maanantai 24. huhtikuuta 2017

Isomahaisen kuulumisia

Liisa se vaan venyy ja paukkuu kauhealla vauhdilla! En tiedä, alkaako iso maha vaikuttaa vai onko säännöllinen liikunta rauhoittanut hieman tammaa, mutta viime aikoina se ei ole vetänyt kaikkia ratsastusreissuja ihan överiksi. Kovasti en ole tammaa enää liikuttanut, mutta harva se päivä käydään pikkaisen kävelemässä ja joskus otetaan pieni pätkä ravia tai laukkaakin, mikäli tamma siltä vaikuttaa, että kovempi vauhti maistuisi (ja jos vaikuttaa siltä, että nopeammasta askellajista ei tule mitään vinkupukkikohtausta, kun poni pistää tallan pohjaan ja sätkii menemään...).

Vähän välillä puskien suhinat ja ympäröivässä maailmassa kuuluvat rasahdukset aiheuttaa pientä tykytystä Liisan rinnassa, mutta pääosin on saanut allekirjoittanut ottaa selässäkin ihan rennosti - ja jopa heittää ohjat löysäksi kaulalle. Kuulostaa pieneltä, mutta kuten minulle myydessä Liisasta sanottiin, se ei todellakaan ole mikään yksinkertainen "kaikki käy, mitä teet"- hevonen. Halitella ja pusutella sitä saa mielin määrin, eikä tamma mikään äkäinen ole, päinvastoin. Sen kaikista reaktioista ei vaan aina tiedä, mitä tuleman pitää, joten tarkkana saa olla koko ajan.

Näin lopputiineyden aikana olen mennyt jonkin verran ilman satulaa, mutta yksi kerta kaivoin varustehuoneesta pölyttymästä lännensatulan. Se tuntuu istuvan Liisan selkään melko hyvin, joten jos satulan olen laittanut sen selkään, niin viime aikoina se on ollut aika usein kyseinen länkkäri. Mikään maailman paras istua tuo ei omalle takalistolle ole, mutta käyntiköpsöttelyihin huomattavasti mukavampi, kuin estesatula. Minulta löytyy myös joustorunkoinen koulusatula, mutta se on jotain ihan halpismallistoa ja meinaa valua tynnyrimahan selässä uhkaavasti kaulalle, joten jossain vaiheessa tulee varmasti eteen uuden satulan hankinta, viimeistään siinä vaiheessa, kun Lordia aletaan ratsukouluttaa enemmän. Saa nähdä, eksyykö meille joskus sellainen espanjalainen koulusatula, joita mainitsin nähneeni Hevoset-messuilla!


Uudet koristesuitset ovat eksyneet myös Liisan päähän, mutta se on niin pienipäinen, että ne meinaavat olla vähän reilut sille.


Enää siihen maagiseen 300 vuorokauden rajaan ei ole kuin pari viikkoa aikaa, joten kohta on aika alkaa virittelemään valvontakameroita kuntoon! Onko teillä lukijoilla toiveita siitä, mistä lähtien haluatte seurata Liisan öisiä puuhailuja, jo mahdollisimman aikaisesta vaiheesta vai vasta muutamia päiviä ennen laskettua aikaa?

3 kommenttia:

  1. Mä en osaa yhtään sanoa, mulle käy ihan kumpikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy katsoa, missä vaiheessa alan lähetyksiä tekemään! :)

      Poista
  2. Minullekin käy kumpikin :)

    VastaaPoista