän aikaa, ja en oikein tiedä, miten Se tehdään. Voisiko joku auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ulkoasu-kohdasta voi valita, mitkä sivut näkyy blogissa ja miten, sivut- osiosta pääsee tekemään ja muokkaamaan sivuja.

      Poista
  7. On noi sun hevoset aivan ihania! Haleja kummallekin <3

    VastaaPoista
  8. Lordi on ihan hurjan kaunis!♥

    VastaaPoista
  9. Vitsi että tätä blogia lukiessa tuli hurja ikävä sitä "omaa" vanhaa tupsujalkaa :( no kuitenkin sait musta uuden lukijan !

    VastaaPoista
  10. Voi elämä, että tuo tamma on kaunis! Harmillisesti suitsista ei kovin ota selvää, kun kuvat ovat niin valkoisia :D

    VastaaPoista