perjantai 12. toukokuuta 2017

Kuolaimien otto itse: opettaminen käytännössä

Olen joskus aikaisemmin tehnyt blogiin postauksen siitä, miten olen opettanut hevosia ottamaan kuolaimet itse suuhun. Opetin sen Lordille vähän aikaa sitten ja nyt kun lähdin opettamaan sitä myös Liisalle, kuvasin koko opetuksen videolle. Ehkä jollekulle, joka näiden neuvojen avulla haluaa hevoselleen tämän opettaa, on videomateriaalista apua - ainakin toivon niin! Vaikka videossa selitän samoja asioita, tässä vielä tärkeimmät kirjoitettuna:

Sekä Liisalle, että Lordille opetin kuolaimien oton itse naksuttimen ja positiivisen vahvistamisen avulla. Naksuttimen avulla palkkio on helpompi ajoittaa oikeaan hetkeen. Ehdollistaminen naksuttimen äänelle on helppoa ja sen opettamisesta voi lukea tästä.

Aina ensimmäisenä, kun lähden palkitsemaan hevosta ruualla, opetan ensin luopumisen. Luopumisen tarkoituksena on, ettei hevonen hamua palkkiota kädestä, vaan malttaa tarvittaessa odottaa ja kääntää päänsä sivuun. Luopumisen opettamisesta voi lukea tästä.

Opetustilanteessa on parhainta, jos hevonen saa olla vapaana ja sillä on mahdollisuus liikkua. Käytettävät suitset kannattaa olla mahdollisimman riisutut, jotta niitä on helpompi pukea useampi kerta peräjälkeen.

Ensimmäisessä vaiheessa tarjoan hevoselle kuolaimia, sekä palkkiota yhtäaikaa. Samalla kun hevonen ottaa kuolaimet (ja palkinnon) suuhun, naksautan naksuttimesta. Muutaman hyvän toiston jälkeen alan siirtää palkkiokättä hieman kauemmas kuolaimista. Askelten kannattaa olla hyvin pieniä ja toistoja mahdollisimman paljon. Kun hevonen alkaa pikkuhiljaa tajuta jutun juonen, siirrän palkkiokäden pois kokonaan suitsien läheltä ja tarjoan aluksi pelkkiä kuolaimia. Viimeisessä vaiheessa kuolaimia ei enää ohjata ollenkaan hevosen suuhun, vaan sen on tarkoitus ottaa ne itse. Videolla näette, miten opettaminen sujuu käytännössä.

Tärkeintä opettamisessa on varmasti palkkion oikea ajoitus ja riittävä toistomäärä. Harjoituskerrat kannattaa pitää myös melko lyhyinä ja jos hevonen ei yhden kerran aikana tunnu oppivan asiaa kokonaan, kannattaa opetusta mieluummin jatkaa seuraavana päivänä. Jos pienistä askelista huolimatta hevonen ei pysy kärryillä, on suositeltavaa siirtyä askel takaisinpäin ja tehdä lisää toistoja.

Kun hevonen oppii ottamaan kuolaimet itse, ei joka kerralla tarvitse enää palkita hevosta ruualla. Välillä opittua voi vahvistaa ruokapalkkion avulla.


Tämä on ensimmäisiä videoita, joissa selitän kameralle ja siksi kuulisin mielelläni mielipiteitä. Mikä oli hyvää ja missä parannettavaa? Haluaisitteko lisää samankaltaisia videoita? Oliko jollekin videosta apua?

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen video, kiva tälläinen "puhevideo" ! Puhut erittäin hyvin kameralle, onnistuisipa itseltäkin... :D Ehdottomasti lisää tälläisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen oli hankalaa, mutta ihan hyvin se lähti sujumaan, kun pääsi vauhtiin! Ajattelin, etten koskaan tule tämmöisiä videoita tekemään, mutta nyt nähtii sekin päivä: Oikeastaan puhuminen oli ihan hauskaakin :)

      Poista
  2. Kiva idea, taidetaan tänään aloittaa sama projekti :)!

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Tosi opettavainen video! Miinuksena liian kovalla oleva taustamusiikki, jolloin puheesi on vaikeammin kuultavissa. On kiva juttu, että osaat perustella kertomasi asiat, ja opettamasi jutut on helppo ymmärtää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy ensi kerralla laittaa taustamusiikkia vieläkin hiljaisemmalle!

      Poista