keskiviikko 24. elokuuta 2016

Vielä on kesää jäljellä

Viikonloppuna hevosten tullessa kotiin oli vielä pakko käyttää vihreitä ja aurinkoisia päiviä hyödyksi, mitenkä muutenkaan kuin kuvaussessioiden muodossa. Kohta koittaa synkät syksyn sateet ja pimeys, joten kesäisiä kuvia tarvitaan todellakin piristämään päiviä. Jokainen nelijalkainen pääsi vuorotellen kuvattavaksi ja vaikka aina välillä touhu oli aikamoista sählinkiä, olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja voi kyllä, tuo päälläni ollut mekko on tätä nykyä muuten aivan eri värinen kuin turkoosi... Sitä pikemmittä puheitta kuvien pariin!

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

Mikä oli lempikuvasi?


tiistai 23. elokuuta 2016

Tervetuloa kotiin, Liisa!

On aika kertoa teille uudesta perheenjäsenestä, nuoresta kolmevuotiaasta Liisa-tammasta. Kävin ensimmäisen kerran katsomassa sitä jo keväällä bongattuani myynti-ilmoituksen salakavalasti "ihan vain vahingossa". Sinisilmäinen hulmuharja kolahti heti niin, että huomasin pian jo olevani pienellä maakunta-ajelulla matkalla katsomaan tätä pientä hevosenalkua. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä, kun päätös oli jo tehty, tämä tamma muuttaisi meille!

Oikealta nimeltään nuori neito Siofra´s Gliss kävi kesän aikana pienellä reissulla heilastelemassa komean irlannincoborin luona ja saapui kotiin muutama päivä sitten yhtäaikaa Lordin kanssa. Kaiken kakun päälle tamma on siis kantavana ja mikäli asiat sujuvat niinkuin pitääkin, ensi kesäkuun alussa elämme jänniä aikoja odottaen hevosvauvelin syntymää. Syntyvä varsa ei jää minulle, mutta mikäli oikein muistan parin vuoden takaa, on tiineys ja pikkuvarsa-aika silti varmasti aivan unohtumattomia kokemuksia.

Liisa siis edustaa samaa rotua kuin Lordi ja on sitä vuoden vanhempi. Luonnollisesti sillä ei ole vielä ratsastettu ja ajohommatkin kaipaavat rutiinia. Tulevana talvena luultavasti opetellaan vähän ratsun juttuja ja lenkkeillään kevyesti kasvavan mahan kanssa niin selästäkäsin kuin kärryilläkin - itseasiassa tamma pääsi kokeilemaan painolastin kantoa jo tänään. Mikäli takapakkia ei tule, luulen, että minulla on jo muutaman viikon sisällä ihan toimiva maastomopo. Kovin rankasti ei tämän ikäistä viitsi vielä liikuttaa, mutta kevyt lenkki silloin tällöin tekee varmasti hyvää niin hevosen mielelle kuin mahaläskeillekin.

Liisa tositoimissa.

Kyydissä ollaan!

"Tää on ihan ok", toteaa Liisa. Minä yritän hienon ryhtini kanssa olla mahdollisimman rauhallinen liikkeissäni.


Hurmasiko tämä hulmuharja teidätkin?

maanantai 22. elokuuta 2016

On niin helppo olla onnellinen

Tämä ja monta muuta kappaletta tuli hoilattua perjantaina matkalla orilaitumelta kotiin. Aivan ensimmäisenä kerrottakoon, että kyllä, kotona tallustelee kaksi nelijalkaista!

Uhkasin joskus kesän alussa tekeväni Lordin kanssa pidemmän kävelyretken. Se toteutui hyvin nyt, sillä orilaitumelta kotiin oli matkaa vajaat parikymmentä kilometriä. Ajankohdaksi piti tietenkin valita sama päivä, milloin Lordin uusi tyttöystäväkin pääsi tulemaan kotiin. Tuo päivä oli perjantai ja sen jälkeen koko viikonloppu olikin yhtä härdelliä. Mikäs sen mukavampaa, kun läärätä niitten hevosten kanssa tuntikaupalla heti aamuseitsemästä lähtien. Kyllä sitä sitten joskus talvella saa repiä itsensä pakolla ylös sängystä pimeään aamuun, joten sallittakoon "pieni" alkuintoilu. Onhan siitä jo vuosi vierähtänyt kun viimeksi kotipihassa hevosia tallusteli!

Menin jo hieman asian edelle, sillä minun piti kertoa teille Lordin ja minun patikkaretkestä. Sieltäkään ei menoa ja meininkiä puuttunut, sillä alkumatkasta ensinnäkin eksyttiin reitiltä väärälle tielle ja toisekseen joku idiootti autoilija ei omistanut käytöstapoja. Autoja oli jo muutama mennyt ohi,kun joku oman elämänsä sankari päätti olla hidastamatta ja ajaa aivan hevosen vierestä, vaikka varmasti näki Lordin katselevan hämmästyneenä tien toisella puolella jähmettyneenä tuijottavaa koiraa. No auton kohdalla pieni mies ei ollutkaan enää niin pieni, kun ponkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan takaisin orilaitumelle päin - eikä tämä typerä kuski edes viitsinyt pysähtyä, vaikka varmasti näki, että hevonen lähti käsistä. Siinä sitten tallustelin kilometrin verran takaisinpäin ja onneksi urhea huoltojoukkoni, eli äitini oli saanut orin kiinni.

Matka jatkui, eikä mitään vastaavaa tapahtunut, vaikka ohi meni vaikka minkänäköistä kulkupeliä traktorista lähtien. Ne vaan osasivat ne käytöstavat ja tajusivat, että hevonen on iso eläin, joka ei pysy käsissä säikähtäessään. Niinkin kiltti ja laiskanpulskea kuin Lordikin on, voi sekin yllättävässä tilanteessa tehdä ratkaisuja, joita ei normaalisti tee.

Kotona oltiin paria tuntia ennen kuin Lordin kaverin oli määrä saapua. Oripoika oli sen verran väsähtänyt reissusta, että sitä ei paljoa kiinnostanut oliko tontilla sille kaveria vai ei. Kyllä sitä ääntä lähti sitten taas kun hevostraileri tuli pihaan. Mutta kukas sieltä trailerista tepasteli ulos?

Me retkellä!

Sillankin yli uskallettiin tulla ilman mitään mutinoita.

Seuraavan aamun usvassa intoutui Lordikin jo vähän juoksemaan.


No mutta, kukas hän on? "Oi, mä sain tyttöystävän", Lordi toteaa.

Tämä utelias kaveri meni heti tutustumaan aamulla uuteen kotiinsa.

Mutta kuka tämä hulmuharja oikein on?


Seuraavassa postauksessa saatte kauhean läjän kuvia ja pitkän romaanin! Kerrottakoon kuitenkin, että tämä nuori tyttönen tottelee nimeä Liisa.

tiistai 16. elokuuta 2016

Hei me ollaan inkkareita!

Lyylin kanssa innostuttiin muutama päivä sitten pistämään luovuutemme valloilleen. Olen jo pitkän aikaa haaveillut monenlaisista kuvaussessioista ja ihan ekstempore tuli sellainen järjestettyä. Ideoita löytyy vielä vaikka muille jakaa, joten te varmasti saatte tulevaisuudessakin vähän erikoisempia kuvia nähtäville! Nyt kun on se mielekäs kamerakin niin tulee varmasti kuvattua enemmänkin.

Ilta alkoi vaatekaapin koluamisella. Yritin löytää jotain vähän inkkarityylistä - sillä juuri sen tyylisistä kuvista olen haaveillut. Onneksi äidin kaapista löytyy vaikka mitä, joten kauaa sopivaa rekvisiittaa ei tarvinnut edes metsästää. Tarkoitus on tulevaisuudessa toteuttaa hevostenkin kanssa erilaisia kuvaussessioita, mutta jääköön se vielä salaisuudeksi, minkälaisia ideoita pienessä päässäni olen pyöritellyt.

Kun vaatteet oli löydetty ja kamerakin mukana, suunnattiin Lyylin kanssa läheiseen metsään. Raahasin mukanani myös äidin, sillä tarvitsin jonkun painamaan kameran suljinta. Kameran kyllä sain jalustalle ja asetukset suunnilleen aseteltua, mutta napin painaminen ei enää yksin onnistu. Kaikenlaista tulikin reissussa koettua, aina maa-ampiaispesästä lähtien. Loppujen lopuksi minulla oli todella hauskaa ja aion ehdottomasti ottaa joskus uusiksi tämäntapaisen kuvaussession! Ehkä ensi kerralla saadaan jo joku kaviokas mukaan kuviin?

Mitäs me mehtäläiset!


Lyylilläkin on helyt kaulassa!

Syvä tuijotus. Oisko tuijotuskilpailu menossa?



Viimeiset ilta-auringon valonsäteet.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kesäterveiset preerialta

Kävin tänään vilkaisemassa, mitä pienelle miehenalulle kuuluu laitumella. Se autuaan tietämättömänä tulevasta näytti nauttivan olostaan entiseen malliin. Viime käynnistä olikin kulunut taas aikaa, joten jouhien kanssa selvittäessä meni hetki jos toinenkin. Taas oli jouhivarustus saanut vähän kyytiä ja koko poni oli ihan pihkassa. Otsatukka on sentäs pysynyt paikoillaan koko komeudessaan!

Laitumella pyörivät kärpäset kiusasivat sen verran paljon, että jätin taas suosiolla kavioiden vuolun väliin. Kohtahan hevoset tulee kotiin, niin sitten minulla on aikaa nyhrätä viileässä tallissa vaikka koko päivä kavioiden parissa. Kavioita putsatessa näytti kuitenkin, että ne ovat pysyneet aika hyvin kuosissaan, vaikka vähään aikaan eivät olekaan raspia nähneet.

Saa nähdä mikä päivä lähdetään talsimaan, suunnittelin nimittäin vakavasti käveleväni Lordin kanssa kotiin. Matkaakaan ei tule kuin parikymmentä kilometriä, joten kun nakitan meille huoltojoukon, joka tuo välillä meille evästä ja vettä, ei matka varmasti tunnu missään. Ehkä saatan myös ylipuhua jonkun hyväuskoisen kaverin talsimaan kanssani, saapahan samalla juttuseuraa. Pitäähän jonkun myös kuvata matkan varrella, ilman kameraa kun minä en lähde yhtään mihinkään!







Tämä röllipeikko taitaa kohta tarvita letin otsapehkoonsa, jos haluaa nähdä sieltä alta jotain!