perjantai 6. helmikuuta 2015

Harjakassien sisältö

Niinkuin otsikosta arvata saattaa, Lordin ja Lahjan harjakassit pääsevät nyt perusteellisen läpikäymisen kohteeksi. Niiden sisältö ei paljoakaan eroa, vaikkakin välillä kummastakin kassista löytyy vähän sitä sun tätä rojua.

Kuten kaiken hevosiin liittyvien asioiden suhteen, olen myös tämän suhteen perfektionisti. Harjoja ei kassiin laiteta, ennenkuin ne on puhdistettu karvoista ja kaiken pitää olla suunnilleen värimaailmansa puolesta toisiinsa sopivia. Kaikki tavara pidetään omilla paikoillaan ja se koskee myös kaiken turhan viljelemistä harjakassissa - niitä ei siellä saa olla. Jostain kumman syystä sitä ylimääräistä tavaraa vain aina eksyy kassin pohjille ja parin kuukauden jälkeen yllättyy, että täälläkös se hukkunut loimivyö olikin... Lordin harjakassi ja sen sisältö näkyy yllä olevassa kuvassa ja käydään sen sisältö läpi nyt ensin vähän tarkemmin.


Harjakassin sisältä löytyy sopiva määrä harjoja, vaikkakaan en niistä käytä kuin yhtä säännöllisemmin. Aivan vasemmassa reunassa on turkoosi pölyharja, pieni piikkisuka ja tumma kovaharja. Näistä kaikki yleensä löytyy aikalailla kassin pohjalta, vaikkakin välillä pölyharja ja kovaharja hetkeksi käteen eksyvätkin. Seuraavana on pieni pehmeäharja, jonka viimeisintä käyttökertaa en edes muista. Ahkerassa käytössä on jouhienselvitysosasto, hiusharjan tapainen oikeasti koiraharja ja koirille tarkoitettu myöskin pieni kampa. Kammalla on kiva selvittää vuohiskarvoja!

Suosikkoharjani on turkoosi kovaharja, jonka otan melkein aina ensimmäisenä kassista. Kumisuka on ahkerassa käytössä aina karvanlähdön aikaan ja samassa ryppäässä on myös pari kaviokoukkua. Eniten kuitenkin tykkään ikivanhasta sinisestä harjapäisestä kaviokoukustani, jolla lähtee parhaiten lika pois. Kaiken tavaran alta löytyy vielä pesuhanska, pieni sieni, sekä sakset ja kuumemittari, jotka saattavat löytyä joskus myös ensiapulaatikosta tai sen sijaan Lahjan harjakassista. Kaiken tämän lisäksi kassista saattaa löytyä kaikenmaailman jo mainittua ylimääräistä sälää, kuten roskaa, hevosen karvoja ja muuta harjakassiin kuulumatonta.


Harjat ja kaikki muu kassiin kuuluva, sekä kuulumaton asuvat turkoosissa Eskadronin uudehkossa harjakassissa. Lahjalla on samanlainen eri värissä ja Lordille oli pakko hankkia samanmerkkinen, ihastuin kassin laatuun, kestävyyteen ja käytännöllisyyteen! Kaiken lisäksi se on niin iso, että varmasti kyllä kaikki tavara mahtuu tuonne, voin taata sen.

Lahjan harjakassissa on vähän enemmän tavaraa, tai sitten se vain tuntuu siltä. Lordin tavarat tuntuvat suorastaan uppoavan harjakassin uumeniin! Kuten Lordinkin kassissa, myös tässä lähes kaikki tavara on useamman vuoden vanhaa. En ole kovin aktiivisesti päivittänyt harjavarastoani ja niin tyhmältä kun se tuntuukin, en voisi edes luopua ikivanhoista mukavista harjoista. Osa on jopa ensimmäisen hevoseni mukana tulleita, kevyet kymmenen vuotta sitten saatuja siis. Alkavat osa olla aika kuluneita ahkeran käytön ja monen monen monituisen pesukerran jälkeen.


Aivan ensimmäisenä vasemmalta löytyy lila pölyharja ja sen alta yksi suosikeistani, samanvärinen ikivanha kovaharja. Pieni kampa pääsee joskus auttamaan vuohiskarvojen selvityksessä ja kaviokoukku on tietenkin ahkerassa käytössä. Seuraavasta harjakasasta päällimäisenä löytyy lemppariharjani, lilasävyinen kovaharja. Näiden alla on kaksi pehmeäharjaa, joita käydän aniharvoin. Kumisuka Lahjankin kassista pääsee ahkeraan käyttöön keväisin ja piikkisuka on vain turhake. Isommalla kammalla selvittelen vuohiskarvoja ja hiusharjalla prinsessan tukkaa. Kaiken alta löytyy vielä pieni sieni ja kuminauhoja letitystä varten.


Lahjan kassina on jo yli vuoden vanha vieläkin kuin uudessa kunnossa oleva Eskadronin harjapussukka. Kuten Lordinkin kassista, pidän tästä yhtä paljon ja en voisi olla enempää tyytyväinen laatuun!


Osallistun tällä postauksella Blogitallin viikon blogihaasteeseen ja myös te voitte osallistua siihen katsomalla ohjeet täältä. Yksi onnekas voittaa harjoja ja yllätyspalkinnon, joten eikun raapustamaan!

7 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja ihanat noi harjakassit! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva ja mielenkiintoinen postaus!
    Ja, ei noista Lahjan harjoista edes niistä vanhoista silleen huomaa, että ne oliisvat vanhoja, että hyvin on kyllä harjat säilynyt!
    Ja, toivottavasti voitat tuon viikon blogitallin haasteen:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivasti tehty postaus.:) sulla on kyllä hieno blogi, hienot kuvat ja selkeät tekstit+ tietysti ihanat hepat.:)

    VastaaPoista
  4. Löysin blogisi äskeittäin ja olen rakastunut!😍👌 Ootko tehny tallin esittelyn? Jos et niin ainakin yksi ihminen haluaisi nähdä😂🙋🙋 Ps. Lordilta ei ainakaan kaviokoukut lopu!😂👌👏💗

    VastaaPoista