sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Kakaran käytöskoulu

Lordin kanssa on ahkerasti harjoiteltu maastakäsin kaikennäköistä. Siltä oli vähän kadonnut kontrolli koko hommaan ja se tuntui kyseenalaistavan vähän kaikkea, mitä siltä pyydettiin. Oli siis jo korkea aika palauttaa poni takaisin maan pinnalle. Tänään hommat alkoivat sujua jo tuttuun luonnolliseen tapaansa, kun vielä muutama kerta sitten meinasi yli puolet ajasta mennä ponin kanssa vääntämiseksi siitä, kumpi vie ja minne. Lordi meinasi heittää vähän kaikki ihan lekkeripeliksi ja sinkoili vähän sinne sun tänne, eikä tuntunut enää oikein kunnioittavan ihmisen tilaa vaan surutta tunki päälle, jos tahtoi.

Viime aikoina maastakäsin jos ollaan jotain tehty, niin ne ovat olleet temppujen tekemistä. Ei ole ihmekään, että käyttäytymissäännöt ovat olleet hukassa, kun poni on elänyt kuin pellossa viime kuukaudet. Kesän se sai viettää laitumella ihan vapaasti ja syksyllä tuli touhuttua ponin kanssa harmittavan vähän. Vaikka Lordi olikin jo kuin pahainen kakara, ei muutokseen ole tarvittu ihan hirveästi hommaa. Yksinkertaisesti käsittelyn ja liikunnan lisääminen on saanut hieman ilkikurisen ponilurjuksen muuttumaan taas kiltiksi mammanmussukaksi. Vaihtuvat maitohampaat selvästi vielä vähän häiritsevät ponia ja se helposti hamuaa kaikkea - oli se sitten riimunaru tai takinhiha - mutta joka asiasta vänkääminen ja ihmeellinen sinkoilu on jäänyt taka-alalle.

Jos käyttäytymissääntöjen kertaaminen on ollut aiheellista, on myös uusien rakennekuvien ottaminenkin! En edes muista, milloin Lordista on tullut otettua rakennekuvia ja kasvavana hevosena sen kehittymistä on mukava seurata. Jospa seuraavien rakennekuvien oton aikaan olisi poni jo vähän vähemmän takakorkea? Toivoa sopii..





2v 7kk 5pv

10 kommenttia

  1. Olet tehnyt mahtavaa työtä! :) hienoa katseltavaa.

    VastaaPoista
  2. Miksi haluat käyttää lordia jalostukseen kun sen täysisiskolla on kesäihottuma? Etkö pelkää tämän ikävän ja tuskallisen vaivan periytyvän lordin jälkeläisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäihottuman periytymismekanismista ei ole varmaa tietoa. Lordin isä, emä ja Lordi ovat terveitä, joten en näe syytä miksi sitä ei voisi käyttää jalostukseen. Eri asia jos se itse olisi sairas tai sille alkaisi syntyä selkeästi sairaita varsoja.

      Poista
  3. En näitä tinkereitä kovin hyvin tunne, mutta vastaako Lordi mielestäsi rotumääritelmää? Jotenkin selkä näyttää tosi lyhyelle, en sitten tiedä kuuluuko olla.. En mitenkään pahalla sano. :) Mutta löytyykö tuollaiseen selkään helposti satula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lordin selkä on lyhyt, puhut ihan totta ja usein satulan etsiminen lyhytselkäisille on hankalaa. Lordi on vielä kasvuvaiheessa, joten se voi kuitenkin vielä jonkun verran muuttua, vaikkakaan ei radikaalisti. Irlannincobeilla kuitenkin kuuluu olla lyhyt ja suora selkä, tässä ote The Irish Cob Society Finlandin sivuilta löytyvästä rotumääritelmästä:

      "Selkä - Selän tulee olla lyhyt suora, hyvin lihasten peittämä (selkäranka ei saa tulla näkyviin) ja sen tulee kaartua hienoisesti ylöspäin kohti ristiselkää"

      Poista
  4. Otsatukka sillä on ainakin taitanut kasvaa oikein reilusti, ihanan pitkä ja pöyhkeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, otsatukkaa ei voi olla koskaan liikaa! :)

      Poista
  5. Aiettä on jyhkeän näköiset jalat, etenkin etujalat näyttää todella massiivisilta noissa rakennekuvissa! Kyllä siitä hieno mies kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lordilla riittää jaloissa paksuutta, vielä kun olisi kasvattanut vähän reilummat jalkakarvat... :)

      Poista