tiistai 13. joulukuuta 2016

Manikyyripäivä


 

Liisalla oli vuorossa kavioiden vuolupäivä. Tupsujalkaisilla se tarkoittaa aina karvojen pintelöimistä piiloon, jotta kavion näkee paremmin - tai niin minä ainakin usein teen. Tykkään yleensä vuolla kaviot parin viikon välein, jotta ne pysyvät helpommin muodossaan ja vuolemisessa ei ole ihan niin kauheaa hommaa. Minä kun en vieläkään omista kuin pari vuolupuukkoa ja raspin, joten korkeiden seinämien raspaamisessa alkaa tulla hiki.

Liisa on ollut helppo vuolla, toisin kuin Lordi, joka tykkää aina kauheasti nojata varsinkin etujalkoja ylhäällä pidettäessä... Jalan nostoa helpottaakseni ajattelin, että joskus täytyy opettaa hevosten nostamaan jalka polveen kosketuksesta. Liisakin on oppinut selvästi jalan noston siitä, kun ottaa karvoista kiinni, eikä se onnistu, kun pintelit on kääritty eteen.

OE

OE vuoltuna

OE vuoltuna

VE

VE vuoltuna



Kuten Lordillakin, Liisalla etukavioissa lähtee helposti kavio leviämään ulkoreunalta. Kavion päällisosan vuolemiseen olenkin keksinyt oman kikan, kun en vielä sellaista tukea omista, jolle hevosen kavio asettaa: saavi nurinpäin käännettynä käy ihan yhtä mainiosti ja siihen voi itse istahtaa samalla. Tosin omat vuoluasentoni kaipaisivat parantamisen varaa, ainakin siitä seuraavan päivän selkäsärystä päätellen...

Liisa katselee pihalle vuolun aikana.

VT

VT vuoltuna

OT

OT vuoltuna

Vuolun jälkeen kelpasi mennä takaisin pihalle!

Tunnin uurastamisen jälkeen oli ponilla taas hienot kaviot, joita esitellä! Nyt kun parin vuoden ajan on jo omien kopotien kavioita vuollut, on huomannut, ettei se ihan niin rakettitiedettä ole. Kunhan muutaman tärkeän asian pitää mielessään, pääsee jo pitkälle. Toki jäljessäni on paljon parannettavaa, mutta pyrin aina pitämään kavion muodossaan, vaikka se loppuviimeistely jääkin aina vähän vähemmälle.

Sellainen pieni huomion arvoinen asia lisäksi, nimittäin kävin muokkaamassa Miten opetan hevosiani? -sivua, sekä sieltä linkin takaa löytyviä tietopaketteja luopumisesta ja ehdollisesta vahvisteesta. Uusia postauksia eri aiheisiin hevosten opettamista koskien on tulossa ja jossain vaiheessa teen luultavasti kaikki Parellin seitsemästä leikistä kertovat ohjeistukset uusiksi. Jos teillä nyt nousee ideoita päähän, minkälaisen taidon (oli kyseessä sitten temppu tai muu) opettamisesta haluaisitte kuulla lisää, niin saa kertoa!

5 kommenttia:

  1. Mä en olekaan huomannut sun blogin "miten opetan hevosiani"-sivua, kiitos siitä! Ja erityiskiitos Parellimenetelmistä! Olisin tiedustellut niihin liittyen että annatko myös herkupalkintoja vai teetkö parellia aina ilman herkkuja? Ainakaan parissa ensimmäisessä leikissä ei varsa ainakaan ole yhtään sen näköinen että odottelisi herkkua, mikä on aina hyvä :D Mun muuli nimittäin odottaa herkkua ihan koko ajan koska olen vetänyt mutkia suoraksi turhan paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan noissa "leikeissä" joskus palkita jostain makupalalla, mikäli sattuu taskun pohjalta löytymään. Harvemmin kuitenkaan ja vain tietyistä asioista, esimerkiksi väistäminen ihmisestä poispäin tai ihmistä päin on helppo opettaa naksuttimen kanssa :)

      Poista