tiistai 29. joulukuuta 2020

Raskaus ja omia hevosia = mahdoton yhtälö?

Miten sujui raskaus hevosenomistajan näkökulmasta ja kuinka vauva oikein yhdistetään yhtälöön hevosharrastuksen kanssa?


Justiina ei ehtinyt olla minulla kauankaan, kun tulin raskaaksi. Suunnitelmani oli jatkaa hevosten liikutusta mahdollisimman pitkälle, mutta en ottanut mitään paineita. Jos en jaksaisi tai pystyisi, sitten en liikuttaisi ja hevoset saisivat lomailla. Lempin kanssa ei ollut stressiä, sillä se oli silloin vasta vuotias enkä liikuttanut sitä muutenkaan hirveästi - toisaalta Justiinalla oli juuri ollut varsa alla, joten pelkoa sen kunnon romahtamisesta ei ollut. Sen kuntoa oli tarkoitus lähteä kasvattamaan uudestaan varsaloman jälkeen - raskaus tarkoitti vain sitä, että oman mahan kasvu hieman hidastaisi tahtia.

Alkuraskaudesta alkoi aika pian käyntiä kovempi vauhti kääntää sisuskaluja ympäri (tai siltä se ainakin tuntui), joten en ehtinyt kaukaakaan päästä Justiinan kunnonkohotuksen kanssa alkuun, kun jouduin jättämään ratsastuksen hetkeksi kokonaan. Myös juoksuharrastukseni loppui melkein heti, sillä juokseminen ei enää tuntunut hyvältä. Alkuraskaus öklöoloineen meni lähinnä napostellen kaikenlaista jatkuvasti pahan olon kurissa pitämiseksi samalla, kun oma liikkuminen vähentyi puolella. Aina silloin tällöin tein hevosten kanssa jotain maastakäsin, mutta paljon vähemmän kuin normaalisti.

Kun oma olo helpottui ja keskiraskaus alkoi häämöttää, jaksoin paremmin olla hevosten kanssa, kuin pakollisten päivärutiinien ja satunnaisten liikutusten lisäksi. Kaipasin jo kovasti hevosten pariin, mutta maha alkoi kasvaa, eikä hevosen selässä tuntunut enää luontevalta olla. Justiinan ratsastus oli lähinnä pientä hölköttelyä kentän ympäri, mutta vaikkei se ehkä ollut hevoselle mitenkään kovin rankkaa tai kuntoa nostattavaa liikuntaa, tykkäsin silti aina välillä nousta Justiinan selkään. Hevosen liike auttoi myös selkäkipuihin, joita tuossa vaiheessa raskautta aina välillä ilmeni. Juuri se sai minut jatkamaan ratsastusta vielä jonkin aikaa.

Tiesin, että en enää kauaa pystyisi ratsastamaan Justiinalla ennen synnytystä, joten aloin vuorostani lisätä maastakäsin työskentelyn osuutta hevosten liikunnassa. Sekä Justiinan, että Lempin kanssa kävin jonkin verran pienillä kävelyillä ja aloin tutustua maastaratsastuksen saloihin. Justiinan kanssa tein myös paljon libertyä tuolloin ja opetin sille joitain asioita, kuten ottamaan kuolaimet suuhun itse.

Hevosten liikutus ei enää ollut kovinkaan rankkaa korkeintaan kenellekään muulle, kuin minulle, mutta aivojumppaa ne silti saivat. Loppuraskaudessa oma tahtini hidastui entisestään, mutta tein hevosten kanssa kaikkia sellaisia harjoituksia, joissa minun ei enää itse tarvinnut juosta.

Lähestyvää synnytystä miettien myös hevosten hoito- ja ruokintajärjestelyjä suunniteltiin uusiksi niin, että päivittäin hevosten hoito pysyisi mahdollisimman yksinkertaisena. Niimpä hevoset saivat tarhaansa heinäkatoksen ja 24/7
heinätarjoilun (myöhemmin totesin, että se ei ollut ehkä kovin hyvä idea: siihen hetkeen omaa toipumista ja työmäärää ajatellen kuitenkin oikein hyvä ratkaisu).



Palasin Justiinan selkään melko pian synnytyksen jälkeen, muistaakseni maltoin ehkä kaksi viikkoa. Ensimmäiset "ratsastuskerrat" olivat kuitenkin vain muutama kierros käyntiä kentän ympäri. Kuitenkin jo silloin alkoi totuus valjeta: Justiina oli lihonut reippaasti ja itselläkin miltei kaksikymmentä kiloa enemmän painoa verrattuna tilanteeseen ennen raskautta. Keskivartalo oli aivan hukassa ja kunto - mikä sellainen? Palautuminen synnytyksestä ei ollutkaan ihan niin helppoa ja nopeaa, mitä ehkä ajattelin, vaan työtä entiseen sai tehdä.


Heti, kun vain pääsin postilaatikkoa pidemmälle, aloin kävellä säännöllisesti vaunulenkkejä, jotka myöhemmin ovat vaihtuneet juoksulenkeiksi. Ylimääräisiä kiloja alkoi tippua (onneksi) aika nopeasti.

En sinänsä nähnyt vauva-aikaa hevosharrastuksen rajoittajana, vaan olen saanut harrastaa hevosten kanssa suht normaalisti, vaikka talossa asustaa tällä hetkellä jo reilun vuoden ikäinen vipeltäjä. Enemmän koen, että raskaus oli se rajoittavampi tekijä ja sen jälkeen on saanut tehdä pitkän työn, ennenkuin on alkanut päästä entiseen kuntoon. Tällä hetkellä lähes kaikki raskauden aikana huolella keräämäni kilot alkavat olla kaikonneet ja nyt voi alkaa sanoa, että olo tuntuu jo ihan entiseltä itseltään. Tuli aika isona yllätyksenä, kuinka hukassa voi oikeasti olla kehonsa kanssa raskauden ja synnytyksen jälkeen ja kuinka paljon kunto oikeasti voi laskea. Pitkän matkan juoksua harrastaneena tuntui kieltämättä hieman epätoivoiselta, kun vauvan kanssa aloitti alle kilometrin kävelylenkeistä ja niidenkin jälkeen oli jo ihan loppu. Kunnon kohottaminen ja liikunnan harrastaminen myös muuten kuin ratsastuksen ja tallitöiden parissa on ollut tärkeä juttu. En usko, että olisin palatunut synnytyksestä ja saanut kohotettua kuntoa uudelleen yhtä hyvin, jos en olisi harrastanut mitään liikuntaa hevosharrastuksen ulkopuolella!


Lapsen syntyminen muuten ei ole sen sijaan vaikuttanut niin suuresti, mitä oletin. Suurin muutos on lähinnä se, ettei enää kaikkea voi tehdä hetken mielijohteesta tai juuri sillä hetkellä, kuin haluaa (ja tämä toki oli ihan odotettavissa). Tallihommissa lapsi on välillä mukana, tätä nykyä usein rattaissa tai kantorepussa, joissa pikkuihminen viihtyy oikein mainiosti. Vesien laitto, ruokien valmistaminen ja muut pikkuhommat onnistuu oikein hyvin myös lapsen kanssa. Kuten ehkä arvata saattaa, "heppa" oli melkein ensimmäisiä neidin suusta tulleita sanoja.

Raskaus ja omia hevosia ei suinkaan ollut siis mikään mahdoton yhtälö. Hieman suunnittelua se vaati ja esimerkiksi oman työmäärän vähentäminen helpotti vauva-aikaa todella paljon (vapaa heinä hevosilla ja pihatto mahdollisti sen, ettei tallilla ollut pakko käydä tiettyinä aikoina). Luonnollisesti keskittyminen meni hyvin pitkälti vauvaan aluksi, mutta on ollut ihanaa, kun hevoset ovat tuoneet koko ajan arkeen myös jotain muuta. 


Onko sinulla lapsia ja harrastatko hevosia? Miten itse olet kokenut raskauden, vauva-arjen ja hevosharrastuksen yhdistämisen vai jäikö hevostelu kenties kokonaan tauolle hetkeksi?

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Justiinan esittely

Jo kauemmin blogiani seuranneet tietävät minulla olleen irlannincobeja "aina", enkä osaa kuvitella hevoskatrastani ilman yhtä tupsujalkaa. Aloin kaipaamaan joukkoon kuitenkin yhä enemmän isompaa ratsua ja haave toteutui, kun Justiina, oikealta nimeltään Lazy Lady, muutti minulle joulukuussa vuonna 2018.

Justiina on kahdeksanvuotias latvialainen puoliverinen, joka on aikaisemmassa elämässään saanut yhden varsan ja kilpaillut HeB/ 90cm tasolla parit kisat. Ihan passeli ratsu minulle, kun omat tavoitteeni eivät ole pilvissä, vaan harrastelen melko rennoin ottein (vaikka salaa haaveilen kilpakentistä, niin se on jäänyt vielä haaveen tasolle).

Tamma on hyvin lempeä ja kiltti luonteeltaan, jos sitä kohdellaan samoin - lempein ottein. Vaikka Justiina on rauhallinen luonne, niin se kuitenkin jännittää Lempiä helpommin uusia asioita. Sillä saralla on tullut paljon uutta opittavaa itselle "kaikki käy, ihan sama mitä teet tai tuot eteeni"- hevosten jälkeen. Lempi kun ei jännitä juuri mitään ja käveli esimerkiksi traileriin suoraan sisään, eikä edes osannut epäillä, että siellä voisi olla jotain, joka voisi pelottaa pientä hevosta.

Kun Justiina muutti minulle, olin käynyt säännöllisesti ratsastustunneilla ja valmennuksissa 1-2krt viikossa, mutta aika pian tamman muutettua meille tulin raskaaksi ja tunneilla käyminen jäi tauolle. Justiina puolestaan oli juuri vieroitettu varsastaan, joten meidän alku lähti käyntiin melko rauhalliseen tahtiin liikutuksen osalta. Tutustuttiin rauhassa toisiimme ja Justiina samalla uuteen paikkaan.

Talven ja kevään/ kesän aikana teimme melko paljon maastakäsin kaikenlaista: maastaratsastusta ja libertyä. Innostuin maastaratsastuksesta todella ja harrastetaan sitä Justiinan kanssa edelleen paljon, vaikka nykyään pääsen liikuttamaan sitä jälleen selästäkäsin. Myös muunlainen maastakäsittely, oppiminen ja hevosen kouluttaminen on ja on ollut jo pitkään lähellä sydäntäni, joten ratsastus on tullut meille päiväjärjestykseen vain kaiken muun lisäksi, eikä korvaamaan sitä kaikkea muuta.

Viime syksynä kun pääsin takaisin hevosen selkään ollaan pikkuhiljaa kohotettu kuntoa (kyllä, meidän molempien kuntoa) myös ratsastuksen merkeissä. Synnytyksen jälkeen hevosen selkään paluu ei ollut ihan niin yksinkertaista, kuin odotin, vaan löytääkseen taas samanlaisen kehonhallinnan ja kestävyyskunnon kuin ennen raskautta on sen eteen tosissaan saanut tehdä töitä. Toisaalta ei Justiinankaan kunnossa ollut syksyllä juuri kehumista, joten ollaan kasailtu palikoita kasaan melko alusta asti.

Oltiin päästy hyvään vauhtiin kevään mittaan ja käytiin kääntymässä yhdessä valmennuksessakin, kun kaikille tuttu korona pisti kapuloita rattaisiin ja pysäytti maailman. Silloin syntyi ajatus - ajatus varsasta. Ja siitähän se sitten lähti. Ei aikaakaan, kun selailin kuumeisesti oreja ja etsin Justiinalle sitä oikeaa, kunnes valinta oli tehty: Florentinus V. Niin siinä kävi, että Justiina matkasi toukokuussa oriasemalle. Ensimmäinen reissu ei vielä tuottanut tulosta, mutta kesäkuussa tiineysultrassa näkyi pieni varsanalku.

Hyvin alkuun päässyt yhteinen kehitys ottanee varsasuunnitelmien takia hieman takapakkia, mutta jos siitä palkintona on terve hyvinvoiva varsa, niin ei voi valittaa. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin ja päästään viettämään varsavalvojaisia ensi keväänä, kun Justiinan pienen syntymän hetki koittaa mahdollisesti toukokuun aikana ensi vuonna.

Pitkällä tähtäimellä haaveet pysyvät samana. Toivon pääseväni Justiinan kanssa vielä kisakentille ja kehittymään ratsukkona. Se saa kuitenkin odottaa ja nyt vain jännitetään, miten varsahaaveen suhteen käy, toivoen kovasti, että kaikki tiineydessä sujuu loppuun asti hyvin. Nyt kesällä ja syksyllä käydään ihan Justiinan tahdin mukaan tunneilla (ja ehkä jopa pyörähdetään pikkukisoissa?), mutta höllennetään matkustelua heti, kun Justiina näyttää tarvitsevan sitä ja jatketaan liikkumista kotioloissa.