tiistai 8. elokuuta 2017

Tiineystarkastus, ratsastuskuvapläjäys ja video maastakäsittelystä

Mainitsin viime postauksessa Liisan tiineystarkastuksen lähenevän. Eläinlääkäri tuli ultraamaan tamman 25 tiineysvuorokauden kohdilla, jolloin alkio olisi jo selkeästi nähtävissä. Hevosenhan voi siis tarkistaa jo 16 vuorokautta astuttamisesta ellei jopa hieman aiemmin, joten päiviä oli reilusti yli.

Tee-se-itse pakkokarsina osoittautui hyväksi, vaikka Liisa ei tainnut jalkaansakaan liikauttaa toimenpiteen aikana. Tulos oli selkeä, aivan kuten olin uumoillutkin: Liisa ei ole tullut uudestaan kiimaan astuttamisen jälkeen. Kohdussa köllötteli selkeästi yksi vauvahevonen, kokonaiset 3,5 senttiä pitkä sellainen.

Ensi kesänä Liisan laskettu aika on samoihin aikoihin kuin tänä vuonna, 11.6.2018. Tosin jos tiineys kestää saman verran kuin viimeksi, varsomispäivä on jo 7.6.2018. Sitä ennen on pitkä talvi edessä, mutta innostus on silti valtava: Lordista tulee isä ensimmäistä kertaa! Kyseessähän on myyntivarsa, joten jos jotakuta kiinnostaa olla oman hevosen elämässä mukana kirjaimellisesti alusta asti, niin nyt siihen olisi mahdollisuus, vink vink... ;) Peukut pystyssä, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tänä vuonna ja tuon pikkuruisen varsanalun syntymää päästään kaikki yhdessä seuraamaan.


Hevosperhe on pärjännyt yhdessä hyvin ja ne sopivat mainiosti yhdessä pihattoonkin ilman eripuraa. Hevosista on selkeästi tullut kuin pieni lauma ja Lordi pitää Liisaa tärkeänä omana tammanaan. Voisin kuvitella, että jos tällä tontilla olisi toinen aikuinen ori, niin sille ei välttämättä ihan hymynaamaa näytettäisi. Pikku-ukkeli saa kuitenkin roikkua varaisän harjassa ja kiusata miten mieli tekee.

Lordi on selkeästi rauhoittunut olemukseltaan ja on paljon mukavampi käsitellä, kuin talvella yksin tarhatessaan. Iso tarha-alue pitää sen liikkeellä ja muiden hevosten seura tekee selvästi hyvää. Ori on hevonen siinä missä muutkin ja sille on kaikista parasta, jos se saisi mahdollisuuden olla muiden hevosten seurassa, ei yksin omassa eristetyssä kopissaan. 

Vaikka Lordi on muuttunut seesteisemmäksi, selkeästi erityisesti alussa se kuitenkin oli vähän liiankin huolissaan jouduttuaan kauemmas Liisasta. Se saattoi jäädä lasittuneena tuijottamaan ja huutaa sitten niin, että tärykalvot halkeaa: tuo typerä ihminen vei minut pois laumani luota ja nyt en varmaan koskaan pääse takaisin! Aluksi koitin kieltää huutamasta, mutta sitten totesin, että se on aivan turhaa, eikä edesauta asiaa yhtään. Sen sijaan  olen koittanut saada hevosen mielenkiinnon minuun muilla keinoin ja uuttera harjoittelu, sekä joka kerta pääsy takaisin muiden hevosten seuraan on saanut Lordin uskomaan, etten halua riistää siltä lajitovereita, haluan vain hetken liikuttaa pullaksi paisunutta ponia.

Joskus muutama päivä ennen Liisan varsan syntymää.

Kuten tässä.

Ja tässä.

Sekä tässä.

Mutta mikäs siinä, kesäkiloja kerryttänyt poni viikon takaa.





Ratsastettavuudeltaan Lordi on muuttunut hyvin paljon, vaikka sitä ei ratsain kovin monesti vielä olekaan liikutettu. Siitä on tullut selkeästi reippaampi, kun selässä keikkuva ihminen ei tunnu enää niin oudolta ja uudelta asialta. Jokainen askellaji alkaa sujua jo ihan hyvin ja aina ihan viimeisillä raveilla tulee hetkittäin melko rentojakin pätkiä.

Lordi on saanut ottaa aika rennosti kesän, mutta muutamien ratsastuskertojen lisäksi olen liikuttanut sitä myös maastakäsin. Olen yrittänyt hakea erityisesti rentoutta ja kontaktia minuun, sillä kuten sanoin, Lordi on vielä välillä vähän turhan huolestunut joutuessaan kauemmas Liisasta. Rakensinkin eilen pellon nurkkaan pyöröaitauksen tapaisen ja se osoittautui todella käteväksi harjoittelupaikaksi. Sain Lordin tekemään ympyrää aivan vierelläni käynnissä ilman naruja ja se on meille jo aika hyvä edistys. Talvella tarhassa Lordi kyllä teki isoa ympyrää kaikissa askellajeissa, mutta eilen hevosen kuuntelutaso oli aivan eri luokkaa. Jopa sen alahuuli lörpötti rentona välillä. Katsokaa vaikka itse videolta! Harjoituksen lopuksi tehtiin vähän naksutinjuttuja ja pienenä uutena juttuna ollaan pari kertaa harjoiteltu sitä, että menen hevosen selkään sen istuessa ja se nousee siitä ylös.

Vielä asiasta kukkaruukkuun, mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta?