perjantai 31. heinäkuuta 2015

Lännen tyyliin

Minulta löytyy edelleen satuloita tallista enemmän kuin hevosia ja yksikään niistä ei ole käyttämisen arvoinen, joten satulakaupoille saa ratsutuksen alettua silloinkin. Tämän lännensatulan vika ei ole sopimattomuus vaan pienikokoisuus ja laaduttomuus. Takamus ei tuon satulan selässä pidemmän päälle enää nauti olostaan ja lisäksi istuin on muotoiltu todella epämukavaksi - ei se haaveilemani ihana nojatuolisatula maastoihin. Joskus olisi ihana omistaa satula vain ja ainoastaan mukavuudenhaluisille päiville. Lännenratsastusta kun en kuitenkaan harrasta, niin ainoana satulana olisi hieman tylsä. Mutta ah, miten ihana siinä kunnon länkkärisatulassa on istua ja vaeltaa pitkin metsäpolkuja!

Olisihan se ihanaa, kun ensin pääsisi edes ratsastamaan jälleen omalla hevosella. Viimeisestä kerrasta on kulunut jo luvattoman kauan, reilusti yli puoli vuotta. Sitä järkyttyy itsekin, osaankohan enää edes ratsastaa! Lahjalla luonteella onneksi tuskin tulee ongelmia selkään totuttamisessa ja sen varmasti osaa opettaa kuka tahansa puskaratsuksi. Tehdään siitä nyt sitten puskaratsu ja katsotaan, osataanko me koskaan sen enempää. Hauska olisi joskus vierailla kilpailuissakin jälleen ja jatkaa sitä minun ja Lillan viimeisten sijojen hankintaa, puskaratsu kun taitaa varmasti senkin! On minulla kilpailutakkikin kaapin nurkassa pölyyntymässä, voidaan sitten joskus ainakin esittää true koulu- ja esteratsukkoa...

Puskaratsun tulevaisuuteen on kuitenkin vielä loputtoman pitkä aika, vaikka se nopeasti ohi meneekin. Tyydytään vielä vain ajoponin hommiin. Kipparikin on alkanut taitaa sitä alaa jo paljon paremmin ja olen kahdesti sillä käynyt maastossa ajelemassa. Siellä se on mennyt tähän mennessä tosi reippaasti, ratti, jarrut ja kaasu toimii tosi hyvin.. Hieno Kippari!


Poni panostaa - onko tässä hyvä?

Lahjan aivoissa joku raksuttaa sittenkin: Ohjat eivät anna periksi, kun ovat nupin takana -> ei voi syödä maasta -> kävelempä puskan luo -> ah ruokaa!


Minun uskolliset volvot - paitsi eikös Lahja ollut se H-sarjan mersu...?

24 kommenttia

  1. Ihania nämä satula kuvat!

    VastaaPoista
  2. Tuo lännensatula ei kyllä kovin mukavalta näytä...:)
    Ihana postaus, ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lännensatuloissa on paljon mukavampi istua kuin yleissatuloissa ;) nimimerkillä kokemusta on :D

      Poista
    2. Jep, kunnon lännensatulassa kyllä... :)

      Poista
  3. Ihana postaus! :) Lahja on vaan niin ihanan näkönen.

    http://rakkaudestahevonenpotkii.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. En ole ikinä ymmärtänyt niitä jotka laittavat Irlannincobeille suojia. Hankaa vain karvat pois. Ite en ikinä ole käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai suojat hankaa ihan kaikkien hevosten karvat pois jos siellä on hiekka yms muuta välissä, mutta ihmisillä on toimivat kädet joilla voi harjata kivet pois ;) ootkos sellasta koskaan kokeillu :D

      Poista
    2. Eipä oo koskaan kulunut karvat suojien käytöstä ja Lahjallahan tuota karvaa onkin niin hirvittävästi muutenkin (ei yhtään...) ;) Hevonen se on siinä missä muutkin.

      Poista
  5. E Kippari mindre än Lahja? Han ser ut så liten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nej, Lahja är mindre än Kippari. Kippari är ungefär 150cm och Lahja är 145cm :)

      Poista
  6. Kuinka monta satulaa sulla on :D

    VastaaPoista
  7. Jumanzuga toi Lahjan häntä! :D Ihanan paksu verrattuna oman vuokriksen liruhäntään.. Noh, eihän sillä hännällä niin paljon väliä ole.. Kai? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo häntä kyllä, mutta lahjakkaasti on kaikki harjajouhet puunoksilla roikkumassa, hauskaa Lahja... Kyllä minä mieluusti ottaisin hännästä vähän tavaraa harjaan! :D

      Poista
  8. Koska lordi palaa kotiin?

    VastaaPoista
  9. Hyvää nimipäivää Lahjalle! :) <3

    VastaaPoista
  10. Hei,
    et olisi sattumoisin kiinnostunut myymään teidän lännensatulaa? :)

    VastaaPoista
  11. Ei herranjestaa, onko tuo oikeasti Lahja? Ompas se kasvanut! Lueskelin tätä blogia viimeksi joskus Lordin syntymän aikaan, kylläpä nuo varsat kasvaakin nopeasti... hyviä jatkoja sinne!

    VastaaPoista