perjantai 9. kesäkuuta 2017

Liisan varsavahti 332vrk

Liisa on ihan jumissa utareidensa kanssa. Se aloitti niiden kehittämisen melko ajoissa, mutta jostain syystä se näyttää pitävän loppuun asti tahdin tuskastuttavan hitaana. Moni jo varmaan arvaa mitä olen kirjoittamassa: täällä näyttää aivan samanlaiselta kuin eilenkin.

Pieni valkoinen sävy maidossa on pysynyt ennallaan ja nisänpäiden ympärillä on vähän täytettä, mutta varsinaisesti nisänpäät eivät ole vielä täynnä. Ensi viikon perjantaina Lordilla on näyttelyt ja vastaavasti keskiviikkona minulla koulun pääsykokeiden toinen vaihe, joten täytyy pistää sormet ristiin ja toivoa, ettei ainakaan sillävälin Liisa varso, kun en ole kotona! Tietysti paras vaihtoehto olisi, jos Liisa pykäisi varsansa ulos jo ennen keskiviikkoa. Lievää painostuksen tunnetta on ilmassa... Hopihopi Liisa!

Vaikka utareet eivät kovin lupaavalta vielä näytä, niin levoton tamma on ainakin ollut. Jos joku seurasi, niin viime yönä tamma riehui karsinassa melkein kahteen ja sillä oli jatkuvasti jotkut omat pyllynhinkkaussessiot meneillään. Aiemmista öistä poiketen se myös pyöri jonkun verran normaalia enemmän karsinassa. Lopulta Liisa kuitenkin rauhottui, joten lienee levottomuus merkki vain epämukavasta olosta lopputiineydessä, ei sen kummemmasta.

6 kommenttia

  1. Täällä on ainakin katsottu kameraa melkein joka yö, hengessä mukana siis :D Tsemppiä valvomiseen! Toivottavasti pian alkaisi tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvällä tuurilla menee vain pari päivää, mutta ihan varmasti Liisa panttaa vielä kaksi viikkoa... :D

      Poista
  2. Varmaan loppuviikkoon menee varsominen veikkaan minä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla ettei mene, tänä aamuna ihan pienet vahatipat ja maito oli jo läpinäkymättömän vaaleaa, vaikkei ihan kirkkaan valkoista vielä :)

      Poista
    2. Voi olla ettei mene, tänä aamuna ihan pienet vahatipat ja maito oli jo läpinäkymättömän vaaleaa, vaikkei ihan kirkkaan valkoista vielä :)

      Poista
    3. Liisahan yllätti sittenkin :) Onnea varsasta!

      Poista