perjantai 3. heinäkuuta 2015

Operaatio pese poni vol. 3287

Kesä on siitä kivaa aikaa, että aina tilaisuuden tullen voi ottaa vesiletkun esille ja pestä ponit. Palkintona siitä maassa ei ole valkoista puuterilunta, eli seuraavana päivänä saat huomata tehneesi turhaa työtä. Mikäs hevosesta mukavampaa, kuin möyriä maassa saadakseen itselleen savikuorrutuksen ja luonnon oman suojan ötököitä vastaan.

Tämä sama rutiiniksi kesäisin muodostunut operaatio tapahtui tänään jo kolmatta kertaa viikon sisään ja aina sitä likaa löytyy yhtä paljon. Myönnetään kuitenkin, ekalla pesukerralla talven jälkeen sai kyllä kaivella möhniä hartaudella karvojen seasta. Ja se likavesi ei loppunut koskaan! Kun karvanjuuri on puhtaampi ja pesee hevosen säännöllisemmin kesällä, pääsee sitä vähän vähemmällä työlläkin, eikä tarvitse enää tuhrata kolmea tuntia yhden hevosen pesuun. Ja pestävähän on, koska perfektionisti ei kestä likaisia hevosia katsella!

Uusi innostus hevosia kohtaan on tullut muuton myötä, kun ne sai keväällä jälleen kotipihaan ja paikat alkavat olla kunnossa. Niiden kanssa vierähtää helposti vaikka koko päivä. Lordiakin on jo kova ikävä ja tekisi mieli hakea se kotiin laitumelta nyt heti. Sillä on kuitenkin paljon kavereita ja iso laidun syötävänä, eikä matkaakaan poikaa katsomaan ole kuin kymmenisen kilometriä. Olkoon siellä ihan rauhassa, kyllä sen kotiin saa! Ja ainahan täältä voi autolla hurautella pientä miestä katsomaankin, kun matka ei niin hurja ole. Viime kerralla kävin katsomassa vähän kavioidenkin kuntoa, harjailemassa ja ötökkämyrkkyä laittamassa. Seurallisia ne on kaikki siellä, kun jokaisen nenä on heti harjakassia tutkimassa. Syksyllä Lordiakin odottaa jo ajo-opetus, hurjan nopeasti nuo hevoslapset kasvavat!

Lahja kuivattelemassa pesun jälkeen.

Kipparikin sai vähän viilennystä ainakin, vaikka vuohistupsut ja jouhivarustus jäi tällä kertaa pesemättä.


Televisiosta tullut keskiviikkoinen Kultainen ja Hopeinen harmonikka löytyy nyt myös nettiarkistosta. Jos joltakulta jäi katsominen väliin, mutta vähänkin kiinnostaa, niin tässä se olisi! Minä soitan Kultaisessa harmonikassa kummallakin kierroksella neljäntenä, joten siitä vain pällistelemään.

14 kommenttia

  1. Milloin lahjalla alkaa ratsukoulutus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisessä postauksessa juuri puhuin siitä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Hei mitä Lillalle kuuluu ? Tai siis tiedätkö mitä sille kuuluu? Onko omistajalla blogi ? Millon pääse näkemään lillaa ?

    VastaaPoista
  3. Eikö hevosilla kuiva iho samalla lailla kuin koirilla (ja ihmisillä) jos niitä pesee turhan usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pese joka kerta shampoolla ja käytän hevosille soveltuvaa pesuainetta. Iho ei ole reagoinut mitenkään, vaikka kesäisin useammin peseekin. Talvisin kun en pese niitä juuri lainkaan.

      Poista
  4. On noi Kipparin vuohiskarvat niin mahtavan näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on kieltämättä jo vähän enemmän jalkakarvavarustusta kuin Lahjalla - jopa Lordilla on jo enemmän kun siskollaan!

      Poista
  5. Mä lähetän meijän kaks isoa kimoa sulle pesuun. ;) ne on aika kaameen likaset tällä hetkellä, mut ei oo oikeen ehditty pestä. Ja tosiaan kun se työ on viimeistää tunnin päästä ku hukkaan heitetty... No ei nyt ihan, mutta siltä tuntuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosten peseminen on mukavaa puuhaa, tuo vaan! ;)

      Poista
  6. Oi nyt harmittaa kun ei oo oikeesti mahollisuutta tuoda niitä sinne. ;D Ehkä sä teet kotikäyntejä? ;) Ei vaan, kai se olis ryhdistäydyttävä ja pestävä ne ite vaan. Onhan ne hienoja ku on puhtaat. Toi toinen vaan on joku ihmeen rasvamasiina, harjan juuri ja vuohiskarvat varsinkin kerää sen "massoiksi" kiinni itseensä. Sen pesemiseen tarvitaanki reilusti fairya, muilla ei lähde.

    Pitäis ottaa susta mallia ja pestä useemmin ni se ei olis niin iso homma. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa se rasva hevosessa aiheuttaa turkin kiillon ja sen, että kaikki lika ei tartu niin paljon (pöly) tai ainakin lähtee kohtuullisesti harjaamalla. Se myös estää ihoa kuivumasta. Liika pesu pesee pois tätä tärkeää rasvaa ja sitten hevosta joutuu pesemään vain enemmän ja enemmän, jotta se näyttää puhtaalta.

      Poista
    2. Fairylla en itsekkään pesisi, mutta hevosille tarkoitetulla shampoolla pesuaineella en ole huomannut hevosen likaantumistahdissa mitään eroa, vaikka pesisin useamminkin kesäisin. Ihon kunto on pysynyt myös hyvänä. En näe siis mitään ongelmaa pestä hevostani vaikka joka päivä, jos niin tahdon - hevonen ei siitä kärsi vaan näin kesäisin etenkin Lahja nauttii viilentämisestä ja pesusta (tunkee itseään vesiletkun alle) ja minun aikaanihan se vain vie :)

      Poista
    3. Tää ei tosiaan oo ihan sitä normaalia rasvoittumista, vaikea selittää, se pitää itse nähdä. :) ei siis pestä koko hevosta fairylla, vaan jalkakarvat ja tarvittaessa harja. Huuhdellaan se todella huolellisesti pois, ja sen jälkeen pestään normaalilla hevosshampoolla. Fairya käytetään max. 2 krt vuodessa, eikä hevosen iho oo mitenkään reagoinut tähän. Muu kroppa tosiaan pestään hevosille tarkotetuilla aineilla. Ja tosiaan vaan tää yks hevonen meillä on tällanen superrasvoittuja, muut ei vaadi mitään erikoistoimenpiteitä. ;)

      Pesu myöskin ajotetaan kesälle, talvisin saavat pitää rasvaisen turkkinsa kun ulkona asustelevat kuitenkin. :)

      Poista