tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pieni mies ja valjaat

Heppojen muuttopäivä lähenee kovasti, vaikka varmaa hetkeä ei vielä olekkaan tiedossa. Lähempänä kuitenkin koko ajan, eikä kovin kauaa enää mene!

Lordi on tutustunut valjaisiin parina viime päivänä perusteellisemmin. Se hyväksyy kuolaimet jo tosi hyvin, eikä valjaissa koskaan ole ollut ongelmaa. Pari kertaa on kierretty ratakin ympäri minä takana kävellen ja ohjasavut ääniapuineen alkavat pojalle selkeytyä. Se osaa kääntyä, pysähtyä ja peruuttaa kyllä halutessaan, mutta ihan täysin hallinnassa eivät ne ole vielä. Kunhan nyt eteenpäinpyrkimys löytyy ensin, niin on tässä aikaa harjoitella apuja tarkemmin vielä pitkän aikaa. Ollaan käsitelty kääntäviä ja hidastavia apuja ihan vain paikoillaan ja hevosen vierellä seisten, nyt ne pitäisi vielä toteuttaa itse ohjasajossa. Hyvin Lordi tsemppaa aina ja mitä enemmän kehuu oikeasta, sen hienommin se menee jo. Onhan tuo omasta luulostaan huolimatta kuitenkin vielä niin pieni poika, että ei siltä tässä vaiheessa kummempia tarvitsekkaan vaatia ja varsinainen ajo-opetus tulee kyseeseen aikaisintaan vasta ensi syksynä. Harjoitellaan näitä alkeita nyt pikkuhiljaa ja kesällä tulee sopiva miettimistaukokin laitumella.

Lahjan kanssa käytiin yksi päivä ajaen tien reunassakin ihan autoja ajatellen. Autot eivät ole Lahjaa oikeastaan koskaan jännittänyt, joten oli oikein sopiva hetki käydä katsomassa niitä myös kärryiltä käsin. Eipä siinä muilla ollut ihmettelemistä, kuin autoilijoilla, kun poni tulee hölkkää harja hulmuten vastaan. Tiedä sitä, jos joskus pääsisi opettamaan Lahjan kunnon nelipyöräisiin valjakkovaunuihin, kelpaisi sellaisilla käydä kylällä pyörähtämässä!

Harjoiteltiin maastakäsin juttuja kummankin kanssa tänään. Niistä pientä koostevideota alla. Kunhan hepat tulevat kotiin, päästään varmasti enemmän taas harjoittelemaan maastakäsin juttuja eteenpäinkin! On Lahja jotain uuttakin oppinut, nimittäin nostamaan raipan maasta ja se on ihan pientä hiomista vaille jo valmis. Sitä tosin ei näy nyt videolla, mutta saatte sitten, kun neiti oppii ojentamaan raipan käteen, eikä viskomaan sitä minne sattuu ;)





26 kommenttia:

  1. On ne niin taitavia molemmat ^^

    VastaaPoista
  2. Mitä kuolaimia käytät ajo hommissa/ harjoituksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lordilla on nahkaiset viiksikuolaimet tällä hetkellä :)

      Poista
  3. Mites Lordin hampaat ja sun kamera jakselee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lordin hampaat voi ihan hyvin, vaikka alhaalta niitä puuttuukin pari, mutta ei se menoa haittaa. Ja kameralla ei mee kovin hyvin, odotan kauhulla, milloin se simahtaa lopullisesti...

      Poista
  4. Kiva kun teit uuden postauksen!
    Muuten muutatko takas sinne missä ne hepat oli sun omalla pihalla.
    PS: älä välitä kirjotan huonosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi oli suunnitelmissa niin, mutta löytyi ihan mahtava ratkaisu ongelmiin, eli en muuttanut sinne sittenkään :)

      Poista
  5. Kun sulla tulee hepat kesällä kotiin niin ajattelitko ottaa kolmannen hepan? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En omaa, mutta ehkä jonkun kaverin, jos vaan löytyy :)

      Poista
  6. Oletkos uutta kameraa vielä saanut hommattua? :)

    VastaaPoista
  7. Ootko päässy tapamaan Lillaa? Tiedätkö mitä sille kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin toki päässyt, mutta ei ole tullut käytyä :)

      Poista
  8. Ompa Lordi komistunut! Hirmu söpöjä kuvia, oot vissiin saanu jo uuden kameran? :)

    VastaaPoista
  9. Minkä kokoisia otsapantoja käytät hepoillas?

    VastaaPoista
  10. Mitä Lyylille kuuluu? Hienoja kuvia!!

    VastaaPoista
  11. että Lordi on söpö!!!
    Voitko joskus(?) tehdä kuvapostauksen Lordin kehityksestä?

    VastaaPoista