tiistai 28. maaliskuuta 2017

Sirkuspellet liikenteessä

Toisena Sonjan vierailupäivänä pelkän Liisan sijasta molemmat ponit saivat liikuntaa. Tällä kertaa minä kipusin Liisan selkään ja suuntasin sen kanssa pellolle. Tammalla tuntui olevan energiaa jälleen aika reilusti, mutta ihme kyllä se pysyi tälläkin kertaa ihan aisoissa, eikä mitään ihmepomppuja tullut. Toki jouduin aika paljon vaatimaan koko ajan jotain ponilta, että sen keskittyminen pysyi asiassa, eikä Liisan tarvinnut itse suunnitella vauhtia ja suuntaansa. Niistä suunnitelmista kun ei ole vielä tähän mennessä ollut kovin positiivista sanottavaa, vaikka tamman naurettavat pukkisarjasekoilut saavatkin välillä vähän hymyn huulille.

Pellon pohja oli ihan hyvässä kunnossa, se oli vielä kova, muttei liukas, joten uskalsin nostaa kerran laukan. Varauduin jälleen johonkin vinkuvaan kiitolaukkasekoiluun, mutta yllätyin suuresti, kun Liisa tyytyi laukkaamaan ensimmäisestä askeleesta kiltisti korvat hörössä. Toki isomahaiselta vauhtia olisi piisannut ja aika paljon sai yrittää rauhoittaa menoa, mutta lopputulos oli kaikenkaikkiaan siedettävä. Laukan jälkeen sai riittää ja oli aika lähteä käppäilemään tallia kohti.

Siellä ne taas kaukana tiellä meni, hurjan pelottavat lastenrattaat... Jos joku, niin Liisa osaa paikoilleen jähmettymisen taidon!

Tuon ison mahan kanssa alkaa tälläisen pitkäjalkaisen koivet näyttää tappijaloilta hurjat 140 senttiä korkean Liisan selässä..


"Iiiiik! Jotain ihan kauheeta oli tuolla!"




"Jee, nyt mennään!"

"Hanaa!"



Sonja kokeili taitojaan vuorostaan Lordin kanssa ja taitaa olla ensimmäisiä kertoja, kun joku muu sen kanssa ylipäätään temppuilee. Aluksi kaksikko päätyi pellolle ohjasajon merkeissä ja Lordi näytti suoranaiselta sirkuspelleltä värikkäine pinteleineen. Ohjasajaen oli hyvä ottaa vähän tuntumaa aluksi hevoseen. Neuvoin myös, miten Lordin saa tekemään pohkeenväistöä, mutta se on hevosellekin vielä niin uusi asia, että jo yksi askel oli hyvä saavutus. Pellolla harjoittelun jälkeen käytiin hakemassa vähän kauraa taskuun ja ajattelin, josko Sonja haluaisi kokeilla muutamia temppuja Lordin kanssa.

Alkuun homma oli vähän hakemista, kun parhaani mukaan koitin huudella sivusta mitä kaikkia merkkejä olen käyttänyt Lordin kanssa, mutta kieltämättä olen yllättynyt miten hyvin hevonen toimi vieraamman ihmisen käsissä. Pystyyn hyppäämisestä Lordi tavanomaiseen tapaan vähän innostui ja olisi tarjonnut sitä vapaaehtoisestikin, mutta toiseen temppuun siirtyessä ori taas loisti osaamisellaan. Sonja kyseli hämmentyneenä, mitä oikein pitikään tehdä, kun sanoin että laittaa käden selän päälle ja pyöräyttää ponia itsensä ympäri, mutta kun Lordi meni makuulle, tajusi ohjastajakin mistä oli kyse. Toisella kertaa makuulle meno ja istuminen sujui molemmilta jo kuin olisivat aina tehneet temppuja yhdessä!









2 kommenttia

  1. Tosi kivoja kuvia! Hei tiedätkö muuten mitä eroa Suomen irlannincob-yhdistyksellä ja The Irish Cob Society Finland-yhdistyksillä? Saako irlannincobit käydä kummankin yhdistyksen järjestämissä näyttelyissä vai miten? Tietoa olen koittanut etsiskellä, mutta en ole oikein sitä löytänyt.. Olen käynyt hevoseni kanssa Suomen Irlannincob-yhdistyksen järjestämissä näyttelyissä, mutta voinko käydä myös The Irish Cob Society Finland-järjestämissä näyttelyissä? Arvostelu periaatteet/palkinnot (premium yms) ovat erinlaiset, mutta mites muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Irlannincobyhdistyksellä on suomalainen irlannincobkantakirja, kun taas The Irish Cob Society Finland ry:ssä hevoset kantakirjataan Hollannin irlannincobkantakirjaan. Käytännössä jos haluaa rekisteröidä hevosensa Hollannin Irlannincobkantakirjaan, on sen oltava rinnakkaisrekisteröity myös suomeen (esim. Hippos). Se, miksi suomessa on kaksi yhdistystä, en tiedä, mutta mitä ilmeisemmin yhdistysten välillä on paljon riitaa. Omat hevoseni olen käyttänyt The Irish Cob Society Finland ry:n näyttelyissä.

      Poista