sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Liisan tiineys 6kk

Liisan tiineys on miltei huomaamatta edennyt jo yli puolivälin. Viime kuun jälkeen maha on alkanut pikkuhiljaa kasvavaan nopeampaa tahtia ja tuntuu olevan joka päivä yhä isompi. Vielä kasvava mahanympärys ei kuitenkaan ole näyttänyt hevosta sen kummemin haittaavan, mitä nyt meinaa välillä kolina kuulua, kun Liisa juoksee karsinaansa iltaisin.

Jotain muutakin todella kiehtovaa on havaittavissa tiineyden edetessä: varsan ensimmäiset elonmerkit ovat tuntuneet ulkopuoliseenkin maailmaan, sillä aina iltatallin aikaan on ollut tunnettavissa hentoja potkuja. Aivan aluksi ne olivat ihan juuri ja juuri huomattavissa, mutta jo parin viikon aikana niistä on tullut jämäkämpiä. Ei ole mikään ihmekään, sillä sikiö kasvaa tällä hetkellä noin neljänneskilon päivässä. Liisakin on jo tottunut mahan lääppimiseen, sillä siihen saa kulumaan aikaa yllättävän paljon päivässä - on vaan niin mukavaa tunnustella varsan potkuja!

180vrk




4 kommenttia:

  1. Meilläkin kuluu illat tamman kanssa mahaa hipelöiden ja potkuja tunnustellen mutta vasta kerran on tuntunut potkuja, ei ole kovin aktiivinen kaveri ainakaan sillä hetkellä kun olen tunnustelemassa! :D Mutta on tää kivaa odotusaikaa joka tuntuu menevän äkkiä ohitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden juottaminen tammalle voi auttaa, varsinkin vähän viileämpi vesi tuntuu usein saavan varsan liikkeelle! Jotkut varsat eivät vain ole yhtä aktiivisia kuin toiset, niinhän sitä sanotaan, että tammat potkii paljon ja orit harvemmin ;)

      Poista
  2. Upeita kuvia(jälleen)!

    VastaaPoista