keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Temppuja videolla

Koppakärryt muuttivat hevosten perässä pari viikkoa sitten ja oli vihdoin aika valjastaa Lordi jälleen niiden eteen. Koska hampaatkin näyttävät nyt olevan vähän paremmassa jamassa, uskalsin ponin suuhun kuolaimetkin jo tunkea. Lordi ei vielä ollutkaan käynyt pihapiiristä kovin paljoa kauempana, joten kärryttelylenkillä riitti monennäköistä ihmettelyn aihetta. Saatettiin vähän naurattaa naapureitakin, kun ori kiemurteli välillä pitkin tietä ja ihmetteli postilaatikoista lähtien vähän kaikkea. Ihmeen fiksusti se kuitenkin käyttäytyi vaikkei ollutkaan käynyt niin pitkällä, varsinkaan kärryjen kanssa. Ehkä joulun aikaan lähdetään rekiajelullekin!

Kärryttelyn lisäksi Lordi on päässyt myös narun päähän. Yritän sen kanssa jälleen aloitella uudestaan vähän vähemmälle jäänyttä maastakäsittelyä. Pieni pätkä videota tuli otettua viikonlopun treeneistä ja sen näette alla. Tarkoituksena on nyt talven aikana harjoitella mahdollisimman paljon kotona kaikkea, jotta Lordi oppisi toimimaan yhä pienemmistä ja pienemmistä merkeistä. Ensi keväänä Lordin kanssa lähdetään vähän kauemmas kotinurkista, sillä se on tällä kertaa tarkoitus oikeasti käyttää jalostusnäyttelyissä ja siellä olisi osattava käyttäytyä hevosiksi. Ensi keväänä Lordi täyttää kolme, joten sen on mahdollista saada sellaiset luvat, että sitä voi hyvillä mielin tarjota vieraillekin tammoille. Ensin haluan saada ne luvat kuntoon ja rehellisen arvion Lordin jalostusarvosta, ennenkuin tuota tammoille mainostaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti