torstai 10. marraskuuta 2016

Inkkarina jälleen

Yksi syysaamu pyöritellessäni sulkia kädessäni päätin, että tänään lähdetään metsään kuvaamaan lisää inkkarityyliin. Ja sittenhän sitä lähdettiin, aikani kaivelin kaapeista itselleni jotain tyyliin sopivaa päälleni, ennenkuin sopivat vaatekappaleet löytyivät. Hevoset katsoivat kieltämättä vähän hölmistyneenä uutta tyyliäni, mutta suostuivat kiltisti hullutuksiini. Jokainen nelijalkainen pääsi kuvattavaksi - kissaa lukuunottamatta - joten aika pitkän aikaa tuli aikaa metsän keskellä vietettyä. Jälleen kerran sain todeta, että erikoisemmat kuvaussessiot ovat todella hauskoja toteuttaa ja ehdottomasti aion toteuttaa niitä jatkossakin. Plussaa on sekin, ettei tarvitse enää tuskailla sen koiransyömän kameranraadon kanssa ja kuvaaminen sata kertaa mukavampaa.

Nyt kun maassa on jo lunta, voidaan vielä ainakin kuvien kautta todeta, että ehkä se vihreys sieltä vielä palaa! Toki minulla on myös talven varalle pyörinyt ideoita päässä erilaisista kuvauksista, mutta saa nähdä, miten ehdin niitä tänä talvena toteuttaa. Yritys on ainakin kova!

Mitä te pidätte tälläisistä vähän erikoisemmista kuvista? Olisiko teillä jakaa jotain kuvausideoita, mitä ehkä jatkossa haluaisitte nähdä blogissa?

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

Ja tietenkin se perinteinen: Mikä kuvista oli suosikkisi?

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Elämä yllättää

Joskus elämässä tapahtuu monta ihmeellistä asiaa. Reilut kaksi vuotta sitten yritin kipeästi miettiä ratkaisua, miten ihmeessä saisin kaiken järjestymään. Edessä oli muutto uudelle paikkakunnalle ja mukana tuli kolme omaa hevosta - Lilla, Lahja ja pieni Lordi. Muutaman epäonnistuneen asian summa johti siihen, että en löytänytkään paikkaa, johon hevoset olisin saanut omaan pihaan. Opiskelupaikka oli kuitenkin valmiina, joten jotain oli keksittävä - hetken kaikki olivat täysihoidossa. Pettymys toisensa jälkeen päädyin lopulta ensin myymään Lillan ja tämän jälkeen Lahjan.

Elämässä on kausia, jolloin kaikki tuntuu potkivan päähän ja sitten on niitä kausia, jolloin kaikki tuntuu olevan kuin unta. Viimeiset pari vuotta olen elänyt kuin painajaista, sillä olen joutunut luopumaan eläimistä, jotka ovat olleet minulle miltei tärkeintä elämässä. Vaikka näennäisesti minulla on ollut kaikkea - auto, jolla ajaa, ruokaa, jota syödä ja asunto, jossa asua, elämästäni on puuttunut jotain. Olen miltei aina asunut maaseudun rauhassa ja lähes koko ikäni pihassa on ollut jonkinlainen kaviollinen, joten sopeutuminen elämään ilman hevosia on ollut todella haastavaa. Täällä opiskellessani olen kokeillut asumista vaikka missä, kerrostalossa, omakotitalossa, keskustassa, syrjemmässä, mutta ei. En ole tuntenut olevani kotona.

Tilanne alkoi näyttää valoisammalta, kun päätimme alkaa remontoimaan huonokuntoista vanhaa hirsitaloa. Viime kesänä alkoi armoton remontoiminen paikassamme, jossa sitä todellakin paljon tarvitsi tehdä. Tarkoitus oli löytää Lordille kaveri ylläpitoon, mutta törmäsin vahingossa Liisan myynti-ilmoitukseen netissä ja lopun te jo tiedättekin. Olin innoissani muutoksista ja kesä meni pitkälti remontoidessa. Ensin lähti rakentumaan hevosille tilat ja sen jälkeen oli tarkoitus paneutua taloon, mutta elämä tuli ja yllätti. Kuukausi sitten tapahtui nimittäin jotain sellaista, mitä en ole oikein osannut sisäistää vieläkään. Ostin talon.



Kuulostaa ehkä hullulta, mutta kyllä, ostin talon. Mistä? Kaukaa.

En ollut koskaan ihan sataprosenttisesti ollut innostunut remontoimaan sitä paikkaa, mihin hevoset syksyn alussa muuttivat. Nyt kun mietin, niin onneksi en ole ollut. Se ei olisi ollut se minun paikkani, sillä nyt minä tunnen, että olen löytänyt sen, mistä olen haaveillut. Voin sanoa, että perjantaisin koulun jälkeen on kiire auton rattiin, eikä 300 kilometrin matka edes tunnu pahalta, kun on matkalla omaan kotiin.

Talvi tulee olemaan jälleen kerran aikamoista menoa ja meininkiä, eikä auton kilometrimittariin uskalla edes kurkistaa. Onneksi helmikuussa koittaa lukuloma, eikä sen jälkeen minulla ole koulua periaatteessa ollenkaan kirjoituksia lukuunottamatta. Hevoset muuttavat uuteen kotiin jo aikaisemmin ja minä aion lopullisesti karistaa nykyisen paikkakunnan pölyt jalkapohjista lukion päättyessä. Voisin melkein sanoa, että ei tule ikävä, mutta saattaisin silloin vähän huijata. Oikeasti lukiossa on ollut todella mukavaa, mutta omaa kotiani minä en paikkakunnalta löytänyt.

Alkusyksystä suurin ilonaihe oli se, että Liisasta alkoi tulla ihan toimiva maastomopo!

Kieltämättä hieman harmittaa jättää nämä pirteän väriset karsinat entiseen paikkaan, mutta ainahan voin maalata uudessa paikassa karsinat millä värillä vaan!

Tänne satoi kaatamalla lunta, joten valjastin Lordin ensimmäistä kertaa reen eteen. Kunhan hevoset muuttavat, reki lähtee ehdottomasti heti myös mukaan, että pääsen sitten jouluna ajelulle!