perjantai 2. kesäkuuta 2017

Liisan varsavahti 324vrk

Liisa näyttää tällä kertaa samanlaiselta kuin eilenkin - utareet ovat melko täynnä, nisät ei, takaosan lihakset ovat löllöä ja häntää saa nostella vapaasti. Vielä ei ihan näytä niin lupaavalta, että hevosta kannattaisi koko yö kytätä silmä tarkkana, mutta aika paljon pidän sitä silmällä silti.

Ehkä teistä joku huomasi, että Liisa oli eilen illalla hieman levoton. Se vaihtoi lepojalkaa melko usein, hinkkasi itseään ruokakippoon, heijasi puolelta toiselle, eikä oikein tiennyt syödäkö vaiko nukkua. Seurasin hevosta pitkän aikaa, mutta lopulta se rauhottui ja alkoi nukkumaan. Aamulla karsina oli kuin katastrofin jäljeltä, joten tamman levottomuus ei ollut pelkkää yöllistä kuvitelmaa. Selkeästi varsominen lähenee.

Olen monena iltana miettinyt, miksi aina vain kirjoitan, miltä Liisa näyttää, joten tällä kertaa otin myös kuvia. Näkee jokainen ihan omilla silmillään, missä vaiheessa ollaan!

Mitä te lukijat veikkaatte, kauanko Liisa vielä odotuttaa?

Utareet iltatallin aikaan 24.5.

Massukin alkaa olla aika iso!

Tänä yönä meno näyttää olevan eilistä levollisempaa.

Varsavahti 324vrk:

11 kommenttia

  1. Tämä on varmaan aika typerä kysymys, mutta kuinka todennäköistä on että Liisa varsoisi jo tänä yönä? Kuinkahan iso prosentti tammoista mahtaa varsoa näillä vuorokausilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä vuorokausilla varsominen on jo normaalia, esim. mun ensimmäinen kasvatti syntyi 328vrk :) Tuskin Liisa tänä yönä vielä varsoo, mutta lähellä aletaan olemaan!

      Poista
  2. Veikkaan että varsoo maanantain vastaisena yönä tammavarsan noin yhden aikaan yöllä. Heh, menee varmaan ihan pieleen arvaus mutta onhan tuo viimeiset kaksi yötä ollut levottomampi kuin alkuviikon videoissa. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja sekä tamma että varsa selviää ilman mitään ongelmia. On niillä onneksi taitava ihminen apuna. Tsemppiä Iida tuleviin valvomisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi huomaa, että olo alkaa käydä tukalaksi. Liekö jotain pieniä polttoja jo ollut (ei siis mitään varsomiseen johtavia) tai varsan potkut inhottaa, johon ensikertalaisena reagoi herkemmin? Saa nähdä mihin aikaan alkaa varsaansa tekemään, tietty just tuolloin kun sanoit, kun mun pitäs olla töissä :D

      Poista
    2. Toivottavasti ei tekisi siis tuolloin :D mitä näitä katsonut niin Liisa siihen aikaan usein virkeänä, siksi tuota aikaa veikkaan. Toivottavasti panttaisi aamuyöhön :D

      Poista
    3. Siitä en tiedä milloin varsoo, mutta näytti utareosasto siltä aamulla, että paniikkihan tässä kohta iskee! Koko viikonloppu on yhtä härdelliä, että tietysti Liisa vielä varsookin siihen samaam syssyyn :D

      Poista
    4. Oi kun mahtavaa (tai sinun kannalta ei!) nyt en malta odottaa että teet tämän päivän postauksen :D

      Poista
  3. Viikon sisään tulee varsa, veikkaisin. tuskin noilla tisseillä enää pitkään menee :)

    VastaaPoista
  4. Onko kaikki hyvin? Live loppui kun olit karsinassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosella on, tietokoneella ei! Lähetys taas jumityi ja valitti että enkoodaus on ylikuormittunut. Piti vaihtaa toinen kone ja nyt ainakin on vielä toiminut :)

      Poista
    2. Hyvä! :) ja nyt sitä postausta jo hei :D

      Poista